Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Otsikko voisi olla myös Vivere militare est, elämä on taistelua. Lanten johdantokurssilaiset valitaan vuosittain parhaiden joukosta. Kurssille pääseminen tuntui suurelle etuoikeudelle, toisaalta sitä varten oli omilla ansioillaan taisteltava paikastaan Rooman auringon alla.  Kun paikka oli ansaittu, instituutin tuttavallinen ilmapiiri henkilökunnan sekä tutkijoiden puolesta antoi tunteen arvostuksesta siitä huolimatta, että olimme vasta humanistisen uramme alkutaipaleella. Kurssin opettajat, oman alansa rautaiset ammattilaiset, jakoivat avoimesti tietoaan ja kokemuksiaan. Teki nöyräksi kuunnella heidän kokemuksistaan. Samalla he jaksoivat muistuttaa, että eivät itsekään olleet sen erilaisemmista lähtökohdista. Kurssin alussa nousi esiin metafora Lanten pyörteestä, jonka tendenssi on imeä sen ulkokehälle joutuvat vuosien saatossa yhtä lähemmäksi ydintä. Tämä pitää mitä ilmeisemmin paikkansa. Monilla Villa Lantessa tapaamillamme tutkijoilla on takanaan pitkä Lante-historia.

Vaikka kurssilla suoritettu päivittäinen monumenttiravi ja marssiaskeleet museosta toiseen kävivät välillä raskaiksi, herääminen yhtä aikaa ikuisen kaupungin kanssa uuteen päivään kuittasi edellisen päivän rakot jalkapohjista. Jokainen päivä tuntui seikkailulle ja mieli oli positiivisen odottavainen, vaikka yllämme vallitsi kirous: visiittimme arkeologisiin kohteisiin teimme aina sateessa. (Yksi esimerkki kuvassa, jossa ihmettelemme Paestumin doorilaisia pylväitä Johtajan kanssa).

paestumryhmax

Tutustuimme kuukauden aikana lukemattomiin Rooman nähtävyyksiin. Teimme myös retkiä lähiseuduille paikkoihin, joihin ei ehkä turistina eksyisi. Varsinkin pidemmät ekskursiot oli organisoitu huolella, mikä sai aikaan lämpimän tunteen siitä, kuinka hyvin meistä pidettiin huolta. Itse ei tarvinnut tehdä juuri mitään muuta kuin kuunnella…ja kävellä. Sen lisäksi, että saimme aimo annoksen antiikin historiaa ja näimme konkreettisesti ajallisia kerrostumia, pääsimme tutustumaan myös moderniin italialaiseen kulttuuriin ja kieleen: kulttuuriin, jota voisi ajatella useita vaikutteita läpikäyneenä jatkumona antiikin ajoilta.

Kurssi oli myös osaltansa henkinen retriitti, joka auttoi käsittämään omaa asemaa tiedeyhteisössä. Siis siinä, joka sekin on jonkinlainen jatkumo antiikista. Huomasimme, että jokaisella pienellä tai suurella tieteentekijällä on oma erikoisalansa ja samalla omat vahvuutensa. Keskustelut erilaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa avarsivat näkemystä akateemisesta maailmasta, joka ei enää tunnu kaukaiselta määränpäältä. Jokaisella meillä, jos niin haluamme, on siinä maailmassa oma paikkansa ja tähtihetkensä. Ylipäätään kurssi ja instituutissa asuminen tutustutti meidät lämminhenkiseen ja samalla ammatilliseen akateemiseen ilmapiiriin, jollaiseen harvalla on opiskeluaikoina kunnia tutustua. Keskustelut henkilökunnan ja muiden asukkaiden kanssa auttoi myös selkiyttämään mitä minä osaan, mitä minä pystyn antamaan muille, mutta myös toisin päin: missä voi hyvillä mielin tukeutua toisiin asiantuntijoihin. Instituutin Johtaja kannusti meitä laajentamaan omaa osaamista ja pyrkimään monialaisuuteen, mutta parhaimmillaan monialaisuus syntyy myös tiedeyhteisön sisällä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

Kurssin aihepiirien lisäksi opimme siis paljon itsestämme, omista toimintatavoistamme ja ennen kaikkea siitä, että meillä kaikilla on jotain opittavaa toisiltamme. Tapasimme sydämeltään ja osaamiseltaan suuria persoonia, joita jäi ikävä. Isoin vaikutus kuitenkin oli inspirointi ja toivon antaminen tulevaan. Kurssilta todella sai uutta intoa ja uusia näkökulmia opiskeluun, mutta myös eväitä elämään. Kaiken päätteeksi haikeus takaisin lämpimiin Gianicolon idyllisiin maisemiin valtasi mielen heti kun astuimme lentokoneen rappusilta Suomen maaperälle lokakuiseen tuulen tuiverrukseen. Jotkut meistä palaavat takaisin.


