Tiedeinstituutit edistävät tieteen avoimuutta

Tiedeinstituuttien avoin tutkimusdata -hanke on Suomen ulkomailla toimivien tiedeinstituuttien yhteinen projekti, joka tähtää instituuttien tutkimusaineistojen digitointiin ja avoimeen jakamiseen.

Joulukuussa 2017 käynnistynyt, kaksivuotinen hanke on pääosin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja hankkeessa ovat mukana Suomen Ateenan-, Rooman, Lähi-idän ja Japanin instituutit.

Avoimuus on tieteenteon keskeinen lähtökohta ja avoimella tieteellä onkin pitkät perinteet. Viime vuosikymmenten tietotekninen kehitys on kuitenkin tuonut avoimuuteen aivan uuden ulottuvuuden: uuden osaamisen ansiosta tutkimusjulkaisuja voidaan julkaista kaikille avoimesti ja esteettömästi saatavilla olevina digijulkaisuina internetissä (open access) ja tutkijoiden käytössä on suuria määriä verkkoaineistoja, joita voidaan louhia digitaalisin menetelmin.

Tutkimusaineiston digitointi, tallettaminen ja avaaminen verkkopalvelussa tuovat myös tutkimuksen pohjana käytetyn materiaalin kaikkien ulottuville. Tutkimusmateriaali harvemmin mahtuu mukaan viimeisteltyyn julkaisuun, mutta digiaika antaa mahdollisuuden säilyttää ja julkaista kerättyjä aineistoja verkossa. Digitoitujen materiaalien tuominen toisten tutkijoiden ulottuville mahdollistaa uuden tutkimuksen: samaa aineistoa voi tutkia eri näkökulmista ja uusia tutkimuskysymyksiä kysyen. Julkinen saatavuus mahdollistaa myös aineiston tarkastamisen.

Avoimen tieteen ja tutkimusmateriaalien julkaisemisen keskiössä ovatkin vastuullisuus, läpinäkyvyys ja eettisyys.

Avoimuus lisää myös tutkimuksen vaikuttavuutta kun julkaisut ja aineistot ovat saavutettavissa vaikkapa omalta kotisohvalta surfaillen ja tutkimustulokset ovat paitsi muiden tutkijoiden, myös toimittajien, päättäjien ja suuren yleisön ulottuvilla.

Dia5.PNG

Tutkimusaineistojen avoin julkaiseminen vaatii runsaasti resursseja ja ennen työhön ryhtymistä on ratkaistava monenlaisia haasteita. Aineiston digitointi itsessään vaatii usein reilusti aikaa ja työvoimaa. Tekijäoikeushaasteet voivat tulla vastaan, mikäli tutkimusaineiston omistajuudesta on epäselvyyksiä. Kansainvälisessä ympäristössä on otettava huomioon myös paikallinen lainsäädäntö, esimerkiksi Italiassa ja Kreikassa museoviranomaiset pitävät hallussaan arkeologisten kohteiden tekijänoikeudet ja julkaisemiseen on haettava erikseen lupaa. Eettisenä haasteena on mahdollisen sensitiivisen materiaalin ja yksityisyyden suojan piiriin kuuluvan tiedon julkaisu. Myös erilaiset tekniset ratkaisut aineiston digitoinnista pitkäaikaissäilytykseen ovat asioita joita tulee selvittää, kun aineistoa halutaan julkaista avoimesti.

Tiedeinstituuttien avoin tutkimusdata -hankkeen tavoitteena onkin selvittää parhaat käytännöt instituutissa tuotettujen tutkimusaineistojen julkaisemiseksi ja selättää aiemmin mainitut haasteet, sekä luoda instituuteille ohjeistus myös tulevien tutkimushankkeiden aineiston käsittelyyn. Tavoitteena on, että aineiston hallintasuunnitelma olisi instituutin tutkijoilla valmiina jo tutkimuksen alkumetreillä. Hankkeessa mukana oleva instituutit toteuttavat myös pilottiprojekteja, joiden kautta parhaita käytäntöjä selvitetään.

Dia6

Instituuttien tutkimushankkeet tuottavat varsin monenlaista aineistoa. Arkeologisilta kaivauksilta kertyy niin valokuvia, piirroksia, karttoja, 3D-malleja kuin tietokantojakin. Historiallisen ja antropologisen tutkimuksen lähteet voivat koostua esimerkiksi vanhoista dokumenteista, haastatteluista, muistiinpanoista ja kirjeenvaihdosta. Historiallista aineistoa ovat myös instituutin omaan toimintaan liittyvät arkistoaineistot, kuten vaikkapa Rooman-instituutin hallussa oleva Villa Lanten omistajasuvun arkisto. Instituuteissa tehdään myös pienempien erikoisalojen tutkimusta, joka tuottaa omantyyppistä materiaaliaan, kuten vaikkapa kirjallista dokumentaatiota sekä valokuvia ja piirroksia piirtokirjoituksista.

0_atervetulodia

Tutkimusaineistojen digitaalisen julkaisemisen parissa työskennellään tällä hetkellä varsin usealla taholla niin Suomessa kuin muualla maailmassakin. Hankkeemme aikana olemme kartoittaneet mahdollisia kotimaisia sekä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Kesäkuussa Villa Lantessa järjestettiin Digital age in the research institutes -konferenssi, jossa käsiteltiin hankkeen pilottiprojekteja sekä kuultiin kuinka Roomassa toimivat tiedeinstituutit julkaisevat omaa tutkimustaan, aineistoja ja arkistojaan verkossa. British School at Rome sekä American Academy in Rome ovat avanneet yleisölle etenkin valokuva-arkistojaan. Saksalaisella tutkimusinstituutilla (Deutsches Archäologisches Institut) on varsin vaikuttava kokoelma verkkojulkaisuja, kuten Arachne-esinetietokanta, joka tarjoaa vapaan pääsyn instituutin miljooniin arkeologisiin valokuviin ja tarjoaa myös luettavaksi tutkimuskirjallisuutta. Arkeologista aineistoa on avattu myös Ruotsin Ateenan-instituutin Pragmata-tietokannassa sekä Umeån yliopiston ylläpitämässä SEAD-tietokannassa, joka tähtää paitsi aineiston säilyttämiseen myös uuden tutkimuksen mahdollistamiseen. Kaikki tahot pohtivat myös pitkäaikaissäilytyksen vaatimuksia, joihin keskittyy myös englantilainen Digital Preservation Coalition.

