Maitse ja meritse Roomasta Helsinkiin – hidas matkustaminen, oman aikansa anakronismi vai tulevaisuuden normi?

Roosa Kallunki ja Anna Vuolanto

”Rautatie on suuri keksintö. Hitaalla matkustamisella, jalkapatikalla tai purjehtimisella on omat erikoiset viehätyksensä, joita mikään muu ei korvaa, mutta viehättävää on myös rynnätä 20:nnen vuosisadan tapaan 100 kilometriä tunnissa nykyaikaisessa pikajunassa. Ihmiset, jotka eivät osaa nauttia semmoisesta matkasta, ovat vieraita omalle ajalleen, ovat anakronismeja.”
Matkakirja, Yrjö Koskelainen (1921)

Elämäntahti on yhä kiihtynyt: tehokkuus, tuottavuus ja nopeus ovat nyt avainsanoja. Olemmeko me siis anakronismeja, kun matkustamme junalla halki Euroopan aikana, jolloin lentoliikenne on hallitseva matkustusmuoto? Kahdennellakymmenennellä ensimmäisellä vuosisadalla raideliikennettä pidetään hitaana matkustamisena, vaikka pikajuna voi kulkea yli 200 kilometrin tuntivauhtia. Matkustaminen on kuitenkin muuttunut ja tulee muuttumaan: monen ahkeran Rooman-kävijän on jo vaikea olla miettimättä ilmastonmuutosta ja matkustamisesta koituvia päästöjä matkalippuja varatessaan.

Lähtöpäivänä Rooma oli sateinen.

Lähdimme Villa Lantesta Roomasta kohti Helsinkiä toukokuun toisena sunnuntaina, ja teimme matkaa kolme yötä ja kaksi päivää. Molempien matkustajien tausta on historian alalla, mutta maata pitkin matkaajina olemme erilaisia; toinen kokenut Euroopan läpi junailija ja toinen aloittelija.

Matkan ensimmäinen etappi oli Itävallan rautateiden (ÖBB) suora yöjuna Roomasta Bolognan ja Innsbruckin kautta Müncheniin. Käytössämme oli oma kuuden lepopaikan hytti: pari sänkyä piti varata matkatavaroille, sillä lattiapinta-alaa ei juuri ollut. Jokaisessa makuuvaunussa oli vaunuemäntä tai -isäntä, joka huolehti matkustajien tarpeista. Isäntämme myös tarjoili aamiaisen hytin ovelle. Aamiainen sängyssä baijerilaisista maisemista nauttien Alppien jäädessä taakse tuntui mukavalta luksukselta.

Aamuvarhaisella jossain Innsbruckin ja Münchenin välillä.

Saavuimme maanantaiaamuna Münchenin päärautatieasemalle, jossa söimme vielä rauhallisen brunssin asiaankuuluvine apfelstrudeleineen ja käsepretzeleineen. Aamupäivällä jatkoimme intercity-junalla kohti Hampuria. Matka sujui rattoisasti työskennellen ja maisemia ihmetellen. Lounasajan koittaessa siirryimme valkoisin pöytäliinoin varustettuun ravintolavaunuun, joka oli VR:n ravintoloihin tottuneelle suorastaan ylellistä. Ravintolassa oli luonnollisesti pöytiintarjoilu, mutta siitä huolimatta Suomea edullisempi hintataso.

Hamburg Hauptbahnhof.

Hampurista taipaleemme jatkui vielä samana iltapäivänä kohti Kööpenhaminaa. Reissun ensimmäiselle meriosuudelle pääsimme, kun juna rullasi Pohjois-Saksan Puttgardenissa sisään lauttaan. Se kulkee saksalaisen Fehmarnin saaren ja tanskalaisen Lollandin välillä – ja palvelee myös tax free -asiakkaita. Toinen vaihtoehto siirtyä maiden välisen rajan yli on lännempänä, jolloin laivamatka jää välistä ja juna kulkee Flensburgin kautta.

Pienen laivalla jaloittelun jälkeen pääsimme takaisin junaan, joka ajoi ulos lautasta Tanskan puolella Rødbyssä. Siellä meitä odotti matkan ensimmäinen rajatarkastus. Ratatöiden vuoksi matka  Kööpenhaminaan taittui bussilla, jonne saavuimme noin kymmeneltä illalla. Nukuimme makeasti ystävän luona, ja tiistaiaamuna jatkoimme Kööpenhaminasta Tukholman suuntaan. Olimme varanneet junamatkalle evääksi tanskalaiset smørrebrødit, mutta testasimme siitä huolimatta myös ruotsalaisen ravintolavaunun. Se oli niin tarjoiluiltaan kuin sisustukseltaankin hyvin suomalaisen vastineensa kaltainen, mutta radan tiukat kaarteet, jotka kuljettivat laseja pöydän laidalta toiselle, lisäsivät huomattavasti matkustamisen tuntua.

Vaikka ruotsalaisen Snabbtågin ravintolavaunun pöydissä ei ollut valkoisia liinoja, onneksi niissä oli reunat (kuten laseissakin).

Tukholmaan saavuimme tiistaina alkuillasta. Ensi töiksemme tilasimme juomat teemaan sopivalla tavalla asemaravintolassa, ennen kuin lopulta siirryimme metrolla ja bussilla kohti Södermalmia ja satamaa. Laivamatkalla nautimme buffet-illallisen merimaiseman äärellä. Ravintola yllätti positiivisesti erittäin kattavalla kasvisvalikoimalla, eikä Tukholman saaristokaan pettänyt idyllillään.

Tukholman saaristoa.

Laivayön päätyttyä olimme aikaisin keskiviikkoaamuna Turun satamassa, josta Helsingin juna pian lähti. Ravintolavaunussa söimme matkan viimeisen aterian, kaurapuuroaamiaisen. Kotiovilla olimme jo keskiviikkona aamupäivällä.

