Uusien ajatusten virrassa Villa Lanten Kulttuurikursseilla

Lokakuu on jo vuosituhansien ajan tunnettu parhaana ajankohtana viipyä Roomassa: tukahduttavan kesän jälkeiset syyspäivät, kuuluisat le ottobrate romane, suovat Ikuisen kaupungin kävijälle sateettomia kävelypäiviä, ajatuksenkeveitä iltoja, vähemmän turisteja ja enemmän roomalaisia. Samaan aikaan Pohjolassa kärvistellään syksyn synkissä tunnelmissa ja kiirehditään töissä, jotta kalenterivuosi, tilikausi ja deadlinet saadaan kunnialla selätettyä.

Ei olekaan sattumaa, että suositut Villa Lanten Kulttuurikurssit järjestetään aina juuri lokakuussa. Silloin suomalaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille annetaan mahdollisuus päästä viikoksi Roomaan oppimaan uutta eurooppalaisista arvoista ja juurista, avartamaan näköaloja Suomea suuremmiksi. Intensiivikurssilla pumpataan omaan ajatteluun uutta verta opiskelemalla kaikkea sitä viisautta – ja hulluuttakin – jota nuo ”muinaiset roomalaiset” ovat ihmiskunnasta ja elämästä omaksuneet.

Yleiseurooppalaisen kulttuuriperinnön ja humanistisen sivistyksen laaja tuntemus ovat jälleen tärkeitä nykyajan yhteiskunnassa – nähdäkseen tulevaisuuteen on tunnettava menneisyytensä. Vastatakseen tähän haasteeseen Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö aloitti syksyllä 2006 Villa Lanten Kulttuurikurssit, joilla omien alojensa arvostetuimmat johtajat pääsevät oivaltamaan ja ajattelemaan rauhassa.
Kurssille kutsutut vaikuttajat ovat pitäneet lokakuisen Rooman antia ainutlaatuisena tilaisuutena. Kurssilaisten palautteet kertovat Villa Lantella olevan sellaista annettavaa, jota mistään muualta ei saa:

””Menneisyys meissä” -ajatus: roomalaisuus Suomessa, Rooman historian vaikutus nykyään, näköalan avartaminen, kestävät arvot, kehityslinjat yli 2000 vuoden takaa itseymmärryksemme perusta – huikeata.”

””Ei mitään uutta auringon alla” on tärkeä oivallus kaikissa ammateissa ja asemissa.”

”On mahtavaa päästä viikoksi miettimään muuta kuin omaa työtä silti kehittäen itseään enemmän kuin vuosiin.”

”Tärkeää on irrottautuminen Suomesta ja uusien ajatusten virta.”

”On upeata saada oppia itseään sivistäen ja seurustella kulttuuri-ihmisten kanssa.”

Villa Lanten kirjastossa pidettävät luennot, pitkät ja hartaat kaupunkikierrokset, kohde-esittelyt, retket kaupungin ulkopuolelle ja kurssilaisten omat, etukäteen valmistellut puheenvuorot antavat ainutlaatuisella tavalla uusia avaimia kulttuuristen jatkumoiden ja eurooppalaisen identiteetin ymmärtämiselle. Viikon aikana perehdytään niin antiikin yhteiskuntamallin merkitykseen, keskiaikaisten pyhimysten vaikutukseen nykyään, paavin vallan ytimeen, 2000-luvun Italian ilmiöihin kuin dolce vitan historiaan.

Renessanssihuvila Villa Lantessa toimivasta Suomen Rooman-instituutista on tullut tiedeosaamisen ohella myös kulttuuriosaamisen ikoni: Villa Lanten Kulttuurikurssin käyneet muodostavat suomalaisen sivistyneen johtajiston ytimen. Lokakuista kulttuurimatkaa Roomaan voi toki suositella kenelle tahansa, eikä sivistävään lokakuuhun Roomassa olekaan enää kuin seitsemisen kuukautta aikaa…

Dosentit Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat johtaneet Villa Lanten Kulttuurikursseja vuodesta 2006 lähtien.

Mainokset

Appelsiinipuita lumipyryssä – 3. helmikuuta 2012 Villa Lantessa

 

Tänään sitten tuli ensilumi! Koulut ovat kiinni ja liikenne kangertelee. Apulaisellani Eevalla oli vaikeuksia päästä yliopistolle tenttiin, bussien kulkemisesta ei ole kukkulaisessa Roomassa varmuutta tällä säällä  metroista puhumattakaan. Ei ole edes varmaa ovatko vahtimestarit paikalla avaamassa ovia, vaikka opiskelijat ja professorit olisivatkin.