Essi M., Jyväskylän yliopisto
Iida H. ja Olivia P., Turun yliopisto

Vuoden 2016 johdantokurssilaisia

Quattro Coronatin kalendaarisia tunnelmia

Caeliuksen rinteillä, puolimatkassa Colosseumilta Lateraaniin, sijaitsee Roomankin pyhättöjen mittapuulla todellinen jalokivi. Varhaiskristillisestä titulus-kirkosta juurensa juontava Quattro Coronati -basilika sai nykyiset mittasuhteensa 1100- ja 1200-lukujen taitteessa – varhaisempi basilika väistyi vuonna 1084 normannien tultua avustamaan Castel Sant’Angeloon piiritettyä Gregorius VII:ttä. Kirkon atmosfääri on hiljainen ja hillitty. Turistien parveillessa kivenheiton päässä San Clementen ympärillä on Coronatissa ilmassa unohduksen tuntua. Valaistus on hämärä ja lattia vanha, ei mitään uuskosmaattista tyyliä. Nykyisellään kompleksia asuttavat augustinolaisnunnat, mutta 1200-luvulla tärkeän Lateraanin kulkuväylän varrelle jäävä pieni basilika toimi linnoituspalatsina. Tästä todistavat ensimmäistä eteispihaa vartioiva torni sekä kukkulan rinteiltä korkeuksiin kurottavat seinät ja jylhä apsis.

Samaiseen vaiheeseen osuu tutkimuksellinen mielenkiintoni kirkkoa kohtaan, palatsin muurit näet pitävät sisällään jotain ainutlaatuista Roomassa: seinille freskotekniikalla maalatun liturgisen kalenterin. Kirjallisista lähteistä Roomasta tunnetaan vain yksi vastaava tapaus – Santa Maria del Prioratosta – joka ei kuitenkaan ole säilynyt nykypäivään. Lisäksi tunnetaan Santa Maria Maggioren alta paljastuneet keisariaikaisen freskokalenterin fragmentit, joille Caesarin kalenterin rakennetta toisintavat keskiajan kalenterit ovat sukua. Niin ikään Quattro Coronatin kalenteri on säilynyt vain osin: näkyvillä on pätkiä kymmenestä kuukaudesta, useimmista hyvin viitteellisesti, heinä- ja syyskuu puolestaan puuttuvat täysin.

Ainutlaatuinen lähde saa kalenterientusiastin mielen heti liikkeelle: kuka on tuottanut kalenterin, miksi ja mitä se sisältää? Yhteisten juhlien ydintä lukuun ottamatta keskiaikaiset liturgiset kalenterit ovat pitkälti paikallisia, sillä kirkko oli tuolloin fragmentaarinen ja sen esivalta kyvytön, paikoin kenties halutonkin, kontrolloimaan paikallisia pyhimyskultteja ja käsikirjoitustuotantoa. Olisiko siis tämä ainoa säilynyt tapaus, jossa Rooma itse on kirjoitusalustana erityisen roomalainen? Kalenterihöylän silmä hakee tässä kohtaa poikkeuksia ja harvinaisuuksia – kaikki liturgiset kalenterithan sisältävät perusjoukon ”roomalaisia” marttyyreita siinä missä paavit ja kuuria ovat aina ”roomalaisia”. Quattro Coronatin seiniltä kuitenkin ensimmäisenä silmiin osuu tammikuinen merkintä S(ANCTI) WILIELMI BITURI(CENSIS) ARCHIEP(ISCOP)I. Jatkoa seuraa helmi- ja kesäkuussa: HVGONIS LI(N)COLNIEN(SIS) ja GVILIELMI EBORACEN(SIS).

Kyse on Bourges’n, Lincolnin ja Yorkin piispoista ja arkkipiispoista. Pyhimyksiä yhdistävänä nimittäjänä on kirkollisen statuksen lisäksi kanonisaatio tai toiminta Honorius III:nnen aikana 1216–1227. Nimet eivät esiinny tutkimissani roomalaisissa 1300- ja 1400-luvun kalentereissa, joten kultit eivät vaikuta vakiintuneen osaksi roomalaisia traditioita. Siispä on kysyttävä: miten nimien läsnäolo roomalaisilla seinillä 1200-luvulla heijastaa kaupungin historiaa?