Tarkoituksenamme oli matkustaa Roomasta Helsinkiin mahdollisimman nopeasti maata pitkin. Vaikka tästä syystä olimme pyrkineet lyhyisiin junien vaihtoaikoihin, aikataulumme piti. Junat kulkivat ajallaan muutamista ratatöistä johtuvista erikoisjärjestelyistä huolimatta. Junamatkustaminen yllätti muutenkin helppoudellaan reissuparivaljakon aloittelijan. Matkalaukulle ja rinkalle löytyi hyvin tilaa ja saimme aina työskennellä mukavasti pöydän ääressä. Reissussa syöminenkin oli yllättävän helppoa, ja eväitä sai kaikilta asemilta kätevästi kaupasta mukaan. Myös ravintolavaunuissa oli kattava valikoima.

Kulkemalla joka sentin matkasta maan pinnalla etäisyydet hahmottuivat paljon selkeämmin kuin lentämällä. Juna-asemilla ei myöskään ole samanlaista jonotuskulttuuria, joka tekee lentomatkustamisesta tympeää. Lopulta maata pitkin matkustaminen ei tunnu kovinkaan suurelta vaivalta, vaikka aikaa tietysti kuluu enemmän. Maitse matkustaessa saa myös osansa todellisesta kieli- ja kulttuurikylvystä, maisemista puhumattakaan.

Historioitsijoille ei siis näytä olevan minkäänlainen ongelma olla anakronismi omalle ajalleen. Päinvastoin se tuo elämäntahdin hitaudellaan tutkittavien aikakausien rytmin kenties lähemmäksi. Toisaalta työntekokin onnistuu loistavasti raiteilla, mikä mahdollistaa ajatusten jäsentelyn ennen ja jälkeen Rooman työskentelyperiodin. Muutaman päivän matkanteko on oivallinen siirtymä arjesta toiseen, ja ajan kuluttaminen kiskojen kolkkeessa, töitä tehden tai ikkunasta ulos tuijottaen, saa pohtimaan kaiken kiireen ja suorittamisen tarkoituksenmukaisuutta. Se kasvattaa myös kärsivällisyyttä!

FM Roosa Kallunki on antiikin sosiaalihistoriaan erikoistunut väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta.

HuK Anna Vuolanto opiskelee yleistä historiaa ja taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, ja osallistui Suomen Rooman-instituutin tieteelliseen kurssiin 2019.

Mainokset

Crypta Balbin näyttely: yksityiskohtia pyhiinvaelluksista

Eeva Ollila

Helsingin yliopiston historian maisteriohjelman kurssilla perehdyttiin Rooman historiaan ja merkitykseen eurooppalaiselle sivilisaatioille sekä siihen, miten antiikin ja keskiajan perintö on vaikuttanut eurooppalaiseen kehitykseen. Luentojen ja seminaarin lisäksi kurssin ohjelmaan kuuluivat tutustumisretket Rooman antiikin ja keskiajan kohteisiin. Viikon kurssilla vierailtiin myös Rooman keskiaikaisissa kirkoissa sekä birgittalaisluostarissa, joka sijaitsee Piazza Farnesella. Samalla paikalla toimi keskiajalla majatalo pohjoismaalaisille pyhiinvaeltajille. Vierailukohteet herättivät kiinnostuksen Roomaan tehtyihin pyhiinvaelluksiin. Keskiaikaiset pyhiinvaellukset ovat kiinnostava historiallinen ilmiö, koska ne yhdistivät aikakauden ihmisiä Euroopassa.

Antiikin ja keskiajan perintö -kurssin monista mieleenpainuvista vierailukohteista yksi kiinnostavista oli Crypta Balbi, joka on kansallismuseon kohteita Roomassa. Museon sijoilla oli alun perin Lucius Cornelius Balbuksen 13 eaa. rakennuttama teatteri. Crypta Balbi oli historian opiskelijalle mielenkiintoinen kohde, koska se esittelee historian ja arkeologian tutkimuksen näkökulmasta Rooman kaupungin historiallista kerrostumaa 2000 vuoden ajalta. Kurssin näkökulmasta näyttely oli antoisa, sillä se avasi aikakausien välistä jatkumoa. Rooman kaupungin muodonmuutokset antiikista keskiaikaan havainnollistuivat niitä käsittelevien kuvausten ja esineistön, kuten keramiikan ja rahojen, sekä eri aikakausien rakennuskantaa esittelevien selostusten kautta.

Keskiaikaisista pyhiinvaeltajista muodostunut käsitykseni on ollut, että paluu kotiseudulle oli olennaista pyhiinvaelluksissa. Etelä-Eurooppaa kaukaisemmilta alueilta tulleiden vaeltajien osalta herää kuitenkin kysymys, lähtivätkö kaikki heistä kuitenkaan lopulta paluumatkalle? Crypta Balbin varhaiskeskiajasta kertova osa avasi kysymystä. Näyttelyn perusteella 600-luvulta lähtien kaupunkiin alkoi saapua pyhiinvaeltajia muualta läntisestä Euroopasta. Jo seuraavalla vuosisadalla muualta tulevat ihmiset perustivat pysyviä yhteisöjä Pietarinkirkon alueelle avustaakseen maamiehiään näiden vierailujen aikana.

Näyttelyn mukaan jotkut pyhiinvaeltajista päättivät kuitenkin jäädä Rooman kaupunkiin, jotta he voisivat viettää elämänsä viimeiset hetket lähellä apostolien hautoja. Paluu saattoi olla joillekin vaeltajille ylivoimaisen vaivalloista, sillä varhaiskeskiajalla vaellukselle lähdettiin useimmiten hakemaan apua vammaan tai sairauteen. Lisäksi matkanteko lienee ollut keskiajan alussa vaikeaa, koska eurooppalainen tieverkosto ei ollut kehittynyttä. Eri puolilta Eurooppaa saapuneista pyhiinvaeltajista kertovat esimerkiksi Rooman katakombeista löydetyt vaeltajien rukouksilla ja nimillä varustetut seinäkirjoitukset.