 

kata_digi.png

Kuva: Katariina Mustakallio

Valikoituja paloja seminaarin annista voit lukea Twitteristä #DigiRome-tunnisteella.

Hankkeesta lisää instituutin internet-sivuilla os. http://irfrome.org/toiminta/tutkimus-2/tiedeinstituuttien-avoin-tutkimusdata. Hankkeen tapahtumista tiedotetaan omalla alasivullaan.


FT Laura Nissin
Tiedeinstituuttien avoin tutkimusdata -hankkeen tutkija 

Mainokset

Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden Italian-matkat

TkT, FM, arkkitehti SAFA Juhana Heikonen on Suomen Rooman-instituutin arkkitehtiopiskelijakurssin vetäjä.

Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurin historian Italian ekskursioiden perinne on pitkä. Ensimmäiselle ekskursiolle 1800-luvun puolivälissä lähdettiin Helsingistä laivalla Saksaan ja sieltä junalla Alppien ylitse Italiaan. Varsinaisia järjestettyjä ekskursioita arkkitehtiopiskelijoille ei tällöin vielä ollut, vaan matka Italiaan oli enemmänkin osa opintojen viimeistelyä. Näistä opintojen viimeistelijöistä mainittakoon A. H. Dahlström, A. T. Decker, G. F. Granholm, C. Kiseleff, N. Tallgren, H. Trapp, N. M. Weckström ja G. Wilenius. Edellä mainitut arkkitehdit olivat myöhemmin suurelta osin vastuussa siitä miltä mm. Helsingin kantakaupunki näyttää nykyään. Ilman syvällistä arkkitehtuurin historian tuntemustakin voi nähdä, miten pitkät Italian matkat ovat vaikuttaneet nuorien arkkitehtien töihin klassisoivine julkisivuineen ja niiden detaljeineen.

Vuonna 1914 Teknillisen korkeakoulun rehtori ja rakennustaiteen professori Gustaf Nyström (1856–1917) kirjoitti ystävälleen ja kollegalleen Gösta Juslénille, että sopisi toivoa nuoren suomalaisen arkkitehdin lähtevän Vicenzaan tutustumaan Palladion töihin lisää vietettyään hieman aikaa iloisessa Venetsiassa, nähtyään Palladion S. Giorgio Maggioren ja maalattuaan Venetsiassa joitakin akvarelleja – olihan Palladio Nyströmin mielestä ensimmäinen moderni arkkitehti.

Arkkitehtien Italian-matkat jatkuivat itsenäistymiseen asti omatoimisina. Yksi ahkerimpia matkaajia oli Wivi Lönn (1872–1966), jonka pitkät opintomatkat valmistumisen jälkeen kulkivat lähes jokaiseen Euroopan kolkkaan. Lönnin tai Aino Aallon (1894–1949) varhaisista matkoista Italiaan ei ole niin näyttävää julkaisua kuin Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Eva Kuhlefelt-Ekelundin (1893–1984) Italian matkoista (Italia la Bella, SLS 2004). Tarkkaan laadituista muistiinpanoista, skisseistä ja mittauspiirustuksista voi helposti löytää yhteyksiä Italian vaikutuksesta nuoren arkkitehtipariskunnan myöhempään tuotantoon (Taidehalli ja Töölön kirkko). Vaikutus ilmenee erityisesti puhdasta pohjoismaista klassismia koristereliefeineen edustavassa Kuhlefelt-Ekelundin Minerva-skolanissa Apollonkadulla Helsingissä (1929). Samaa Italiaan johdettavaa klassismia edustaa myös Suomen Rooman-instituutin säätiön kotiosoite eli Tieteiden talo Kirkkokatu 6:ssa (Elsa Arokallio, 1925).

Otaniemen arkkitehtiosaston pitkän retkiperinteen aloittajana voidaan oikeutetusti pitää Suomen ja Pohjoismaiden rakennustaiteen ja ornamentiikan professori Carolus Lindbergiä (1889–1955). Carolus Lindberg tuli tunnetuksi Sipoon, Hollolan, Janakkalan ja Vanajan kirkkojen restauroinneista. Tämän lisäksi Lindberg tunnetaan Tukholman 1912 olympialaisten Suomen suurruhtinaskunnan jalkapallojoukkueen johtajana, jossa HIFK:n pelipaidoissa pelanneet suomalaiset hävisivät Alankomaille pronssiottelussa.

1 Carolus Lindberg
Carolus Lindberg vuonna 1931. (Kuva: Museovirasto, PIetisen kokoelmat.)

Sodanjälkeiselle arkkitehtiopiskelijasukupolvelle Lindbergin vuoden 1949 ekskursio Italiaan läpi sodan tuhoaman Saksan muodostui ikimuistoiseksi kokemukseksi. Tämä oli ensimmäinen Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautunut ekskursio sitten sodan alkamisen. Carolus ”Cara” Lindbergistä on jäänyt myöhemmille arkkitehtisukupolville mieleen hänen oma Rooman keisareihin viittaava heittonsa ”Dom brukar mig Cara kalla.” Carolus Lindbergin opetus teki lähtemättömän vaikutuksen Alvar Aallon arkkitehtuurin – paljon antiikin jälkiä on Aallon Otaniemen korkeakoulun arkkitehtuurissakin. Aalto jopa puhui ”Otaniemen seitsemästä kukkulasta”!