Kuva 1
Juhlapäivien lisäksi kalenteri sisältää kuolinmerkinnän, jolle Marc Dykmans on ehdottanut luentaa Obiit R(iccardus) Comes pat(er) S(tephani cardinalis). Kyseessä voisi siis olla Innocentius III:nnen veli ja kardinaali Stefano Contin isä.

Merkinnät asettuvat luontevimmin 1200-luvun puolivälin konteksiin, jolloin basilikan yhteydessä majaili kompleksia linnoittanut ja koristanut kardinaali Stefano Conti, Innocentius III:nnen nipote. Palatsistaan käsin kardinaali toimi Innocentius IV:nnen vicariuksena tämän pakoillessa keisaria Ranskassa. Stefano kuului siten sekä hengellisen että maallisen vallan huipulle ja kardinaalin asema aikansa ”kansainvälisissä” kiistoissa oli selvä: palatsikompleksin San Silvestron oratoriota koristavassa freskosarjassa Constantinus on paavin aseenkantaja. Oratorion eteistilan seinille maalatut pyhien pohjoisten kirkonmiesten nimet eivät siis niinkään kerro paikallisten kulttien tilasta kuin 1200-luvun alun vahvan paaviuden vaikutuksesta. Roomalaisille seinille maalattu kalenteri on jälki yhtäältä kuurian vahvasta läsnäolosta kaupungissa, toisaalta sen universaalista orientaatiosta. Samalla se on kannanotto kysymykseen, kuka hallitsee aikaa.

Kuva 2
Vaikka Quattro Coronatin kalenteri sisältää Rooman kontekstissa hagiografisia harvinaisuuksia, on näkökulma aikaisemmassa tutkimuksessa jäänyt huomiotta. Esimerkiksi Silvia Maddalo on kirjoittanut, ettei San Silvestron oratorion poliittinen ohjelma ulotu tilan ulkopuolelle.

 

Kuva 3
Kalenterihöylä

Holger Kaasik
Instituutin johtajan Tuomas Heikkilän tieteellisen työryhmän jäsen

Kuvat: Marjaana Mitikka, instituutin kevään 2016 kuvaajaharjoittelija

Kirjallisuutta:

Dykmans, Marc. “Les Obituaires Romains. Une Définition Suivie D’une Vue D’ensemble”. Studi Medievali ser.3, 19-2 (1978): 591–652.

Maddalo, Silvia. “A proposito di un calendario dipinto a Roma, nel Duecento, e di una committenza cardinalizia”. Immagine e Ideologia. Studi in onore di Arturo Carlo Quintavalle, toim. Arturo Calzona, Roberto Campari, & Massimo Mussini: 302–12. Milano: Electa, 2007.

Maleczek, Werner. “Conti, Stefano”. Dizionario biografico degli Italiani v. 28, toim. Alberto Maria Ghisalberti. Roma: Istituto della Enciclopedia italiana, 1983.

 

 

 

 

 

Pyhän Methodioksen jäljillä

Tutkimuksen metodityöpaja 18.1.-7.2.2016

Basilica di San Clemente.
Basilica di San Clemente.

Laskeutuessamme San Clementen basilikan uumeniin tammikuun loppupuolella saimme vastaamme lähetyssaarnaajaveljesten Kyrilloksen ja Methodioksen viileän, suorastaan analyyttisen tuijotuksen. Legendan mukaan veljekset saapuivat Roomaan vuonna 869 tuoden mukanaan Paavi Klemens I:n pyhäinjäännökset Krimin niemimaalta. Roomaan saavuimme mekin, tosin ilman yhtä arvokkaita tuomisia, innokas joukko antiikin ja keskiajan tutkijoita. Olimme Pyhän Methodioksen jäljillä. Tammi-helmikuun vaihteessa Suomen Rooman-instituutissa järjestettiin nimittäin ensimmäistä kertaa tutkimuksen metodityöpaja väitöskirjan tekijöille ja tuoreille tohtoreille. Kokoon oli kasattu kahdeksan osallistujaa, joilla oli ilo paitsi paneutua omien menetelmiensä autuuksiin ja ongelmiin, myös tutustua monen Roomassa vaikuttavan tutkijagurun metodeihin.

Pyhän Luukkaan freskoa ja graffiteja ihmettelemässä. Catacombe di Commodilla.
Pyhän Luukkaan freskoa ja graffiteja ihmettelemässä. Catacombe di Commodilla.