Eeva Ollila on historian opiskelija Helsingin yliopistosta. Kirjoitus on osa kurssin Antiikin ja keskiajan perintö (Villa Lante 7.-14.1.2019) loppusuoritusta. Kurssin järjestämistä tuki Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Kuvat: Anu Lahtinen

Lähteet:
Katajala-Peltomaa, Sari, Krötzl, Christian ja Meriluoto-Jaakkola, Marjo (toim.). Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla: kun maailma aukeni. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014.

Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden Italian-matkat

TkT, FM, arkkitehti SAFA Juhana Heikonen on Suomen Rooman-instituutin arkkitehtiopiskelijakurssin vetäjä.

Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurin historian Italian ekskursioiden perinne on pitkä. Ensimmäiselle ekskursiolle 1800-luvun puolivälissä lähdettiin Helsingistä laivalla Saksaan ja sieltä junalla Alppien ylitse Italiaan. Varsinaisia järjestettyjä ekskursioita arkkitehtiopiskelijoille ei tällöin vielä ollut, vaan matka Italiaan oli enemmänkin osa opintojen viimeistelyä. Näistä opintojen viimeistelijöistä mainittakoon A. H. Dahlström, A. T. Decker, G. F. Granholm, C. Kiseleff, N. Tallgren, H. Trapp, N. M. Weckström ja G. Wilenius. Edellä mainitut arkkitehdit olivat myöhemmin suurelta osin vastuussa siitä miltä mm. Helsingin kantakaupunki näyttää nykyään. Ilman syvällistä arkkitehtuurin historian tuntemustakin voi nähdä, miten pitkät Italian matkat ovat vaikuttaneet nuorien arkkitehtien töihin klassisoivine julkisivuineen ja niiden detaljeineen.

Vuonna 1914 Teknillisen korkeakoulun rehtori ja rakennustaiteen professori Gustaf Nyström (1856–1917) kirjoitti ystävälleen ja kollegalleen Gösta Juslénille, että sopisi toivoa nuoren suomalaisen arkkitehdin lähtevän Vicenzaan tutustumaan Palladion töihin lisää vietettyään hieman aikaa iloisessa Venetsiassa, nähtyään Palladion S. Giorgio Maggioren ja maalattuaan Venetsiassa joitakin akvarelleja – olihan Palladio Nyströmin mielestä ensimmäinen moderni arkkitehti.

Arkkitehtien Italian-matkat jatkuivat itsenäistymiseen asti omatoimisina. Yksi ahkerimpia matkaajia oli Wivi Lönn (1872–1966), jonka pitkät opintomatkat valmistumisen jälkeen kulkivat lähes jokaiseen Euroopan kolkkaan. Lönnin tai Aino Aallon (1894–1949) varhaisista matkoista Italiaan ei ole niin näyttävää julkaisua kuin Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Eva Kuhlefelt-Ekelundin (1893–1984) Italian matkoista (Italia la Bella, SLS 2004). Tarkkaan laadituista muistiinpanoista, skisseistä ja mittauspiirustuksista voi helposti löytää yhteyksiä Italian vaikutuksesta nuoren arkkitehtipariskunnan myöhempään tuotantoon (Taidehalli ja Töölön kirkko). Vaikutus ilmenee erityisesti puhdasta pohjoismaista klassismia koristereliefeineen edustavassa Kuhlefelt-Ekelundin Minerva-skolanissa Apollonkadulla Helsingissä (1929). Samaa Italiaan johdettavaa klassismia edustaa myös Suomen Rooman-instituutin säätiön kotiosoite eli Tieteiden talo Kirkkokatu 6:ssa (Elsa Arokallio, 1925).

Otaniemen arkkitehtiosaston pitkän retkiperinteen aloittajana voidaan oikeutetusti pitää Suomen ja Pohjoismaiden rakennustaiteen ja ornamentiikan professori Carolus Lindbergiä (1889–1955). Carolus Lindberg tuli tunnetuksi Sipoon, Hollolan, Janakkalan ja Vanajan kirkkojen restauroinneista. Tämän lisäksi Lindberg tunnetaan Tukholman 1912 olympialaisten Suomen suurruhtinaskunnan jalkapallojoukkueen johtajana, jossa HIFK:n pelipaidoissa pelanneet suomalaiset hävisivät Alankomaille pronssiottelussa.

1 Carolus Lindberg
Carolus Lindberg vuonna 1931. (Kuva: Museovirasto, PIetisen kokoelmat.)

Sodanjälkeiselle arkkitehtiopiskelijasukupolvelle Lindbergin vuoden 1949 ekskursio Italiaan läpi sodan tuhoaman Saksan muodostui ikimuistoiseksi kokemukseksi. Tämä oli ensimmäinen Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautunut ekskursio sitten sodan alkamisen. Carolus ”Cara” Lindbergistä on jäänyt myöhemmille arkkitehtisukupolville mieleen hänen oma Rooman keisareihin viittaava heittonsa ”Dom brukar mig Cara kalla.” Carolus Lindbergin opetus teki lähtemättömän vaikutuksen Alvar Aallon arkkitehtuurin – paljon antiikin jälkiä on Aallon Otaniemen korkeakoulun arkkitehtuurissakin. Aalto jopa puhui ”Otaniemen seitsemästä kukkulasta”!

Italian-matkojen perinne jatkui säännöllisesti seuraavien professuurien aikana. Nils Erik Wickbergin (1909–2002) useista ekskursioista opiskelijoiden kanssa mainittakoon vuoden 1950 syys–lokakuun retki, joka kulki Helsingistä laivalla ja junalla Saksan ja Itävallan kautta Italiaan, jossa kohteina olivat Verona, Venetsia, Firenze, Prato, Pistoia, Lucca, Pisa, Rooma, Napoli, Pompeji, Sorrento, Capri, Palermo, Agrigento, Siracusa, Catania, Taranto, Messina ja Paestum. Wickbergin kirjallinen tuotanto ei keskittynyt pelkästään suomalaiseen rakennusperintöön, vaan koko Italian arkkitehtuuriin antiikista barokkiin.