Lumi muuttaa kaiken, hyytävä ulkoilma – ei tietenkään mitään verrattuna Suomen -20 asteen pakkasiin -tulee joka raosta sisään, ja yhä uudelleen muistutan eilen saapuneille työryhmäläisilleni villaisten alusvaatteiden merkityksestä. Liian usein osa hyvästä tutkimus- ja opetusajasta menee Roomassa sairastamiseen. Tietenkin kaksinkertaisilla ikkunoilla voitaisiin voittaa jotain, tai tehokkaammalla ja kalliimmalla lämmityksellä, mutta sitten taas saattaisi tulla muita ongelmia. Vanhoista taloista ei koskaan tiedä, suo siellä, vetelä täällä, joten paras vaan oppia vetämään vaatetta päälle.

Vastapäisessä koulussa on pantu kaikki lapset juoksemaan ulos lumipyryyn, varmaankin roomalaisille uskomaton ja ikimuistoinen kokemus, josta puhutaan vielä pitkään kodeissa. On hauskaa, että työryhmäni nuoret tutkijat saapuivat juuri nyt Roomaan, mikäänhän ei ole niin lapsellisen ilahduttavaa kuin lumipyry! Ja lapsuuteenhan me taas palaamme tutkimustemme kanssa, lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin Roomassa on pääteemamme. Tänään pidimme ensimmäisen seminaari-istunnon ja kävimme tarkkaan läpi kunkin työn tämänhetkisen tilan ja tarpeet. Kevät on meillä aikaa saada valmiiksi artikkelit ja tällä motivoituneella porukalla uskon, että se onnistuu.

Suomen Rooman instituutin pedagogisen ja tutkimuksellisen kokemuksen varassa on viety monta työryhmää onnistuneeseen päätökseen –  tulos on nähtävissä instituutin Acta-julkaisusarjan niteissä – mutta kovinkaan paljon huomiota ei ole vielä osoitettu sille kokemukselle, minkä instituutin kuusikymmenvuotinen tutkimus- ja opetustyö on synnyttänyt. Tieteelliset kurssit ja työryhmät asuvat usean kuukauden ajan Villa Lantessa irrallaan normaalielämästään Suomessa ja keskittyvät tutkimusteemaan, joka yhdistää heitä kaikkia. Työryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin käsittelemään  työpapereita, ja tutkimus etenee prosessinomaisesti hedelmällisessä vuorovaikutuksessa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Paikalla on aina vähintään kaksi koulutettua tutkijaa, instituutin johtaja ja lehtori, jotka uhraavat suuren osan ajastaan vain näille nuorille ja heidän työlleen. Tässä on se kuuluisa Villa Lante -brändi, joka on tuottanut maailmalle liudan kansainvälisiä suomalaisia tutkijoita ja professoreita, eikä yksin antiikintutkimuksen piiriin!

Nykyäänhän ei enää riitä, että me ja muut tutkijat tunnemme tämän brändin, se pitäisi saada laajemminkin tunnetuksi. Tutkijana ajattelen, että paras tapa on tutkimus itse. Kun meitä arvostetaan kansainvälisesti oman perustyömme vuoksi, se tuottaa eniten lisäarvoa, josta seuraavat tutkijasukupolvet pääsevät nauttimaan. Totta kuitenkin on myös se, että ilman opetusministeriön ja muiden julkisten tahojen tukea ja arvonantoa emme voi tehdä tätä työtämme. Olemme myös suomalaiselle yhteiskunnalle velkaa, vain suomalaisen kulttuuritahdon varassa on oma tulevaisuutemme. Siksi on tärkeää viestiä eri tahoilla Villa Lanten merkityksestä tutkimuskeskuksena, ja tehdä sen brändi näkyväksi blogeissa, instituutin omilla sivuilla, facebookissa ja kaikkialla, missä kaksi tai useampia suomalaisia kohtaa!

 

Katariina Mustakallio

Suomen Rooman instituutin johtaja

 

Villa Lanten Ystäväksi!