Italian-matkojen perinne jatkui säännöllisesti seuraavien professuurien aikana. Nils Erik Wickbergin (1909–2002) useista ekskursioista opiskelijoiden kanssa mainittakoon vuoden 1950 syys–lokakuun retki, joka kulki Helsingistä laivalla ja junalla Saksan ja Itävallan kautta Italiaan, jossa kohteina olivat Verona, Venetsia, Firenze, Prato, Pistoia, Lucca, Pisa, Rooma, Napoli, Pompeji, Sorrento, Capri, Palermo, Agrigento, Siracusa, Catania, Taranto, Messina ja Paestum. Wickbergin kirjallinen tuotanto ei keskittynyt pelkästään suomalaiseen rakennusperintöön, vaan koko Italian arkkitehtuuriin antiikista barokkiin.

2 Nils Erk Wickberg
Nils Erik Wickberg (Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland.)

Laaja kirjallinen tuotanto veti pitkiä linjoja roomalaisesta antiikista erityisesti barokin kautta myös moderniin arkkitehtuuriin, jonka kiihkeä puolustaja Wickberg oli. Kirjoituksessaan Omaggio a Borromini (1952) Wickberg päätti oikaista kollegaansa Aulis Blomstedtia, jonka mielestä Borrominin arkkitehtuuri oli ”bisarra inventioner”: Jag hyser givetvis inget tvivel om, att arkitekt Blomstedt inte skulle vara på det klara med de förhållanden jag önskar påpeka. Men som det är möjligt, att någon mindre initierad kunde fatta ifrågavarande passus glimtar av hans personlighet och samtidigt i korthet söka skissera upp hans enastående nyckelställning i den europeiska arkitekturens hävder – detta inte minst som en gärd av tacksamhet till denne egenartade ande för en av de intensivaste upplevelser av konst som blivit mig beskärd. Intohimoisena ja luovana kirjoittajana Wickberg sai useampia palkintoja. Wickberg testamenttasi omaisuutensa Teknillisille korkeakoululle ja Wickberg-rahaston varoilla järjestetään vuosittainen Nils Erik Wickberg -symposium Quo Vadis Architectura kansainvälisine ja kotimaisine vieraineen. Viimeisin Wickberg-symposiumin julkaisu on Baroque Magic and its Reflections (toim. Aino Niskanen, Aalto Arts 2017).

Henrik Liliuksen, Vilhelm Helanderin ja Aino Niskasen professuurien aikana Italian ekskursiot jatkuivat perinteiseen tapaan. Viimeisin Otaniemen arkkitehtiosaston ekskursio Roomaan oli 2016 aiheenaan Rooman ajalliset kerrostumat. Aalto yliopiston laajassa mittauspiirustusarkistossa on Suomen ja Pohjoismaiden ohella myös huomattava määrä opiskelijoiden laatimia piirustuksia Italian matkoilta aina 1800-luvulta lähtien. Allekirjoittanut on ollut myös mukana laatimassa tähän arkistoon vuonna 2001 professori Vilhelm Helanderin johtamalla Roma Barocca -ekskursiolla asema- ja julkisivupiirustuksia Piazza della Querciasta kollegojensa Teemu Taskisen ja Kristo Vesikansan kanssa opiskelijoina. Mittausprojekti oli päättyä hullusti, kun pitkän lounaan jälkeen olimme levittäneet kelamitan aukion poikki Palazzo Spadalta S. Maria della Quercialle sillä seurauksella, että liian vauhdikkaasti kaasuttanut mopedisti oli hirttäytyä kelamittaamme.

3 Aino Niskanen-2
Aino Niskanen opiskelijoiden kanssa Roomassa vuonna 2016. (Kuva kirjoittajan.)

Italian-matkojen perinne tunnetaan myös Tampereen ja Oulun arkkitehtiosastoilla. Opiskelijoiden Italian-matkat ovat myös vaikuttaneet heidän myöhempiin urapolkuihinsa. Wickbergin aikana opiskellut professori emeritus Tore Tallqvist (TTY) laati diplomityönsä Villa Lantesta. Tänä kesänä Tallqvist on palannut Villa Lanteen opiskelijoidensa harjoitustöihin perustuvalla Rooman arkkitehtuurin historiaa käsittelevällä näyttelyllään Amos & Lupa. Näyttely on nähtävissä Villa Lanten loggiassa instituutin vierailuaikoina.

Viimeisen vuoden aikana Otaniemen arkkitehtiosastolla on tehty kolme Italian ja varsinkin Rooman arkkitehtuuriin liittyvää diplomityötä. Suomen Rooman-instituutin vuoden 2016 arkkitehtiopiskelijastipendiaatti Robert Hanson laati diplomityön, joka tutki suomalaista nykyarkkitehtuuria barokin muotokielen ja sen erityispiirteiden kautta. Rikkaalla piirustusmateriaalilla varustettuun Quo Vadis Borromini? Barokin piirteitä suomalaisessa nykyarkkitehtuurissa voi tutustua tämän linkin kautta. Hanson oli mukana instituutin arkkitehtiopiskelijakurssilla vuonna 2015. Samalle kurssille vuonna 2013 osallistuneen Anna Solinin diplomityö Rooman varhaiskristilliset pyörökirkot – Arkkitehtuurin tausta ja tulkinta käsittelee varhaiskristillisten pyörökirkkojen historiaa ja arkkitehtuuria. Jaakko Ojamon diplomityö Antiikin Rooman akveduktit -synteesi vuorostaan käsittelee sitä, miten antiikin Rooman aikainen akvedukti toimi ja mitä eri osia se sisälsi.