2 Nils Erk Wickberg
Nils Erik Wickberg (Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland.)

Laaja kirjallinen tuotanto veti pitkiä linjoja roomalaisesta antiikista erityisesti barokin kautta myös moderniin arkkitehtuuriin, jonka kiihkeä puolustaja Wickberg oli. Kirjoituksessaan Omaggio a Borromini (1952) Wickberg päätti oikaista kollegaansa Aulis Blomstedtia, jonka mielestä Borrominin arkkitehtuuri oli ”bisarra inventioner”: Jag hyser givetvis inget tvivel om, att arkitekt Blomstedt inte skulle vara på det klara med de förhållanden jag önskar påpeka. Men som det är möjligt, att någon mindre initierad kunde fatta ifrågavarande passus glimtar av hans personlighet och samtidigt i korthet söka skissera upp hans enastående nyckelställning i den europeiska arkitekturens hävder – detta inte minst som en gärd av tacksamhet till denne egenartade ande för en av de intensivaste upplevelser av konst som blivit mig beskärd. Intohimoisena ja luovana kirjoittajana Wickberg sai useampia palkintoja. Wickberg testamenttasi omaisuutensa Teknillisille korkeakoululle ja Wickberg-rahaston varoilla järjestetään vuosittainen Nils Erik Wickberg -symposium Quo Vadis Architectura kansainvälisine ja kotimaisine vieraineen. Viimeisin Wickberg-symposiumin julkaisu on Baroque Magic and its Reflections (toim. Aino Niskanen, Aalto Arts 2017).

Henrik Liliuksen, Vilhelm Helanderin ja Aino Niskasen professuurien aikana Italian ekskursiot jatkuivat perinteiseen tapaan. Viimeisin Otaniemen arkkitehtiosaston ekskursio Roomaan oli 2016 aiheenaan Rooman ajalliset kerrostumat. Aalto yliopiston laajassa mittauspiirustusarkistossa on Suomen ja Pohjoismaiden ohella myös huomattava määrä opiskelijoiden laatimia piirustuksia Italian matkoilta aina 1800-luvulta lähtien. Allekirjoittanut on ollut myös mukana laatimassa tähän arkistoon vuonna 2001 professori Vilhelm Helanderin johtamalla Roma Barocca -ekskursiolla asema- ja julkisivupiirustuksia Piazza della Querciasta kollegojensa Teemu Taskisen ja Kristo Vesikansan kanssa opiskelijoina. Mittausprojekti oli päättyä hullusti, kun pitkän lounaan jälkeen olimme levittäneet kelamitan aukion poikki Palazzo Spadalta S. Maria della Quercialle sillä seurauksella, että liian vauhdikkaasti kaasuttanut mopedisti oli hirttäytyä kelamittaamme.

3 Aino Niskanen-2
Aino Niskanen opiskelijoiden kanssa Roomassa vuonna 2016. (Kuva kirjoittajan.)

Italian-matkojen perinne tunnetaan myös Tampereen ja Oulun arkkitehtiosastoilla. Opiskelijoiden Italian-matkat ovat myös vaikuttaneet heidän myöhempiin urapolkuihinsa. Wickbergin aikana opiskellut professori emeritus Tore Tallqvist (TTY) laati diplomityönsä Villa Lantesta. Tänä kesänä Tallqvist on palannut Villa Lanteen opiskelijoidensa harjoitustöihin perustuvalla Rooman arkkitehtuurin historiaa käsittelevällä näyttelyllään Amos & Lupa. Näyttely on nähtävissä Villa Lanten loggiassa instituutin vierailuaikoina.

Viimeisen vuoden aikana Otaniemen arkkitehtiosastolla on tehty kolme Italian ja varsinkin Rooman arkkitehtuuriin liittyvää diplomityötä. Suomen Rooman-instituutin vuoden 2016 arkkitehtiopiskelijastipendiaatti Robert Hanson laati diplomityön, joka tutki suomalaista nykyarkkitehtuuria barokin muotokielen ja sen erityispiirteiden kautta. Rikkaalla piirustusmateriaalilla varustettuun Quo Vadis Borromini? Barokin piirteitä suomalaisessa nykyarkkitehtuurissa voi tutustua tämän linkin kautta. Hanson oli mukana instituutin arkkitehtiopiskelijakurssilla vuonna 2015. Samalle kurssille vuonna 2013 osallistuneen Anna Solinin diplomityö Rooman varhaiskristilliset pyörökirkot – Arkkitehtuurin tausta ja tulkinta käsittelee varhaiskristillisten pyörökirkkojen historiaa ja arkkitehtuuria. Jaakko Ojamon diplomityö Antiikin Rooman akveduktit -synteesi vuorostaan käsittelee sitä, miten antiikin Rooman aikainen akvedukti toimi ja mitä eri osia se sisälsi.

Lisää matkakertomuksia ja muuta tietoa teoksissa:

Matkalla! Suomalaiset arkkitehdit opintiellä – En Route! Finnish Architects’ Studies Abroad, Toim. Hildi Hawkins, Maija Kärkkäinen, Nicholas Mayow, Timo Tuomi ja Jouko Vanhanen. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1999.

Ville Lukkarinen: Classicism and history: anachronistic architectural thinking in Finland at the turn of the century: Jac. Ahrenberg and Gustaf Nyström. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 93, Helsinki 1989.

GRAND TOUR 2017 -KURSSI

Arkkitehtiopiskelijat Piemontessa, Roomassa ja Tammisaaressa

GT-2017 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Kurssi on järjestetty aiemmin vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. GT-kurssit ovat siinä mielessä ainutlaatuisia, että ne ovat ainoat säännöllisesti järjestettävät arkkitehtiopiskelijakurssit, joihin kaikkien Suomen kolmen arkkitehtiosaston opiskelijoilla on mahdollista ottaa osaa.

Itse kurssia Italiassa edelsi johdantokurssi Tammisaaressa. Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa.

Italian-kurssi alkoi Milanosta 11.8. Lyhyestä yhden yön viivähtämisestä huolimatta, Milanosta ehdittiin nähdä tärkeimmät kohteet. Heti seuraavana päivänä kurssi suuntasi junalla Genovaan, jossa viivyttiin kaksi yötä. Genovan keskiaikaisen katuverkoston inspiroimana kurssi laati pienen mittauspiirustuksen San Matteon aukiosta. Genovan reipas satamahenki tuli tutuksi lyhyessä ajassa.