 

Vietin Villa Lantessa kolme kuukautta ja kolme viikkoa Suomen Rooman -instituutin järjestämillä antiikintutkimuksen kursseilla vuosina 2007 ja 2010. Villa Lante tarjosi upeat puitteet opiskelulle ja tutkimukselle. Erityisesti mainittakoon viehättävä ympäristö, hyvät yhteydet ja verkostot muihin instituutteihin sekä kannustava yhteisö, joka otti uudet tulijat vastaan avosylin.

Suomessa iski Rooman kaipuu. Vaivaan on auttanut matkustus ja yhdistystoiminta – toimin nyt neljättä vuotta Villa Lanten Ystävät ry:n sihteerinä.

Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, Villa Lanten Ystävät ry (VLY), on pitänyt Roomaan tiivistä yhteyttä jo yli 30 vuoden ajan. VLY tukee ja tekee tunnetuksi Suomen Rooman -instituutin toimintaa sekä edistää jäsentensä Italian ja antiikin kulttuurien tuntemusta. Yhdistys myöntää instituutille  vuosittaisen  avustuksen ja väitöskirjantekijälle stipendin, joka on tarkoitettu mm. Roomassa tehtävään aineiston keruuseen.

Villa Lanten Ystävät järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, näyttelykierroksia, konsertteja, juhlia ja matkoja. VLY:n yleisöluennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Monipuoliset esitelmäaiheet liittyvät Italian ja antiikin kulttuureihin ja historiaan. Tilaisuuksissa esittäytyvät mm. tutkijat Villa Lanten hankkeista ja VLY:n omat stipendiaatit. Myös Suomen Rooman -instituutin johtaja Katariina Mustakallio ja intendentti Simo Örmä ovat vierailleet tilaisuuksissamme.

VLY:n kevään ohjelman aloittaa stipendiaattimme FM Hanna-Leena Tikkanen, joka esitelmöi väitöstutkimuksestaan ”Yhteisellä ristiretkellä bolshevismia vastaan”: Suomen ja Italian suhteet 1940-44. Maaliskuussa yliopistonlehtori Ville Vuolanto tulee kertomaan aiheesta ”Lapsi ja arki Rooman keisarikaudella – leikki, työ, koulu”. Huhtikuussa on vuorossa Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteistilaisuus, Mare Nostrum.  Illan teemana on kulttuurien yhteentörmäykset ja vuorovaikutus Välimeren alueella. VLY:n puhujana on professori Jaakko Hämeen-Anttila aiheenaan ”Kulttuurien kohtaaminen käännösten kautta: Mesopotamia, Kreikka, arabit”.

Suunnitteilla on myös opastettu kierros taidemaalari Lauri Laineen tulevaan näyttelyyn Maalauksia valosta ja tilasta. Lauri Laine on työskennellyt useasti Villa Lanten taiteilija-ateljeessa ja hänen töissään voi nähdä vaikutteita mm. Italian renessanssi- ja barokkimaalareiden tavasta kuvata valoa ja tilaa.

Inspiroivaa kevättä ja tervetuloa VLY:n tilaisuuksiin! Lisätietoja kotisivuiltamme http://www.villalante.org.

Maria Tukia

sihteeri

Villa Lanten Ystävät ry

Tapahtuu Villa Lantessa keväällä 2012

Keväistä kukoistusta odotellessa  juuri alkaneen uuden vuoden puolella tulee muistelleeksi mennyttä vuotta ja sen mukanaan tuomia lukuisia menestyksiä mutta myös menetyksiä. Vaikka renessanssihuvilassa tuhatvuotisen kaupungin kukkuloilla ajan kulku on melko abstrakti käsite, voi joskus sattua niin, että  tietty hetki – vuosi, päivä tai muutama tunti – nousee jollain tavalla merkittäväksi osaksi ainakin omaa subjektiivista ikuisuutta. Itselleni vuosi 2011 merkitsi juuri tällaista hetkeä ja uskaltanen sanoa, että näin on myös monen muun Villa Lanten piirissä vaikuttavan kohdalla.