Lisää matkakertomuksia ja muuta tietoa teoksissa:

Matkalla! Suomalaiset arkkitehdit opintiellä – En Route! Finnish Architects’ Studies Abroad, Toim. Hildi Hawkins, Maija Kärkkäinen, Nicholas Mayow, Timo Tuomi ja Jouko Vanhanen. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1999.

Ville Lukkarinen: Classicism and history: anachronistic architectural thinking in Finland at the turn of the century: Jac. Ahrenberg and Gustaf Nyström. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 93, Helsinki 1989.

Uskontotieteilijät Villa Lanten tammikuussa

Vuosi sitten, tammikuussa 2017 me kaksi Turun yliopiston uskontotieteilijää vietimme kolmen viikon tehokkaan ja ikimuistoisen kirjoitusjakson Villa Lantessa.

Tiina Mahlamäki matkusti läpi Euroopan käsimatkatavaroissaan kallisarvoinen, tarkkaan kommentoitu käsikirjoitus. Näiden kommenttien perusteella ja ohjaamana hän viimeisteli kirjailija Kersti Bergrothin elämäkertaa. Kirja ilmestyi joulukuussa nimellä Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kersti Bergroth itse asui Roomassa pari vuosikymmentä, joten oli luontevaa kirjoittaa hänestä juuri Villa Lantessa. Kirjoittamisen keskeltä saattoi nostaa katseensa ja tarkkailla valojen ja varjojen vaihtumista kaupungissa tai tarkkailla kaupunkia ympäröiviä vuoria, joille vierailumme aikana satoi lumen.

Jaana Kouri valmisteli Lähi-idän uskonnollista kenttää käsittelevää luentosarjaansa. Instituutin kirjasto tarjosi lähdekirjallisuutta ja kaupungille jalkautuminen mahdollisti vierailun antiikin Rooman tai kristinuskon varhaisvaiheiden tosiasiallisilla tapahtumapaikoilla. Niin ne sai tallennettua sekä kuviksi että mielikuviksi ja elämyksiksi.

Samanaikaisesti me molemmat pohdimme tulevia tutkimushankkeitamme, joissa keskeisenä yhdistävänä käsitteenä toimi kuvittelun ja kuvittelemisen käsite. Tähän Rooma ja Villa Lante olivat enemmän kuin omiaan.

Keskustelut aamu- ja iltapalapöydässä yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa herättivät ajatuksia ja ideoita. Mielikuvitusta, älyä ja aisteja stimuloiva ilmapiiri sekä keskustelut houkuttivat kirjoittamaan muistikirjaan yksityisesti ja blogeihin julkisesti.

Kirjoitimme yhdessä, dialogissa blogitekstin seikoista, jotka olivat johtaneet meidät Roomaan ja siitä kaikesta, mitä Roomassa koimme ja teimme. Pohdimme siinä myös kuvia ja tapojamme nähdä ja tulkita niitä. Julkaisimme tekstin toistaiseksi vielä rahoittamattoman tutkimushankkeemme sivulla otsikolla ”Yhdessä kirjaimin kuviteltu Rooma

Jaana pohti omassa blogissaan vuoden ensimmäisenä päivänä edellisen illan ilotulituksia, vierailua Pietarinkirkossa sekä oman Roomansa etsimistä otsikolla ”En etsi valtaa loistoa”.

Tiinan kuulemat kertomukset Villa Lanten nyt tai ammoin nähdyistä tai näkymättömistä eläimistä yhdessä sen tosiasian kanssa, että hän kirjoitti aiemmin eläneestä ja myös Villa Lantessa asunnesta ihmisestä tuotti vähän kevyemmän blogitekstin ”Kuviteltuja elä(i)miä”.

Nyt kun vierailustamme on vierähtänyt jo vuosi, luentokurssien sisältöihin jäi Rooman vaikutus jaettavaksi useiden vuosien opiskelijoille, silloin vielä tekeillä olleet kirjat on julkaistu, mutta Villa Lanten inspiroiva vaikutus ja matkan aikana Roomassa kokemamme elämykset eivät ole haalistuneet. Kolme viikkoamme Villa Lantessa jättivät jälkeensä paitsi satoja valokuvia myös mielikuvia ja ideoita, joita voi kehittää eteenpäin ja toteuttaa uusissa projekteissa.

Se jätti myös kaipuun takaisin Roomaan, takaisin Villa Lanteen. Ehkä siitä johtuen kaikkia mieleen tulevia tutkimusideoita tarkastelee myös siitä näkökulmasta, voiko tutkimusta kytkeä Italiaan, Roomaan tai Villa Lanteen.


Kirjoittajat:
Dosentti, uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki
FT, uskontotieteen yliopistonopettaja Jaana Kouri

Tuhat tarinaa Turussa – Suomen Rooman-instituutti mukana kirjamessuilla!

Suomen Rooman-instituutti on näkyvästi esillä
Turun kirjamessuilla 6.-8.10.2017

Tiedeinstituuttifoorumin osastolla B8.

TIF

 

Tiedeinstituuttifoorumi on ulkomailla toimivien suomalaisten tiedeinstituuttien ja tutkimusta tekevien kulttuuri-instituuttien yhteistyöryhmä. Suomen Rooman-instituutin ohella foorumilla vaikuttavat Ateenan, Lähi-idän ja Japanin tiedeinstituutit sekä Lontoon, Madridin, Pietarin ja Saksan kulttuuri-instituutit, joiden ohjelmassa tutkimuksella on myös merkittävä rooli. Kirjamessuilla instituuteista on tällä kertaa mukana Rooman, Ateenan, Lähi-idän ja Saksan instituutit.

Osastolla B8 on myynnissä instituuttien julkaisuja messuhintaan sekä instituuttien alojen uutuusjulkaisuja. Messuosastolla on mahdollista tavata instituuttien edustajia ja päivittää tietonsa Suomen ulkomailla sijaitsevien tiedeinstituuttien toiminnasta. Järjestämme myös leikkimielisen tietovisan, jonka palkintoina mahtavat kirjapaketit!