Genovasta matka jatkui Italian kuningaskunnan syntysijoille Torinoon. Torinon suuret arkkitehdit Filippo Juvarra ja Guarino Guarini tulivat tutuiksi koko muun uhkean barokkikaupungin ohella. Kurssia viehätti erityisesti Torinon perinteiset arkadit ja hienostuneet kahvilat.

Torinosta kurssi siirtyi sujuvasti junalla Bolognaan, jota käytettiin tukikohtana Mantovaan ja Modenaan tutustumisessa. Modenan San Cataldon hautausmaa (Aldo Rossi 1971) oli yksi upeimmista kohteista joka osaltansa auttoi kurssin aikana ymmärtämään Giorgio de Chiricon surrealistisia maalauksia. Bolognan huippukohteita oli ehdottomasti Santo Stefanon orgaaninen yhdistelmä keskiaikaisia kirkkoja.

Bolognasta matkalla Spoletoon yövyttiin Riminillä, jonka pääkohteena oli Albertin Tempio Malatestina 1400-luvulta. Lähes 40 asteeseen noussut lämpötila tuntui vahvassa ilmankosteudessa erittäin uuvuttavalta. Spoleton korkeudella tilanne kuitenkin hieman hellitti. Spoleton upeat 1000-luvun kirkot ja jyrkkiin rinteisiin rakentunut katuverkko toi tervetullutta lämpövaihtelua kurssilaisille.

Pääkohteeseen Roomaan kurssi saapui 21.8. Ensimmäiseen päivään mahtui Santa Maria di Trastevere ja pakolliset käytännön ohjeet, jotka kaikkien mukavuuden varmistamiseksi ovat välttämättömiä asuttaessa Giulio Romanon suunnittelemassa ja 1531 valmistuneessa instituutin renessanssihuvilassa Villa Lantessa. Talon historian ja käytännön asiat selvitti säätiön amanuenssin sijainen Juuso Oksanen.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Roomalaiseen keittiöön tutustuminen oli kurssin yksi tärkeistä osista. Tästä myös nautittiin instituutin uuden johtajan prof. Arja Karivierin kanssa, kun Arja kertoi kurssilaisille Ostian tutkimushankkeesta illallisen yhteydessä Villa Lanten kattoterassilla tähtien alla.

Mikään Roomassa järjestettävä kurssi ei ole täydellinen, ellei instituutin intendentti Simo Örmä vedä jo legendaariseksi muodostunutta kierrostaan etruskien mailla Cerveterissä ja Tarquiniassa. Tämäkään GT-kurssi ei ollut poikkeus edellisiin verrattuna ja rautaisannos etruskien hautoja ja seinämaalauksia nautittiin elokuun lopulla.

GT-kurssien yksi vakiokohde on ollut myös Pompeji ja Paestum. Pompejin esittelyn suoritti instituutin tutkijalehtori FT Eeva-Maria Viitanen. Paahtavassa helteessä kurssi taivalsi Eeva-Marian johdolla ja pääsi tutustumaan useampaan kohteeseen, joihin tavallisilla turisteilla ei ole pääsyä.

Omana osanaan matkalla oli luonnollisesti paikalliseen pizzaan tutustuminen, että kurssilaiset voisivat muodostaa oman mielipiteensä onko napolilainen pohja parempi kuin roomalainen. Samanlainen lähinnä suomalaisia koskettanut makumielipiteen muodostus suoritettiin Roomassa Tazza D’oron (Via degli Orfani, 84) ja Sant’Eustachion (Piazza di S. Eustachio, 82) kahveille. Edellä mainittujen kahvien paremmuudesta on ollut Villa Lantessa jatkuvaa erimielisyyttä jo vuosikymmenien ajan – joka on sinänsä ihmeellistä, koska Sant’Eustachion kahvi on luonnollisesti parempaa.

Kurssin aikana syntyi luonnollisesti erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis noin tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat myöhemmin lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2018.

 

On sanomattakin selvää, että matkustaminen on ollut ja tulee aina olemaan tärkeää arkkitehdeille. Tässä suhteessa erityisesti Roomalla kohteena on ehkä historiallisesti tärkein asema. Omasta puolestani esitän myös kiitokseni koko kurssin rahoittaneelle Waldemar von Frenckellin säätiölle.


TkT Juhana Heikonen
arkkitehti, kurssin vetäjä

 

Grand Tour 2015

Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.

Kurssilla kerrattiin länsimaisen arkkitehtuurin historia antiikin näkökulmasta ja antiikin vaikutuksesta nykypäivään asti. Luennoitsijoita oli useita allekirjoittaneen lisäksi: professorit Margareta Steinby (Oxford), Aino Niskanen (Aalto) ja Annamaija Ylimaula (Oulu),  FT Eeva-Maria Viitanen, arkkitehti Yrjö Sahlstedt, taidemaalari Tero Laaksonen, FM Thomas Thesleff, apulaisasiamies Laura Nissin sekä eri museoiden oppaita. Luentojen lisäksi kurssilla käsiteltiin ryhmätyönä Vitruviuksen kirjoituksia. Tämän lisäksi tehtiin useampi piirustusharjoitus, joihin lukeutui askelmittauspiirustuksia, antiikin rakennusdetaljien skissaamista sekä Tero Laaksosen piirustusharjoituksia. Viimeisenä päivänä tehtiin opintomatka Hankoon ja ympäristön ruukinkartanoihin etsimään 1700-luvun Grand Tour -vaikutteita suomalaisessa rakentamisessa ja maisema-arkkitehtuurissa. Italian-kurssille valittiin edellä mainituista 20 opiskelijasta seitsemän henkilöä: Hanson, Heinonen, Helin, Kujala, Koponen, Rikaniemi ja Tenhu