Lukijaa pitkästyttämättä omalla eksistentialismillani, siirtykäämme sulavasti maallisempiin sfääreihin, nimittäin viimeisiä kinkun tai panettonen rippeitä sulatellessa on aiheellista vilkaista Villa Lanten kevään 2012 ohjelmaa.  Tammikuussa (19.1.) hiljennymme perinteiseen ekumeeniseen Henrikinmessuun Santa Maria Sopra Minerva-basilikan suomalaisessa kappelissa. Jumalanpalveluksen toimittavat Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo ja Mikkelin evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.  Hengistyä voi myös lauantaina 21.1. kuunnellen Kouvolan seurakunnan Sonus-kuoroa Piazza del Popolon Santa Maria dei Miracoli-kirkossa. Tammikuussa harjoitetaan myös kansainvälistä suhdetoimintaa,  nimittäin instituuttien henkilökunnalle suunnatun ”pohjoismaisen lounaan” muodossa, jonka kukin pohjoismainen instituutti järjestää vuorollaan  – tällä kertaa isäntänä toimii Tanskan instituutti Valle Giuliassa.

Helmikuussa käynnistyy huipputasokas esitelmäkevät: Rooman arkeologisen museoviraston johtaja Rita Paris puhuu Appia Antican alueen uusista arkeologisista kaivauksista; maaliskuussa epigraafikko ja Triesten yliopiston antiikintutkimuksen laitoksen johtaja Claudio Zaccaria esittelee Aquileia-tutkimuksiaan. Huhtikuussa valmistellaan kuumeisesti Roman Family VI-seminaaria, joka kokoaa toukokuussa Villa Lanteen kymmeniä lapsuuden ja perhe-elämän historioitsijoita ympäri tiedemaailmaa. Seminaarin itseoikeutettuna hengettärenä toimii instituutin johtaja Katariina Mustakallio. Jokavuotisen Amos Anderson-luennon pitää niin ikään toukokuussa klassillisen arkeologian grand old lady Margareta Steinby.

 Antiikki-painotteisen kevään jälkeen siirrytään kesään tultaessa reippaasti myöhempiin aikoihin Italia ja Ribbentrop-Molotov-sopimus 1939-41-seminaarin myötä.  Suomen Vatikaanin Suurlähetystön kanslian roolissa Villa Lantessa järjestetään myös Suomen ja Pyhän Istuimen välisten diplomaattisuhteiden 40-vuotisjuhlaseminaari sekä virallinen vastaanotto.

Klassikoksi muodostuneita maestro Flavio Colusson Orecchio di Giano- konsertteja on luvassa huhti- ja toukokuussa.

Kevään toimintakauden päättää laadukas konsertti, jossa sellisti Seeli Toivio, harpisti Lily-Marlene Puusepp sekä uuden sukupolven baritoni Petteri Lehikoinen tulkitsevat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin klassikkoja Oskar Merikannon tuotannosta aina  ooppera-aarioihin.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman Instituutti

Harjoittelijan mietteitä

 

Aloitin työharjoitteluni Suomen Rooman-instituutissa lokakuun alussa 2011. Saavuin paikalle mielenkiintoiseen aikaan, kun Italiassa pitkään vallassa ollut Berlusconin hallitus kaatui juuri ennen Suomen suulähetystön kanssa yhteistyössä järjestettyä Risorgimento-seminaaria marraskuussa. Lähietäisyydeltä sain seurata seminaarin valmisteluita, jotka toivat mieleen virallisen valtiovierailun. Syykin oli selvä. Paikalle odotettiin Italian tasavallan presidenttiä Giorgio Napoletanoa, joka kiivaiden hallitusneuvottelujen tuomista kiireistä huolimatta saapui paikalle.  Ennen seminaarin alkua Lanten edessä kulkeva Passeggiata del Gianicolo –katu oli pitkältä matkalta tyhjennetty kaikista ajoneuvoista, joita arkisin on pysäköity tiheästi tien kummallekin reunalle. Samalla oli puhdistettu tarkkaan Piazzale Garibaldin ja Suomen Rooman-instituutin väliin jäävä puisto garibaldiini-patsaineen. Suuri joukko avustajia, turvamiehiä ja carabinierejä sekä Lanten kadunpuoleisten huoneiden ikkunoiden ääreen asettautuneet tarkka-ampujat ja pommikoira varmistivat, että tasavallan presidentin vierailu sujui suunnitelmien mukaan.  Villa Lanten loggiassa pidettyä presidentin puhetta näytettiin vielä samana päivänä niin Italian kuin Suomen pääuutislähetyksissä.