Kurssilaisten omat tutkimusalat ulottuivat klassillisesta arkeologiasta keskiaikaisiin käsikirjoituksiin, taiteen ja magian tutkimukseen, latinan kielen kehitykseen ja antiikin mielikuviin uskonnosta ja seksuaalisuudesta. Työpaja antoikin harvinaisen mahdollisuuden tutustua siihen menetelmien laajaan kirjoon, mitä osallistujien asiantuntijuus edusti. Kolmen viikon aikana tuli selväksi, että tulkitessamme antiikin ja keskiajan lähteitä ja etsiessämme vastauksia meitä askarruttaviin kysymyksiin emme juuri koskaan tukeudu vain yhteen metodiin vaan käytössämme on laaja työkalupakki, jonka tarjoamia keinoja sovellamme tarpeen mukaan.

Työpajan alku osui sopivasti yhteen Pyhän Henrikin muistopäivän kanssa, joten messusimme yhdessä Rooman suomalaisen yhteisön kanssa S. Maria sopra Minervan kirkossa. Paikalla oli ekumeenisesti kolmen kristikunnan haaran korkeita edustajia Suomesta. Kuitenkin katolisen kirkon osalta törmättiin absoluuttiseen huippuun: matkatessamme Vatikaanin museoihin saimme nähdä itse paavin, joka vilkutellen huristeli papamobiilillaan ympäri Pietarinaukiota. Mirakulöösistä näyttäytymisestään huolimatta paavi jäi lopulta ainakin joidenkin työpajalaisten mielestä sivurooliin, sillä museossa meitä odotti antiikin taidehistorian ja arkeologian voimahahmo Paul Zanker!

Legendojen kohtaaminen: professori Paul Zanker tulkitsee ryhmälle sarkofageja Vatikaanin museoissa.
Legendojen kohtaaminen: professori Paul Zanker tulkitsee ryhmälle sarkofageja Vatikaanin museoissa.

Monipuolinen workshop havainnollisti oivasti humanistisen historiaan orientoituneen tutkimuksen nykytilaa. Sekä viime vuosikymmenien vinha metodologinen turbulenssi että monien vuosikymmeniä (ellei -satoja) vanhojen metodien sinnikäs säilyvyys piirtyivät vivahteikkaasti esiin seminaariviikkoinamme, joiden kuluessa tammikuun hivenen huhtikuiset yöpakkaset vaihtuivat helmikuun heleään toukokuiseen aurinkoon. Esimerkiksi filologian ja ikonografian monet vanhat keinot osoittivat yhä elinvoimansa. Toisaalta uusien, usein digitalisaatioon nojaavien menetelmien esiinmarssi on väistämätön. 3D-mallinnuksen mahdollisuudet, treebank-analyysi ja monet muut suuria datamääriä käsittelevät menetelmät ovat tuoneet vanhojen rinnalle lupaavia vaihtoehtoja, jotka enemmänkin täydentävät metodologista keinovalikoimaa kuin syrjäyttävät vanhoja. Kurssi oli erittäin tervetullut mahdollisuus kirkastaa ajattelua oman tutkimuksen metodeista ja niiden perusteista sekä imeä oppia ja inspiraatiota muiden tutkijoiden tavasta lähestyä aineistojaan ja tutkimuskysymyksiään.

Humanismia, käsikirjoituksia ja karttoja Wouter Bracken seurassa. Biblioteca Corsiniana.
Humanismia, käsikirjoituksia ja karttoja Wouter Bracken seurassa. Biblioteca Corsiniana.

Mainion Zankerin lisäksi kuulimme Kristian Göranssonia Ruotsin instituutissa, Kimberly Bowesia American Academyssa, Wouter Brackea Palazzo Corsinin kauniissa kirjastossa ja Thomas Försteria Norjan instituutissa. Villa Lanteen ainutlaatuista maisemaa ihastelemaan ja työpajalaisille metodeistaan kertomaan saapuivat puolestaan Jeremy Lefkowitz, Martin Bauch, Olof Brandt, Marco Buonocore ja Laura Chioffi. Mahtuipa ohjelmaan myös Flavio Enein pitämä Villa Lanten kuukausiesitelmä. Anu Koponen johdatti ryhmämme Palatiumille niin sanottuihin Augustuksen ja Livian taloihin ihastelemaan seinämaalauksia. Kaiken kukkuraksi Heinz Besten kanssa tulkittiin Flaviusten amfiteatterin areenan alaisia rakenteita!

Pää suojaan aivomyrskyltä. Colosseum.
Pää suojaan aivomyrskyltä. Colosseum.