Italian-kurssi alkoi Venetsiasta 14.8. Lähestulkoon pöyristyttävästä rumuudestaan huolimatta Venetsia oli liikkumisen kannalta käytännöllinen piste kartalla lähiympäristöön. Heti seuraavana päivänä kurssi suuntasi junalla Vicenzaan katsomaan Andrea Palladion tärkeimpiä rakennuksia. Täältä matka jatkui Padovan kautta takaisin Venetsiaan kahden tähden hotelliimme La Residenzaan, joka vaatimattomasta luokituksestaan huolimatta oli aito venetsialainen palatsi upealla salonella ja raskailla 1700-luvun stucco-koristeluillaan. 1400-luvun Palazzo Gritti-Badoeriin sijoittunut hotelli avautuu Campo Bandiera e Morolle, jonka yhdellä laidalla on Bragoran kirkko. Tässä kirkossa mm. Antonio Vivaldi kastettiin. Viehättävä pikkuaukio muodostui kurssin illanviettojen keskukseksi. Venetsian tärkeimpien kohteiden lisäksi kurssi tutustui Torcellon pieneen saareen. Venetsian biennaali tuli myös kurssille tutuksi.

Venetsiasta matka jatkui Milanoon, jossa oli sopivasti samalla Milanon EXPO-2015. Milano oli myös oivallinen tukikohta Pisaan ja Luccaan tutustumiseen. Milanon jälkeen kurssi siirtyi Firenzeen, jota pidettiin tukikohtana seuraavan neljän yön ajan. Firenzen uuvuttavan arkkitehtuuritarjonnan lisäksi kurssi pistäytyi Sienassa ja suomalaisten 20-luvun arkkitehtien vakiokohteessa San Gimignanossa, jonka vielä pystyssä olevia kaupunkipalatsien torneja kurssi piirsi tarmokkaasti.

Pääkohteeseen Roomaan kurssi saapui 25.8. Ensimmäiseen päivään mahtui Santa Maria di Trastevere ja pakolliset käytännön ohjeet, jotka kaikkien mukavuuden varmistamiseksi ovat välttämättömiä asuttaessa Giulio Romanon suunnittelemassa ja 1527 valmistuneessa instituutin renessanssihuvilassa Villa Lantessa. Talon historian ja käytännön asiat selvittivät säätiön amanuenssi Johanna Litzén.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Suurimpana fyysisenä koitoksena oli Aurelianuksen muurin ympärikävely (28 km, kun mukaan lasketaan koko puolustuslinja ja reitiltä poikkeamiset). Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin.

Mikään Roomassa järjestettävä kurssi ei ole täydellinen, ellei instituutin intendentti Simo Örmä vedä jo legendaariseksi muodostunutta kierrostaan etruskien mailla Cerveterissä ja Tarquiniassa. Tämäkään GT-kurssi ei ollut poikkeus edellisiin verrattuna ja rautaisannos etruskien hautoja ja seinämaalauksia nautittiin 4.9.

Lisäksi kurssi vieraili muutaman yön Viterbossa, jota käytettiin tukikohtana Caprarolassa ja Villa Lante a Bagnaiassa vierailuun. Kurssin lyhyt pistomatka sijoittui Viterbon suojelupyhimyksen Santa Rosan juhlallisuuksiin, joita myös päästiin tovi seuraamaan ja jopa osallistumaan. Kurssin piirtäessä Viterbon Duomon edessä, eteen pysähtyi kuorma-auto, josta oli tarkoitus kantaa kirkkoon sisälle juhlien vaatimaa rekvisiittaa. Koska kantajia oli liian vähän, kurssi kantoi oman velvollisuutensa juhlien onnistumisessa. Viterbon juhlallisuudet ovat siitä tunnetut, että kaupungin miehet kantavat olkapäillään noin nelikerroksisen kerrostalon korkuista Santa Rosan patsasta. Tähän kurssi ei kuitenkaan osallistunut.

GT-kurssien yksi vakiokohde on ollut myös Napoli ja sieltä suuntautuvat retket Pompejiin ja Herculaneumiin. Omana osanaan matkalla oli luonnollisesti paikalliseen pizzaan tutustuminen, että kurssilaiset voisivat muodostaa oman mielipiteensä onko napolilainen pohja parempi kuin roomalainen.

wp_20150908_018

Samanlainen lähinnä suomalaisia koskettanut makumielipiteen muodostus suoritettiin Roomassa Tazza D’oron (Via degli Orfani, 84) ja Sant’Eustachion (Piazza di S. Eustachio, 82) kahveille. Edellä mainittujen kahvien paremmuudesta on ollut Villa Lantessa jatkuvaa erimielisyyttä jo vuosikymmenien ajan – joka on sinänsä ihmeellistä, koska Sant’Eustachion kahvi on luonnollisesti parempaa.

Kurssin aikana syntyi yhteensä toistatuhatta erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis vajaan tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan täksi kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2016. Seuraavalle kurssille haku käynnistyy helmikuussa 2017.

wp_20150822_002

On sanomattakin selvää, että matkustaminen on ollut ja tulee aina olemaan tärkeää arkkitehdeille. Tässä suhteessa erityisesti Roomalla kohteena on ehkä historiallisesti tärkein asema. Omasta puolestani esitän myös kiitokseni koko kurssin rahoittaneelle Waldemar von Frenckell -säätiölle.