Osastomme B-hallissa on aivan Tieto-lavan vieressä. Lavalla esiintyy lauantaina klo 16.40 alkaen Tuhat tietä Roomaan -kirjan kirjoittanut Ari Saastamoinen ja tätä uutuuskirjaa on saatavilla myös osastoltamme; lauantaina on vieläpä mahdollisuus hankkia itselle signeerattu kappale teoksesta!

Sunnuntaina 8.10. 15.00-15.40 Tiedeinstituuttifoorumi järjestää paneelikeskustelun Kulttuurit kohtaavat Välimerellä, jossa tiedeinstituuttien asiantuntijat keskustelevat välimerellisten kulttuurien kohtaamisista ja siitä kuinka Välimeri toisaalta erottaa, toisaalta yhdistää ihmisiä. Keskustelijoina FT Manna Satama (Suomen Ateenan-instituutti), FT Reima Välimäki (Suomen Rooman-instituutti) sekä FM Suvi Laakso (Suomen Lähi-idän instituutti). Puhujia haastattelee Virpi Hämeen-Anttila. Tervetuloa 2. kerroksen Onerva-lavalle kuuntelemaan punnittua puhetta polttavan ajankohtaisesta aiheesta.

Tervetuloa mukaan nauttimaan messutunnelmasta.
Tavataan osastolla ja Onerva-lavalla!

kirjamessut2017_logo-rgb_pieni-506x600

 

Identiteettejä etsimässä

Villa Lantemme tarjoaa oivan tukikohdan myös Rooman lukuisiin yliopistoihin tai muihin instituutteihin suuntaavalle konferenssituristille. Majoituin tutuissa maisemissa osallistuessani brittiakatemiassa (The British School at Rome) 26.-28.10.16 järjestettyyn konferenssiin Transnational Italies: Mobility, Subjectivities and Modern Italian Cultures, jonka aiheena oli siis italialaisen kulttuuri-identiteetin monet muodot. Tilaisuus toi yhteen kielen- ja kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita, kulttuuriantropologeja ja mediatutkijoita. Monipuoliset analyysit kartoittivat italialaisuuden (italianità) ilmenemismuotoja esim. yhtäältä 1800-1900-lukujen vaihteen siirtolaisuuden seurauksena ympäri maailmaa syntyneissä italialaisyhteisöissä, ja toisaalta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Italiaan saapuneiden maahanmuuttajien keskuudessa. Kuvaa täydensivät eri alojen taiteilijat, joiden transnationaalisia italialaisidentiteettejä käsiteleviin töihin sai tutustua konferenssin yhteydessä avatussa näyttelyssä Beyond Borders: Transnational Italy.

kuva1

Konferenssi oli varsin antoisa ja tavoitteeni haalia sieltä ajatuksia ja kontakteja väitöskirjanjälkeistä tutkimussuunnitelmaa varten toteutuivat hyvin. Näistä tärkeimmät koskevat algerialaissyntyistä italialaiskirjailijaa Amara Lakhousia (1970) ja hänen tuotantoaan. Lakhousin ensimmäinen italiankielinen romaani Scontro di civiltà per un ascensore a piazza Vittorio (2006), suom. vaikkapa “Kulttuurien törmäys hississä Piazza Vittoriolla”, käsittelee tragikoomisen hahmogallerian avulla Terminin lähistöllä sijaitsevan Esquilinon alueen maahanmuuttajayhteisöjen elämää. Erityisesti teos kiinnostaa kaunokirjallisen monikielisyyden tutkijaa, sillä se pitää sisällään elementtejä sekä vieraista kielistä (arabia, bengali, persia) että Italian eri murteista (romanesco, Napolin ja Milanon murre). Ne ovat tärkeässä roolissa myös temaattisesti: löyhästi omaelämäkerrallinen päähenkilö Ahmed pohtii romaanissa toistuvasti omaa identiteettiään kiel(t)en kautta. Sopeutuminen on vaikeaa, vaikka Ahmed (josta tulee puolivahingossa Amedeo) onkin oppinut italian kielen niin hyvin, ettei rasistisia mielipiteitään sylkevä naapuri edes tajua puhuvansa maahanmuuttajan kanssa. Lisäksi romaani on murhamysteeri, joka kumartaa yhdelle 1900-luvun italialaisen kirjallisuuden omintakeisimmista teoksista, Carlo Emilio Gaddan (1893-1973) Quer pasticciaccio brutto de via Merulana (1957), suom. “Via Merulanan sotkuinen tapaus” (2010). Liikutaanhan siinäkin samoissa maisemissa Santa Maria Maggioren basilikan kulmilla, jonne kielellisenä kokeilijana tunnettu Gaddakin sijoitti tarinansa. Molemmista on sittemmin tehty samannimiset elokuvat.

Samoihin aikoihin osui kohdalleni myös toinen kaunokirjallinen identiteettitilitys, joka täydensi oivasti pohdintaa aiheesta. Luimme Firenzen yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijoiden kanssa kääntäjä-kirjailija Diego Maranin (1959) teosta Nuova grammatica finlandese (2000), joka on nimestään huolimatta romaani ja suomennettu nimellä Sotilas ilman menneisyyttä (2003). Tarinan sotilas on toisessa maailmansodassa haavoittunut ja muistinsa menettänyt Sampo Karjalainen, joka joutuu kaapimaan identiteettinsä rippeet kasaan ja rakentamaan suhteensa kotimaahansa ja sen asukkaisiin tyhjästä. Olennaisessa osassa on tälläkin kertaa kieli: päähenkilö kommentoikin suomen kielen oppimisprosessin haasteita useaan otteeseen. Tukenaan hänellä on pastori Olof Koskela, joka on laillani vakuuttunut kirjallisuuden merkityksestä identiteetin kulmakivenä:

“Quando potrai leggere il Kalevala sarai un vero finlandese, quando a sentire il ritmo dei suoi canti ti si accapponerà la pelle, allora sarai davvero uno dei nostri!” (Marani 2000: 55)

“Sitten kun pystyt lukemaan Kalevalaa, olet pesunkestävä suomalainen; vasta sitten kun ihosi nousee kananlihalle kuullessasi sen runojen rytmin, kuulut oikeasti meihin!” (Marani 2003: 85)

Elävöittääkseen Kalevalan tarinoita, pastori juottaa hämmentyneelle sotilaalle litrakaupalla Koskenkorvaa pullosta, joka on aina mystisesti puolillaan. Metodi osoittautuu tehokkaaksi ja se auttaa Sampoa myös kieliopin opiskelussa. Kysyttäessä suomen kielen kauneinta piirrettä, yllättää hän valitsemalla abessiivin:

“Sì, la declinazione delle cose che mancano: koskenkorvatta, toivotta, senza koskenkorva come senza speranza, entrambi si declinano all’abessivo. È bellissimo, è poesia! E anche molto utile, perché in generale sono più le cose che ci mancano di quelle che abbiamo. Tutte le parole belle di questo mondo andrebbero declinate all’abessivo!” (Marani 2000: 64)

“Juuri niin, puuttuvien asioiden taivutuspääte: Koskenkorvatta, toivotta, eli siis ilman Koskenkorvaa tai vailla toivoa, kumpikin taipuu abessiivissa. Abessiivi on upea, se on runoutta! Se on myös hyvin tarpeellinen sijamuoto, sillä yleensähän meiltä puuttuu enemmän kuin mitä meillä on. Kaikki tämän maailman kauniit sanat pitäisi taivuttaa abessiivissa!” (Marani 2003: 99-100)

 

kuva4


Riikka Ala-Risku
Helsingin yliopisto
Italialainen filologia

Wihurin stipendiaatti 2012-13

Kirjallisuutta

Gadda, C. E. (1957). Quer pasticciaccio brutto de via Merulana. Roma: Garzanti.

Gadda, C. E. (2010). Via Merulanan sotkuinen tapaus, suom. L. Lahdensuu. Helsinki: Teos.

Lakhous, A. (2006). Scontro di civiltà per un ascensore a piazza Vittorio. Roma: E/O.

Marani, D. (2000). Nuova grammatica finlandese. Milano: Bompiani.

Marani, D. (2003). Sotilas ilman menneisyyttä, suom. L. Taavitsainen-Petäjä. Helsinki: Helmi.

Herttuattaren ihme

Olen vieraillut tämän syksyn aikana pariin otteeseen Roomassa keräämässä lähdeaineistoa, mikä on käytännössä tarkoittanut istumista Vatikaanin salaisessa arkistossa 1600-luvun kanonisaatioprosessien todistajanlausuntoja kopioiden. Joulunalusviikolla yhdessä näistä silmiini osui ensimmäistä kertaa tuttu nimi ihmeen kokijana: Lante!

Vuosien 1663–1664 aikana Firenzessä käytiin 1626 autuaaksi julistetun karmeliittanunna Maria Maddalena de’ Pazzin (1566–1602) kanonisaatiokuulustelu. Eräs Maria Maddalenan luostarin sisarista, 58-vuotias Vangelista del Cuor di Maria, kertoi osana omaa todistajanlausuntoaan seuraavaa:

Ho sentito dire dal Signore Marchese Carlo Gerini, che il Serenissimo Principe Cardinal Decano mandò à Roma alla Signora Duchessa Lante figliola del’ Signore Duca Altemps un’poco d’habito della Beata, che S. A. haveva ricevuto da noi, quale fu appilicato à un’male che detta Signora haveva nel petto reputato incurabile, e che ricevette la sanità, e che ne vogliono mandare quà scrittura autentica di quanto è seguito. (ASV, Riti Processus 771, f. 510r.)

Vangelista siis todisti kuulleensa markiisi Carlo Geriniltä, että kardinaalidiakoni oli lähettänyt Roomaan herttuatar Lantelle, herttua Altempsin tyttärelle, palasen Maria Maddalena de’ Pazzin kaapua. Tämä reliikki oli asetettu herttuattaren rinnan päälle, jossa tällä oli parantumattomaksi sanottu sairaus. Reliikki paransi herttuattaren, ja Vangelistan mukaan perhe halusi lähettää kirjallisen todistuksen tapahtuneesta.

Nunna Vangelistan todistus tapauksesta on valitettavan lyhyt mutta silti kiinnostava Lante-näkökulmasta. Vaikkei herttuattaren nimeä mainita, on ajankohdan ja sukulaissuhteiden johdosta perusteltua olettaa hänen olevan Maria Cristina Lante della Rovere (k. 2.6.1712 Roomassa). Maria Cristinan isä oli Gallesen herttua ja Sorianon markiisi Gianpietro d’Altemps, ja hän meni vuonna 1646 naimisiin Ippolito Lante Montefeltro della Roveren (1618–1688) kanssa. Näin ollen Maria Cristinan ihme on tapahtunut naimisiinmenon ja vuoden 1663 välisenä aikana. Pariskunta sai viisi lasta. Ippolito oli muun muassa Bomarzon herttua ja suvun ensimmäinen kyseisen arvonimen haltija. Hän omisti sekä meidän Villa Lantemme Gianicololla että Bagnaian Villa Lanten – jonka hän, kuten instituutin internet-sivuilla kerrotaan, sai 1640-luvulla korvaukseksi menetettyään osan Gianicolo-kukkulalla sijainneista maistaan.