Toki saimme kuulla myös Villa Lanten omia tähtiä. Simo Örmä kertoi Janiculumista ja topografisen tutkimuksen metodeista. Ria Berg vei meidät American Academyn keramiikkavarastoon, jossa saimme ilon kosketella pyttyjä kumihanskoin. Tähän liittynyt keramiikan ajoitustehtävä ja muuan kirottu bucchero-malja saa porukan klassilliset arkeologit vieläkin heräämään hikisinä painajaisten keskeltä.

Kertsua ajoittamassa. Löydätkö “painajaismaisen” bucchero-maljan kuvasta? American Academy in Rome.
Kertsua ajoittamassa. Löydätkö “painajaismaisen” bucchero-maljan kuvasta? American Academy in Rome.

Lopulta kierros sulkeutui, kun Tuomas Heikkilä kertoi tulevan työryhmänsä kalenteritutkimuksen metodeista ja Pyhän Henrikin legendan tutkimuksessa käyttämistään menetelmistä. Henrikillä alkoi ja Henrikiin loppui. Tai oikeastaan, kuten kunnon lantelaiseen tapaan kuuluu, ensin syötiin hyvin ja lopuksi syötiin vielä paremmin!


Metodityöpajan 2016 osallistujat

Laura Aho

Pirjo Hamari

Timo Korkiakangas

Inka Moilanen

Lauri Ockenström

Marika Rauhala

Samuli Simelius

Ulriika Vihervalli

 

 

 

 

Me, Rooman lumoamat – syksymme Villa Lantessa

Tervetuloa kultapossukerhoon! Näin meidät toivotettiin tervetulleeksi Suomen Rooman-instituutin antiikin ja keskiajan tutkimuksen johdantokurssille Roomaan tänä syksynä. Seitsemän hengen iskujoukko, isänmaan toivot, koostui kahdesta klassillisen filologian, yhdestä arkeologian, kahdesta historian ja kahdesta kirkkohistorian opiskelijasta, jotka poimittiin käsin Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoista. Yhteisen Roomassa vietetyn kuukauden aikana meistä muodostui erilaisista taustoista huolimatta – tai juuri siitä johtuen – erinomaisen toimiva ja sulavasti liikkuva kokonaisuus, Ordo Sancti Tavernelli.

Johdantokurssi2015 (1)

 

Neljän viikon ristiretkemme muodostui seminaareista ja opiskelusta, retkistä ja vaeltelusta sekä myös vapaa-ajasta, joka koostui erityisesti dolce vitasta. Parasta kurssissa oli ehdottomasti kaiken jo kirjoista opitun kohtaaminen silmästä silmään in situ ja se, kuinka kaikkien erityisosaaminen ja kokemus kietoutuivat aihealueiden ympärille ja avasivat uusia näkökulmia ja herättivät aivan uutta mielenkiintoa. Ja onhan se aina jännittävää huomata, kuinka eri tavalla nyt jo niin tuttuihin nähtävyyksiin, kuten Forum Romanumiin, suhtautuu verrattuna siihen, kuin jos olisi paikalla asioihin vihkiytymättömänä. Eikä mikään tietenkään korvaa sitä opetusta ja opastusta, jota saimme Villa Lanten asiantuntijatiimiltä, noilta alati auttamisalttiilta suojelushengiltä.

Johdantokurssi2015 (8)

 

Johdantokurssi2015 (4)

Vaikka aikataulu olikin tiukka kirjallisine ja suullisine töineen ja pitkine päivineen, jäi meille myös hieman vapaa-aikaakin. Tai ainakin aikaa oppia jotain erilaista ja eksoottista, nimittäin roomalaista elämää. Meistä jokainen oppi varmasti pääpiirteet niin kahvila-, ravintola- kuin asiakaspalvelukulttuuristakin. Ruokiin tutustuimme myös antaumuksella ja saattoivat siinä sivussa viinitkin tulla tutuksi. Kaiken kaikkiaan makealta maistui sekin puoli elämästä.

Johdantokurssi2015 (7)

 

Monelle kurssi oli varmasti silmiä avaava kokemus ja parhaassa tapauksessa selkeytti myös tulevaisuuden tavoitteita. Kiitollisuudella nyt muistamme Villa Lantea, Gianicoloa ja Roomaa. Ja kaikkia, jotka siellä kohtasimme. Ikävä saattaa välillä ikuista kaupunkia  tulla, mutta me palaamme vielä!