Kurssin satoa esillä Antiikin vaikutus länsimaisessa rakennustaiteessa – Arkkitehtiopiskelijat Venetsiassa, Roomassa ja Tammisaaressa –piirustusnäyttelyssä, jonka avajaisia juhlitaan 8.12.2016 klo 18-20.
Avoinna 9.-18.12. klo 12-18. Suljettu maanantaina.

gt-2015-flyer wp_20150822_002 wp_20150908_018


Juhana Heikonen, arkkitehti ja kurssin vetäjä

Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Otsikko voisi olla myös Vivere militare est, elämä on taistelua. Lanten johdantokurssilaiset valitaan vuosittain parhaiden joukosta. Kurssille pääseminen tuntui suurelle etuoikeudelle, toisaalta sitä varten oli omilla ansioillaan taisteltava paikastaan Rooman auringon alla.  Kun paikka oli ansaittu, instituutin tuttavallinen ilmapiiri henkilökunnan sekä tutkijoiden puolesta antoi tunteen arvostuksesta siitä huolimatta, että olimme vasta humanistisen uramme alkutaipaleella. Kurssin opettajat, oman alansa rautaiset ammattilaiset, jakoivat avoimesti tietoaan ja kokemuksiaan. Teki nöyräksi kuunnella heidän kokemuksistaan. Samalla he jaksoivat muistuttaa, että eivät itsekään olleet sen erilaisemmista lähtökohdista. Kurssin alussa nousi esiin metafora Lanten pyörteestä, jonka tendenssi on imeä sen ulkokehälle joutuvat vuosien saatossa yhtä lähemmäksi ydintä. Tämä pitää mitä ilmeisemmin paikkansa. Monilla Villa Lantessa tapaamillamme tutkijoilla on takanaan pitkä Lante-historia.

Vaikka kurssilla suoritettu päivittäinen monumenttiravi ja marssiaskeleet museosta toiseen kävivät välillä raskaiksi, herääminen yhtä aikaa ikuisen kaupungin kanssa uuteen päivään kuittasi edellisen päivän rakot jalkapohjista. Jokainen päivä tuntui seikkailulle ja mieli oli positiivisen odottavainen, vaikka yllämme vallitsi kirous: visiittimme arkeologisiin kohteisiin teimme aina sateessa. (Yksi esimerkki kuvassa, jossa ihmettelemme Paestumin doorilaisia pylväitä Johtajan kanssa).

paestumryhmax

Tutustuimme kuukauden aikana lukemattomiin Rooman nähtävyyksiin. Teimme myös retkiä lähiseuduille paikkoihin, joihin ei ehkä turistina eksyisi. Varsinkin pidemmät ekskursiot oli organisoitu huolella, mikä sai aikaan lämpimän tunteen siitä, kuinka hyvin meistä pidettiin huolta. Itse ei tarvinnut tehdä juuri mitään muuta kuin kuunnella…ja kävellä. Sen lisäksi, että saimme aimo annoksen antiikin historiaa ja näimme konkreettisesti ajallisia kerrostumia, pääsimme tutustumaan myös moderniin italialaiseen kulttuuriin ja kieleen: kulttuuriin, jota voisi ajatella useita vaikutteita läpikäyneenä jatkumona antiikin ajoilta.

Kurssi oli myös osaltansa henkinen retriitti, joka auttoi käsittämään omaa asemaa tiedeyhteisössä. Siis siinä, joka sekin on jonkinlainen jatkumo antiikista. Huomasimme, että jokaisella pienellä tai suurella tieteentekijällä on oma erikoisalansa ja samalla omat vahvuutensa. Keskustelut erilaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa avarsivat näkemystä akateemisesta maailmasta, joka ei enää tunnu kaukaiselta määränpäältä. Jokaisella meillä, jos niin haluamme, on siinä maailmassa oma paikkansa ja tähtihetkensä. Ylipäätään kurssi ja instituutissa asuminen tutustutti meidät lämminhenkiseen ja samalla ammatilliseen akateemiseen ilmapiiriin, jollaiseen harvalla on opiskeluaikoina kunnia tutustua. Keskustelut henkilökunnan ja muiden asukkaiden kanssa auttoi myös selkiyttämään mitä minä osaan, mitä minä pystyn antamaan muille, mutta myös toisin päin: missä voi hyvillä mielin tukeutua toisiin asiantuntijoihin. Instituutin Johtaja kannusti meitä laajentamaan omaa osaamista ja pyrkimään monialaisuuteen, mutta parhaimmillaan monialaisuus syntyy myös tiedeyhteisön sisällä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

Kurssin aihepiirien lisäksi opimme siis paljon itsestämme, omista toimintatavoistamme ja ennen kaikkea siitä, että meillä kaikilla on jotain opittavaa toisiltamme. Tapasimme sydämeltään ja osaamiseltaan suuria persoonia, joita jäi ikävä. Isoin vaikutus kuitenkin oli inspirointi ja toivon antaminen tulevaan. Kurssilta todella sai uutta intoa ja uusia näkökulmia opiskeluun, mutta myös eväitä elämään. Kaiken päätteeksi haikeus takaisin lämpimiin Gianicolon idyllisiin maisemiin valtasi mielen heti kun astuimme lentokoneen rappusilta Suomen maaperälle lokakuiseen tuulen tuiverrukseen. Jotkut meistä palaavat takaisin.


Essi M., Jyväskylän yliopisto
Iida H. ja Olivia P., Turun yliopisto

Vuoden 2016 johdantokurssilaisia

Pyhän Methodioksen jäljillä

Tutkimuksen metodityöpaja 18.1.-7.2.2016

Basilica di San Clemente.
Basilica di San Clemente.

Laskeutuessamme San Clementen basilikan uumeniin tammikuun loppupuolella saimme vastaamme lähetyssaarnaajaveljesten Kyrilloksen ja Methodioksen viileän, suorastaan analyyttisen tuijotuksen. Legendan mukaan veljekset saapuivat Roomaan vuonna 869 tuoden mukanaan Paavi Klemens I:n pyhäinjäännökset Krimin niemimaalta. Roomaan saavuimme mekin, tosin ilman yhtä arvokkaita tuomisia, innokas joukko antiikin ja keskiajan tutkijoita. Olimme Pyhän Methodioksen jäljillä. Tammi-helmikuun vaihteessa Suomen Rooman-instituutissa järjestettiin nimittäin ensimmäistä kertaa tutkimuksen metodityöpaja väitöskirjan tekijöille ja tuoreille tohtoreille. Kokoon oli kasattu kahdeksan osallistujaa, joilla oli ilo paitsi paneutua omien menetelmiensä autuuksiin ja ongelmiin, myös tutustua monen Roomassa vaikuttavan tutkijagurun metodeihin.

Pyhän Luukkaan freskoa ja graffiteja ihmettelemässä. Catacombe di Commodilla.
Pyhän Luukkaan freskoa ja graffiteja ihmettelemässä. Catacombe di Commodilla.