Miten yksi firenzeläisen nunnan reliikeistä sitten päätyi Maria Cristinan avuksi, ja miten Vangelista osasi asiasta kertoa? Kuten moni muukin Santa Maria degli Angelin luostarin nunnista, Vangelista oli varsin ylhäistä syntyperää. Hänen isänsä oli firenzeläinen senaattori Paolo Ricasoli ja äitinsä puolestaan merkittävästä Serristorin suvusta. Näin ollen on hyvin luonnollista, että perhe on ollut tekemisissä markiisi Gerinin kanssa. Vanhasta ranskalaisesta genealogisesta kirjasta löysin tiedon, jonka mukaan Gerini olisi ollut Toscanan suurherttuan aseenkantaja, ja tuohon aikaanhan titteli kuului tunnetusti Medici-suvulle. Maria Cristina Lante della Roveren äiti puolestaan oli Angela de’ Medici. Medici-suvun naisista tuli Maria Maddalena de’ Pazzin kunnioittajia ja hänen kulttinsa ja kanonisaationsa ahkeria edistäjiä sen jälkeen, kun suurherttua Cosimo II:n vaimo Maria Maddalena d’Austria koki hänen kauttaan ihmeparanemisen vuonna 1609 – oletettavasti juuri heidän poikansa Ferdinando II (1610–1670) oli se suurherttua, jota Carlo Gerini palveli. On lisäksi hyvin mahdollista, että reliikin lähettänyt kardinaalidiakoni oli Carlo de’ Medici (1595–1666), Toscanan suurherttua Ferdinando I:n poika.

Medicien sukuyhteys siis selittää nimenomaan Maria Maddalena de’ Pazzin reliikin toimittamisen Maria Cristinan avuksi. Maria Maddalenan kultti oli toki muutenkin laajalle levinnyt. Hän oli merkittävä hahmo 1500–1600-lukujen taitteen Firenzen uskonnollisessa elämässä, ja kiitos erityisesti karmeliittojen aktiivisuuden hänen maineensa pyhimyksenä oli vahva myös Napolin alueella (toinen kanonisaatiokuulustelu käytiin siellä vuonna 1668).

800px-moya-pazzis
Pedro de Moya: Maria Maddalena de’ Pazzin näky (n. 1640). Kuva: Wikimedia Commons

Osa luostarin sisarista muutti 1600-luvun kuluessa Roomaan; toiveen tästä oli esittänyt Barberini-paavi Urbanus VIII, jonka sukulaistyttäriä oli nunnien joukossa. Maria Maddalena de’ Pazzin kultti näkyy myös Via della Conciliazionen varrella olevassa, karmeliittojen Santa Maria in Traspontina -kirkossa, johon rakennettiin kappeli hänen autuaaksi julistamisensa jälkeen.

traspontina

Emme tiedä, kuinka paljon herttuatar Maria Cristina oleskeli Roomassa ollessaan Gianicolo-kukkulalla, sillä perheellä oli myös kaupunkipalatsi Piazza dei Caprettarilla. Hänen sairautensa laatua ei tarkemmin määritellä, mutta yksi tavanomainen aikakauden hoitomuoto erilaisiin tauteihin oli potilaan toimittaminen terveelliseen ilmanalaan, mikä yleensä tarkoitti maaseutua ja kukkuloita. Erityisesti Rooman kaupungin ilman katsottiin olevan huonolaatuista. Ei siis ole lainkaan poissuljettua, että paranemisihme olisi tapahtunut nimenomaan Villa Lantessa, joka yhä tuohon aikaan sijaitsi maaseudulla. Toivonkin vielä jonain päivänä löytäväni Vangelistan todistajanlausunnossa mainitun kirjallisen selvityksen kyseisestä tapauksesta!


Jenni Kuuliala
Tampereen yliopisto

Kirjallisuutta

Tancredi Carunchio & Simo Örmä (toim.), Villa Lante al Gianicolo. Storia della Fabbrica e cronaca degli abitatori (Roma: Institutum Romanum Finlandiae, 2005).

Sandra Cavallo & Tessa Storey, Healthy Living in Late Renaissance Italy (Oxford: Oxford University Press, 2013).

Clare Copeland, Maria Maddalena de’ Pazzi: The Making of a Counter-Reformation Saint (Oxford: Oxford University Press, 2016).

David Gentilcore, Healers and Healing in Early Modern Italy (Manchester: Manchester University Press, 1998).

 

Grand Tour 2015

Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.

Kurssilla kerrattiin länsimaisen arkkitehtuurin historia antiikin näkökulmasta ja antiikin vaikutuksesta nykypäivään asti. Luennoitsijoita oli useita allekirjoittaneen lisäksi: professorit Margareta Steinby (Oxford), Aino Niskanen (Aalto) ja Annamaija Ylimaula (Oulu),  FT Eeva-Maria Viitanen, arkkitehti Yrjö Sahlstedt, taidemaalari Tero Laaksonen, FM Thomas Thesleff, apulaisasiamies Laura Nissin sekä eri museoiden oppaita. Luentojen lisäksi kurssilla käsiteltiin ryhmätyönä Vitruviuksen kirjoituksia. Tämän lisäksi tehtiin useampi piirustusharjoitus, joihin lukeutui askelmittauspiirustuksia, antiikin rakennusdetaljien skissaamista sekä Tero Laaksosen piirustusharjoituksia. Viimeisenä päivänä tehtiin opintomatka Hankoon ja ympäristön ruukinkartanoihin etsimään 1700-luvun Grand Tour -vaikutteita suomalaisessa rakentamisessa ja maisema-arkkitehtuurissa. Italian-kurssille valittiin edellä mainituista 20 opiskelijasta seitsemän henkilöä: Hanson, Heinonen, Helin, Kujala, Koponen, Rikaniemi ja Tenhu