 

Johdantokurssi2015 (9)

Vuoden 2015 johdantokurssi: Antti, Elisa, Ella, Maria, Suvi, Taneli ja Tuuli

Tieteellisen kurssin tunnelmia

Eräänä aurinkoisena maanantaina viime helmikuussa instituutissa kokoonnuimme yhteen me seitsemän korkeakouluopiskelijaa viettääksemme yhdessä kolme intensiivistä kuukautta antiikin- ja keskiajantutkimuksen tieteellisellä kurssilla johtaja Tuomas Heikkilän sekä Ria Bergin ja Simo Örmän ohjauksella. Me kurssilaiset edustimme eri yliopistoja ja oppiaineita: tulimme Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistoista, ja olimme erikoistuneet vaihtelevasti antiikin ja keskiajan historiaan, latinalaiseen filologiaan tai vanhan testamentin tutkimukseen.

ryhmä
Kurssilaiset ja kurssin vetäjät tervetuliaisseminaarin jälkeen. Ylärivi vasemmalta oikealle: Tuomas Heikkilä, Simo Örmä, Jenna Kärkkäinen, Saku Pihko, Anna-Maria Wilskman, Holger Kaasik, Ria Berg. Alarivi vasemmalta oikealle: Kaisa Vaittinen, Saara Penttinen, Jasmin Lukkari.

Kurssin hakuilmoitus lupasi seuraavaa: ”Kurssin punaisena lankana on tarkastella historiaa ja jatkumoita ajanlaskun, ajan hallitsemisen ja jäsentämisen näkökulmasta. Kurssilla perehdytään parhaitten asiantuntijoitten opastamana Rooman historiaan ja vaikutukseen antiikista keskiajalle sekä menneisyydentutkimuksen erilaisiin lähteisiin ja menetelmiin. Kokonaisuus kattaa pitkän ajallisen kaaren ajanlaskumme alusta 1500-luvulle. Osanottajat tekevät aitoa tutkimusta ja laativat tieteellisen tutkielman erikseen sovittavasta aiheesta”. Ja juuri tätä kurssi meille tarjosi. Kolmen kuukauden aikana näimme lukemattomat määrät antiikin ja keskiajan kalentereita, aurinkokelloja ja muita ajan hallitsemisen tai jäsentämisen välineitä. Myös jokaisen kurssilaisen tieteellinen tutkielma liittyi jotenkin aikaan.

kalenteri1
Seinään maalattu keisariajan alun kalenteri roomalaistalon jäänteissä Santa Maria Maggioren alla. Tässä nähtävissä lokakuu.
kalenteri2
Augustuksen aikaisen kalenterin tammikuun viimeiset päivät.
obeliski
Augustuksen ”aurinkokellon” osoittimena toiminut obeliski varjoineen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Augustuksen "aurinkokellon" mahdollisen kellotaulun massiivisen meridiaanilinjan palanen erään baarin kellarissa.
Augustuksen ”aurinkokellon” mahdollisen kellotaulun massiivisen meridiaanilinjan palanen erään baarin kellarissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tutkimustyössämme pääsimme hyödyntämään Rooman kattavaa tieteellisten kirjastojen valikoimaa.

Biblioteca Angelica
Biblioteca Angelica

Kurssin parasta antia oli ryhmän monipuolisuus, jonka ansiosta yhdistetty asiantuntemuksemme antiikista ja keskiajasta oli erittäin monipuolinen. Tällaisessa ryhmässä oli helppoa laajentaa yksilöllistä osaamistaan uusille alueille ja aikakausille. Kurssiohjelmaan sisältyikin erittäin monipuolisesti kohteita etruskien ajasta keskiajan loppuun, sillä Rooman historiaa käsiteltiin jatkumona ja tasapuolisesti sen eri aikakausina.

etruskit
Etruskien haudoissa Vulcissa.

 

Forum Romanum
Forum Romanum

 

 

 

 

 

 

 

Ostia Antican doliumit
Ostia Antican doliumit
Monte Testaccio, roomalaisten amforakaatopaikka.
Monte Testaccio, roomalaisten amforakaatopaikka.

 

"Livian talo" Palatiumilla
”Livian talo” Palatiumilla

Antiikinaikaisista uskonnoista tutustuimme erityisen hyvin Mithran kulttiin. Rooman kaupungista löytyykin runsaasti kultille omistettuja mithraeumeja.

mithra1
Barberini Mithraeum

Myös muinaisessa Ostiassa oli runsaasti mithraeumeja.

mithra2
Felicissimuksen mithraeumin keskikäytävä, jossa nähtävissä kultin seitsemän initiaatioastetta.