Harjoitteluni Villa Lantessa on ollut hieno kokemus. Nyt kolmen kuukauden jälkeen harjoitteluaikani on puolivälissä. Aika tuntuu kulkevan täällä liiankin nopeasti, ja nyt kun työtehtäviin on tullut rutiinia, ajan kulku tuntuu vain kiihtyvän. Vierailevien ryhmien ja yksittäisten henkilöiden ihastellessa Villa Lantea ja sen loggiasta avautuvaa näkymää Roomaan, sitä havahtuu itsekin ymmärtämään miten hienossa paikassa sitä saa olla työharjoittelussa. Toisinaan työn lomassa vietän lyhyen miettimishetken instituutin parhaassa paikassa yläterassilla, josta kaupungin näkee mielestäni kaikkein parhaiten. Aamulla työmatkani huipennus on, kun ylitän, yleensä tosin liiankin kiireellä, Piazzale Garibaldin ja katson sieltä avautuvaa samaista kaupunkinäkymää. Tavallisesti horisontti on sumun peitossa, mutta kylmän ja kuulaan yön jälkeen Albanolaisvuoret voi nähdä selkeästi nousemassa horisontissa. Siinä vasta huikea näky.

Pietari Saurama

Yleinen historia, Turun yliopisto

Lantessa harjoittelussa syksy 2011/ kevät 2012

Kohtaamisia

 

Uutisointi Italiasta on viimeisten poliittisesti ja taloudellisesti hektisten kuukausien aikana ollut valitettavan negatiivista. Entistä useammin olen kuullut sanottavan, kuinka ihana paikka Italia on vierailla, mutta erittäin, ellei liian, raskas asua. Näitä tosiasioita en käy kiistämään, mutta katsotaanpa hetki Italiaa ja sen itseoikeutettua pääkaupunkia Roomaa myös toisenlaisessa valossa, tavallisen roomalaisen kautta.

Muutama viikko sitten poikkesin ystäväni kanssa Piazza Navonan iltamarkkinoilla. Ihastuin näkemiini jouluseimiin ja tiedustelin kojun myyjältä, mistä seimet olivat peräisin. Kysymystäni seurasi nuorelle väitöskirjatutkijalle ikimuistoinen ja sangen liikuttava episodi. Iäkäs rouva otti minua kädestä kiinni ja vastasi kysymykseeni elämäntarinallaan. Seimien valmistaja oli rouvan hiljattain edesmennyt aviomies, jonka kanssa tämä ihastuttava pieni nainen oli mennyt naimisiin 15-vuotiaana, 65-vuotta sitten! Edessä oli ensimmäinen joulu ilman työtoveria, lastensa isää, parasta ystävää ja elämänkumppania, minkä vuoksi rouva oli murheen murtama. Mutta läpi kyynelten hän hymyili ja oli kiitollinen yhdessä miehensä kanssa viettämistään vuosista.

Minulle kohtaaminen oli merkittävä. Se oli esimerkki siitä, kuinka roomalainen osaa ja haluaa näyttää tunteensa, jopa ventovieraalle. Ja mikäpä olisi elämässä sen arvokkaampaa, kuin tuntea! Rakastaa ja vihata, osoittaa tunteensa ja elää. Minulle on jo tullut tavaksi käydä ohi kulkiessani tervehtimässä rouvaa ja joka kerta olen lähtenyt mukanani toinen toistaan tärkeämpiä elämänohjeita. Tutkijakollegani ja kaimani aiempaan blogikirjoitukseen viitaten, en ole tuntenut itseäni muukalaiseksi.

Yhteisöllisyys on kuulemani ja kokemani mukaan vähentynyt huomattavasti myös Italiassa, mutta jäljellä on kuitenkin vielä sitä aitoa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, mistä suomalaisessa yhteiskunnassa on huutava pula. Suomalaisten oma yhteisö Ikuisessa kaupungissa, Villa Lante, on myös pitänyt kiinni perinteistään ja näin väitöskirjatutkijan silmissä instituutti näyttäytyy paikkana, jossa suomalainen käytännöllisyys ja italialainen esteettisyys parhaimmillaan yhdistyvät. Tutkimustyöhön saa tarvittavaa kannustusta, ja nyt joulun lähestyessä esiin on kaivettu niin joulutorttuja kuin glögiäkin lämmittämään vatsaa ja mieltä, sekä erityisesti tuomaan vastapainoa arkipäiväiseen aherrukseen. Ihmisiin tutustuminen yli tieteenalarajojen on Villa Lanten parasta antia, mutta ei vain ammatillisessa mielessä. Se rikastuttaa meidän jokaisen elämäämme, mikäli vain osaamme ja uskallamme astua omien mukavuusalueidemme ulkopuolelle.