Kurssilaisten omat tutkimusalat ulottuivat klassillisesta arkeologiasta keskiaikaisiin käsikirjoituksiin, taiteen ja magian tutkimukseen, latinan kielen kehitykseen ja antiikin mielikuviin uskonnosta ja seksuaalisuudesta. Työpaja antoikin harvinaisen mahdollisuuden tutustua siihen menetelmien laajaan kirjoon, mitä osallistujien asiantuntijuus edusti. Kolmen viikon aikana tuli selväksi, että tulkitessamme antiikin ja keskiajan lähteitä ja etsiessämme vastauksia meitä askarruttaviin kysymyksiin emme juuri koskaan tukeudu vain yhteen metodiin vaan käytössämme on laaja työkalupakki, jonka tarjoamia keinoja sovellamme tarpeen mukaan.

Työpajan alku osui sopivasti yhteen Pyhän Henrikin muistopäivän kanssa, joten messusimme yhdessä Rooman suomalaisen yhteisön kanssa S. Maria sopra Minervan kirkossa. Paikalla oli ekumeenisesti kolmen kristikunnan haaran korkeita edustajia Suomesta. Kuitenkin katolisen kirkon osalta törmättiin absoluuttiseen huippuun: matkatessamme Vatikaanin museoihin saimme nähdä itse paavin, joka vilkutellen huristeli papamobiilillaan ympäri Pietarinaukiota. Mirakulöösistä näyttäytymisestään huolimatta paavi jäi lopulta ainakin joidenkin työpajalaisten mielestä sivurooliin, sillä museossa meitä odotti antiikin taidehistorian ja arkeologian voimahahmo Paul Zanker!

Legendojen kohtaaminen: professori Paul Zanker tulkitsee ryhmälle sarkofageja Vatikaanin museoissa.
Legendojen kohtaaminen: professori Paul Zanker tulkitsee ryhmälle sarkofageja Vatikaanin museoissa.

Monipuolinen workshop havainnollisti oivasti humanistisen historiaan orientoituneen tutkimuksen nykytilaa. Sekä viime vuosikymmenien vinha metodologinen turbulenssi että monien vuosikymmeniä (ellei -satoja) vanhojen metodien sinnikäs säilyvyys piirtyivät vivahteikkaasti esiin seminaariviikkoinamme, joiden kuluessa tammikuun hivenen huhtikuiset yöpakkaset vaihtuivat helmikuun heleään toukokuiseen aurinkoon. Esimerkiksi filologian ja ikonografian monet vanhat keinot osoittivat yhä elinvoimansa. Toisaalta uusien, usein digitalisaatioon nojaavien menetelmien esiinmarssi on väistämätön. 3D-mallinnuksen mahdollisuudet, treebank-analyysi ja monet muut suuria datamääriä käsittelevät menetelmät ovat tuoneet vanhojen rinnalle lupaavia vaihtoehtoja, jotka enemmänkin täydentävät metodologista keinovalikoimaa kuin syrjäyttävät vanhoja. Kurssi oli erittäin tervetullut mahdollisuus kirkastaa ajattelua oman tutkimuksen metodeista ja niiden perusteista sekä imeä oppia ja inspiraatiota muiden tutkijoiden tavasta lähestyä aineistojaan ja tutkimuskysymyksiään.

Humanismia, käsikirjoituksia ja karttoja Wouter Bracken seurassa. Biblioteca Corsiniana.
Humanismia, käsikirjoituksia ja karttoja Wouter Bracken seurassa. Biblioteca Corsiniana.

Mainion Zankerin lisäksi kuulimme Kristian Göranssonia Ruotsin instituutissa, Kimberly Bowesia American Academyssa, Wouter Brackea Palazzo Corsinin kauniissa kirjastossa ja Thomas Försteria Norjan instituutissa. Villa Lanteen ainutlaatuista maisemaa ihastelemaan ja työpajalaisille metodeistaan kertomaan saapuivat puolestaan Jeremy Lefkowitz, Martin Bauch, Olof Brandt, Marco Buonocore ja Laura Chioffi. Mahtuipa ohjelmaan myös Flavio Enein pitämä Villa Lanten kuukausiesitelmä. Anu Koponen johdatti ryhmämme Palatiumille niin sanottuihin Augustuksen ja Livian taloihin ihastelemaan seinämaalauksia. Kaiken kukkuraksi Heinz Besten kanssa tulkittiin Flaviusten amfiteatterin areenan alaisia rakenteita!

Pää suojaan aivomyrskyltä. Colosseum.
Pää suojaan aivomyrskyltä. Colosseum.

Toki saimme kuulla myös Villa Lanten omia tähtiä. Simo Örmä kertoi Janiculumista ja topografisen tutkimuksen metodeista. Ria Berg vei meidät American Academyn keramiikkavarastoon, jossa saimme ilon kosketella pyttyjä kumihanskoin. Tähän liittynyt keramiikan ajoitustehtävä ja muuan kirottu bucchero-malja saa porukan klassilliset arkeologit vieläkin heräämään hikisinä painajaisten keskeltä.

Kertsua ajoittamassa. Löydätkö “painajaismaisen” bucchero-maljan kuvasta? American Academy in Rome.
Kertsua ajoittamassa. Löydätkö “painajaismaisen” bucchero-maljan kuvasta? American Academy in Rome.

Lopulta kierros sulkeutui, kun Tuomas Heikkilä kertoi tulevan työryhmänsä kalenteritutkimuksen metodeista ja Pyhän Henrikin legendan tutkimuksessa käyttämistään menetelmistä. Henrikillä alkoi ja Henrikiin loppui. Tai oikeastaan, kuten kunnon lantelaiseen tapaan kuuluu, ensin syötiin hyvin ja lopuksi syötiin vielä paremmin!


Metodityöpajan 2016 osallistujat

Laura Aho

Pirjo Hamari

Timo Korkiakangas

Inka Moilanen

Lauri Ockenström

Marika Rauhala

Samuli Simelius

Ulriika Vihervalli