Tieteellisen tutkielman laatimisen, luentojen, museovierailujen ja Rooman alueen arkeologisten kohteiden lisäksi kurssiohjelmaan sisältyi kolme kauaskantoisempaakin matkaa. Ensin kurssilaiset kävivät tutustumassa Suomen Rooman ja Ateenan -instituuttien yhdessä järjestämään arkeologiseen kaivaukseen Sisilian Naxoksessa. Tämän jälkeen pääsimme kokonaiseksi viikoksi kiertämään Pugliaa instituutin minibussilla: matkan saldoksi tuli 12 eri kaupunkia 6 päivässä. Viimeinen matka oli tietenkin perinteinen vierailu Pompeijiin ja Napoliin.

taormina
Taorminan kreikkalaisen teatterin takaseinä ja Etna-tulivuori Sisiliassa.
naxos
Suomen Ateenan-instituutin johtaja Jari Pakkanen kertomassa Naxoksen kaivausprojektista Sisiliassa.
Puglian retkellämme seurasimme suurin piirtein muinaisen roomalaisen Via Appian reittiä, joka kulki Roomasta Brundisiumiin (nyk. Brindisi).
Puglian retkellämme seurasimme suurin piirtein muinaisen roomalaisen Via Appian reittiä, joka kulki Roomasta Brundisiumiin (nyk. Brindisi).
Runoilija Horatiuksen Venusian (nyk. Venosa) synnyinseuduilla. Näkymä maaseudulla sijainneen majatalomme takapihasta.
Runoilija Horatiuksen Venusian (nyk. Venosa) synnyinseuduilla. Näkymä maaseudulla sijainneen majatalomme takapihasta.
Kolmas retkemme suuntasi Pompeijiin, missä asiantuntijaoppaanamme toimi Ria Berg.
Kolmas retkemme suuntasi Pompeijiin, missä asiantuntijaoppaanamme toimi Ria Berg.

Vuonna 1968 kuolleelle Padre Piolle omistettu monumentaalinen pyhiinvaelluskeskus San Giovanni Rotondossa osoitti, kuinka kristinuskoon liittyvät pyhimyskultit ja pyhiinvaellusperinne ovat nykypäivänäkin erittäin suosittuja ja ajankohtaisia.

padrepio
Padre Pion pyhiinvaelluskeskus

 

Matera, yksi UNESCON maailmanperintökohteista ja Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 on yksi vanhimmista ihmisasutuksen keskuksista, jonka kallioon kaivetuissa asumuksissa on asunut ihmisiä jo 12000-luvulta eaa. lähtien. Ja asutaan yhä, kuten näkyy.

matera
Matera

Tutkimustyön ja retkien väliin jäänyt vähäinen vapaa-aika käytettiin Roomasta nauttimiseen, lähialueilla vierailuun ja tietenkin vappujuhlan järjestämiseen.

Perinteikäs vappujuhla Villa Lantessa.
Perinteikäs vappujuhla Villa Lantessa, Herman Liikasen lakitus
vappu2
Vappujuhlan osanottajia

 

näkymä
Rooman neljä vuorokaudenaikaa Villa Lanten terassilta nähtynä.

Intensiivisten kolmen kuukauden jälkeen kiitimme instituuttia ja kurssiporukkaa upeasta kurssista, ja hyvästelimme Rooman haikein mielin mutta huomattavasti viisastuneina.

Antiikin- ja keskiajantutkimuksen tieteellisen kurssin 16.2.-10.5.2015 osallistujat

Saada aikaan jotain pysyvää – siinäpä vasta homma

 

Niin se lopulta meni nopeasti. Tieteellinen kurssi 2014 alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin se päättyikin Rooman valmistautuessa kesään. Yksi kurssilainen lähti reilaamaan, toinen jatkamaan kesken jäänyttä gradua. Jollakin oli jo mielessä tulevat opinnot. Kurssin jälkeisen elämän suunnittelu vaikutti vapun jälkeen jokseenkin surrealistiselta.

On kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, mitä itse asiassa viimeisinä kolmena kuukautena on tapahtunut. Yhtäältä vaikutti sille, että pitkälle kurssille tullaan varsin erilaisista lähtökohdista. Oli vielä aktiivisesti opiskelevia ja jo kokeneita konkarimaistereita. Toisaalta kurssin polttopisteessä oleva ajan hallinta antiikista uudelle ajalle vaikutti olevan miltei kaikille jokseenkin uusi tuttavuus. Tulevaan haasteeseen tartuttiin innoissaan kuin ratsumies sotahevosen suitsiin.