Kun Suomen Turku, kotiyliopistokaupunkini, jälleen kerran julistaa joulurauhan, myös Suomen Rooman-instituutti toivottaa lämmintä joulua kaikille, turuille ja toreille, piazzoille ja barrikadeille. Muistakaamme elää – niin arkena kuin juhlanakin!

 

Hanna-Leena Tikkanen

Turun yliopisto, yleinen historia

Villa Lante syksy 2011/kevät 2012

Hautojen tuoksuissa

 

Aamuaurinko himersi pilviverhon takaa lokakuisen Rooman yläpuolella. Antiikintutkimuksen johdantokurssimme ahtautui Lanten minibussiin, jonka Etrurian reissulla tien poskeen jäänyt sivupeili oli jälleen turvallisesti paikoillaan. Jussi Hanskan johtama pieni joukkomme saavutti pian päivän ensimmäisen kohteen, San Sebastianon katakombit.

Odotusaula oli lupaavasti tyhjä, kunnes hetkeä ennen opastuksen alkua alkoi sisään valua kovaäänistä, urheilukenkäistä väkeä, jonka henkilöllisyydestä ei voinut erehtyä: bussilastillinen amerikkalaisturisteja. ”Loistavaa”, totesi tohtori Hanska ilmeenkään värähtämättä.

Laskeuduttuamme italialaisen oppaan perässä katakombien ruskeaan hämärään tunsin nenässäni tutun makean lemun. Haudankaivajien hiki? Lahoavat ruumiit? Ei, vaan… Vilkaisin nopeasti kurssitovereitani. Muistaakseni eilen illalla ei avattu yhtään Olevanon viinitilalta ostettua pulloa. Sitten katseeni kohtasi oppaamme väsyneet silmät, joissa illan viimeinen karahvi näytti vieläkin kiiltelevän. Tuntia myöhemmin minibussimme kaartaessa katakombien pihamaalta kohti uutta seikkailua, neljä valkosääristä eläkeläistä kenties Pittsburghista asettui riviin vilkuttamaan hyvästiksi.

Matka seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä. Kahden lehmän tarkkaillessa valtatien takaa marssimme sisään Via Latinan arkeologiseen puistoon. Nyt näkisimme jotain, mitä intendentti Simo Örmä oli ehdottanut vaihtelun vuoksi johdantokurssin ohjelmaan: Hadrianuksen ajalla rakennetun, Sepolcro dei Pancrazi -nimellä tunnetun haudan. Laskeuduttuamme maan alle vastassa oli jälleen yllätys. Neliömäisen hautakammion rapatut seinät ja mustavalkomosaiikilla peitetty lattia olisivat voineet olla modernistisen arkkitehdin kynästä. Vaikutelmaa lisäsi huonetta hallitseva koruton sarkofagi, jonka piirtokirjoituksesta hauta oli saanut nimensä.

”Pankration-ottelijoiden haudasta” teki kuitenkin yhden hienoimmista antiikkikokemuksistani huoneen katon ristiholvia peittävä stukko- ja maalauskoristelu. Plastisina pullistelevat kentaurit taistelivat villipetoja vastaan, jumalhahmot patsastelivat kilpaa heerosten kanssa ja satyyrit jahtasivat menadeja ornamentein koristeltujen kasettien verkostossa. Maalauksissa siintelivät eteerisinä pyhät lehdot, ja sarkofagin yläpuolella, hennoiksi haalistuneiden kukka-asetelmien lomassa moninaiset linnut tarkkailivat kammion tapahtumia. Minua hellytti mielikuva raavaasta vapaaottelijasta nukkumassa ikuista untaan ruusun terälehtien varistessa pimeässä holvissa.

Ryhmämme valtaaman hartaan hiljaisuuden rikkoi vain kameroiden jatkuva raksahtelu luvan mukaisten viiden minuutin venyessä huomaamatta puoleksi tunniksi. Tohtori Hanska joutui käyttämään parhaita maanittelutaitojaan saadakseen viimeisetkin ihastelijat ulos haudasta päivänvaloon ja oikeiden kukkaketojen keskelle. Tällaisista elämyksistä antiikintutkija saa voimaa, pohdin hymyillen kiiruhtaessamme hypermarketin pihaan jätetylle autollemme.

 

Ville Hakanen

Taidehistorian opiskelija

Helsingin yliopisto