Italian-kurssi alkoi Venetsiasta 14.8. Lähestulkoon pöyristyttävästä rumuudestaan huolimatta Venetsia oli liikkumisen kannalta käytännöllinen piste kartalla lähiympäristöön. Heti seuraavana päivänä kurssi suuntasi junalla Vicenzaan katsomaan Andrea Palladion tärkeimpiä rakennuksia. Täältä matka jatkui Padovan kautta takaisin Venetsiaan kahden tähden hotelliimme La Residenzaan, joka vaatimattomasta luokituksestaan huolimatta oli aito venetsialainen palatsi upealla salonella ja raskailla 1700-luvun stucco-koristeluillaan. 1400-luvun Palazzo Gritti-Badoeriin sijoittunut hotelli avautuu Campo Bandiera e Morolle, jonka yhdellä laidalla on Bragoran kirkko. Tässä kirkossa mm. Antonio Vivaldi kastettiin. Viehättävä pikkuaukio muodostui kurssin illanviettojen keskukseksi. Venetsian tärkeimpien kohteiden lisäksi kurssi tutustui Torcellon pieneen saareen. Venetsian biennaali tuli myös kurssille tutuksi.

Venetsiasta matka jatkui Milanoon, jossa oli sopivasti samalla Milanon EXPO-2015. Milano oli myös oivallinen tukikohta Pisaan ja Luccaan tutustumiseen. Milanon jälkeen kurssi siirtyi Firenzeen, jota pidettiin tukikohtana seuraavan neljän yön ajan. Firenzen uuvuttavan arkkitehtuuritarjonnan lisäksi kurssi pistäytyi Sienassa ja suomalaisten 20-luvun arkkitehtien vakiokohteessa San Gimignanossa, jonka vielä pystyssä olevia kaupunkipalatsien torneja kurssi piirsi tarmokkaasti.

Pääkohteeseen Roomaan kurssi saapui 25.8. Ensimmäiseen päivään mahtui Santa Maria di Trastevere ja pakolliset käytännön ohjeet, jotka kaikkien mukavuuden varmistamiseksi ovat välttämättömiä asuttaessa Giulio Romanon suunnittelemassa ja 1527 valmistuneessa instituutin renessanssihuvilassa Villa Lantessa. Talon historian ja käytännön asiat selvittivät säätiön amanuenssi Johanna Litzén.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Suurimpana fyysisenä koitoksena oli Aurelianuksen muurin ympärikävely (28 km, kun mukaan lasketaan koko puolustuslinja ja reitiltä poikkeamiset). Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin.

Mikään Roomassa järjestettävä kurssi ei ole täydellinen, ellei instituutin intendentti Simo Örmä vedä jo legendaariseksi muodostunutta kierrostaan etruskien mailla Cerveterissä ja Tarquiniassa. Tämäkään GT-kurssi ei ollut poikkeus edellisiin verrattuna ja rautaisannos etruskien hautoja ja seinämaalauksia nautittiin 4.9.

Lisäksi kurssi vieraili muutaman yön Viterbossa, jota käytettiin tukikohtana Caprarolassa ja Villa Lante a Bagnaiassa vierailuun. Kurssin lyhyt pistomatka sijoittui Viterbon suojelupyhimyksen Santa Rosan juhlallisuuksiin, joita myös päästiin tovi seuraamaan ja jopa osallistumaan. Kurssin piirtäessä Viterbon Duomon edessä, eteen pysähtyi kuorma-auto, josta oli tarkoitus kantaa kirkkoon sisälle juhlien vaatimaa rekvisiittaa. Koska kantajia oli liian vähän, kurssi kantoi oman velvollisuutensa juhlien onnistumisessa. Viterbon juhlallisuudet ovat siitä tunnetut, että kaupungin miehet kantavat olkapäillään noin nelikerroksisen kerrostalon korkuista Santa Rosan patsasta. Tähän kurssi ei kuitenkaan osallistunut.

GT-kurssien yksi vakiokohde on ollut myös Napoli ja sieltä suuntautuvat retket Pompejiin ja Herculaneumiin. Omana osanaan matkalla oli luonnollisesti paikalliseen pizzaan tutustuminen, että kurssilaiset voisivat muodostaa oman mielipiteensä onko napolilainen pohja parempi kuin roomalainen.

wp_20150908_018

Samanlainen lähinnä suomalaisia koskettanut makumielipiteen muodostus suoritettiin Roomassa Tazza D’oron (Via degli Orfani, 84) ja Sant’Eustachion (Piazza di S. Eustachio, 82) kahveille. Edellä mainittujen kahvien paremmuudesta on ollut Villa Lantessa jatkuvaa erimielisyyttä jo vuosikymmenien ajan – joka on sinänsä ihmeellistä, koska Sant’Eustachion kahvi on luonnollisesti parempaa.

Kurssin aikana syntyi yhteensä toistatuhatta erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis vajaan tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan täksi kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2016. Seuraavalle kurssille haku käynnistyy helmikuussa 2017.

wp_20150822_002

On sanomattakin selvää, että matkustaminen on ollut ja tulee aina olemaan tärkeää arkkitehdeille. Tässä suhteessa erityisesti Roomalla kohteena on ehkä historiallisesti tärkein asema. Omasta puolestani esitän myös kiitokseni koko kurssin rahoittaneelle Waldemar von Frenckell -säätiölle.

Kurssin satoa esillä Antiikin vaikutus länsimaisessa rakennustaiteessa – Arkkitehtiopiskelijat Venetsiassa, Roomassa ja Tammisaaressa –piirustusnäyttelyssä, jonka avajaisia juhlitaan 8.12.2016 klo 18-20.
Avoinna 9.-18.12. klo 12-18. Suljettu maanantaina.

gt-2015-flyer wp_20150822_002 wp_20150908_018


Juhana Heikonen, arkkitehti ja kurssin vetäjä