Kurssilaiset Villa d'Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola
Kurssilaiset Villa d’Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola

Arno Borstin jalanjäljissä silmät tottuivat hiljalleen erottamaan museoista ja arkeologisista kohteista merkkejä uudesta ystävästämme, viittauksia menneisyyden ihmisten loputtomasta pyrkimyksestä hallita aikaa. Kolmen kuukauden aikana vaihe jäi mukavasti päälle. Vielä tälläkin hetkellä vilkaistessani kalenteria kahvilan pöydällä muistuvat mieleeni tuon pyrkimyksen perusluonteet: yhteistoiminnan suunnittelu, dateeraukset, halu saada aikaan jotain pysyvää. Antiumin kalenteri Palazzo Massimossa. Fastit Capitoliumin museon seinillä.

Ajan hallinnalla on monet kasvot. Antiikin auktorien tarkat selonteot juhlapäivistä. Syntymäpäivät ja kuoleman syntymäpäivät. Vuodenvaihteen hidas kulku keväästä talveen halki eurooppalaisen kronologian. Hautapiirtokirjoitusten hidas muuntuminen pakanallisista kristillisiksi. Munkkien rukouksen sävyttämä arki luostarissa. Ajan ja hetkien kuvaaminen personifikaatioiden kautta. Yritykset ikuistaa aika arkkitehtuuriin. Kaikkialla henkii vire saada ajan hammas hallituksi. Ikuistetuksi.

Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.
Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.

Ajanhallinnalla oli suuri merkitys myös kurssin arkisissa askareissa Villa Lantessa ja matkoilla. Ehdinkö lounaan ääreen Monteverdeen vai olisiko tyytyminen itse valmistettuun ateriaan? Kuinka tiivistän suuret ja abstraktit asiat Pecha kuchan 20 sekunnin armon aikaan? Taistelisinko tutkielman alati raksuttavan deadlinen lähestymistä vastaan aamulla vai illalla? Lähdenkö ohjelmavapaana päivänä museoon vai keskitynkö kirjoittamiseen? Summa summarum: yöaika ja työaika sekoittuivat usein suloisesti keskenään.

Jos eivät Sisilian ympäriajon helteet, Campanian agriturismon ruuat tai Aurelianuksen muurikierros vielä tyydyttäneet kasvavaa reissumiehen ja -naisen vaistoa, tarjosivat hyvät kulkuyhteydet matkailua myös omasta takaa. Tutuksi tulivat ainakin Firenze, Perugia ja Eur. Hetken aikaa olin hieman huolissani myös perinteisen opiskelijavapun kohtalosta Gianicolon laella, mutta instituutin nelipäiväiset 60-vuotisjuhlat häivyttivät tuon huolen niin pituudessaan kuin sisällössään. Harvoinpa pääsee vastaavassa seurassa istuskelemaan San Caliston terassille. Vappupiknikillä meitä valokuvattiin merimiehinä.

Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon "Niilin mosaiikkien" edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.
Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon ”Niilin mosaiikkien” edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.

Kuten jo todettua viisasten suusta, tuttavuudet Villa Lanten keittiössä ja terassilla olivat kevään opettavaisin osuus – monipuolisen ja upean kurssiohjelman ohella. On rikkaus saada tovereikseen fiksuja ja ennakkoluulottomia ihmisiä, kolme kuukautta kun on pitkä aika pitää yhtä lähes vuorokauden ympäri. Opitut ja kuullut asiat jalostuvat myöhemmin osaksi itseä. Siksi voin todeta hyvillä mielin, että kurssista jäi mieleen paljon myös luentojen ja retkien ulkopuolelta.

Kevät on mielletty historiassa mielellään uuden aluksi. Tämäkin kevät avasi runsaasti uusia näkökulmia tulevaisuutta varten. Pitkällä tähtäimellä kurssin anti sulautuu osaksi opittua. Niiden päälle tiedonpesää on hyvä rakentaa. Lyhyellä tähtäimellä voisi miettiä vaikka pystyttävänsä aurinkokellon pellonreunaan – mikäli aikaa jää lomailulle.

 

Uula Neitola

Opiskelija

Suomen Rooman-Instituutin tieteellinen kurssi 2014

Hyvää uutta vuotta!

Toivotus tulee myöhässä – mutta ei ole niin myöhästynyt kuin äkkiseltään luulisi, sillä aina Julius Caesarin kalenteriuudistukseen saakka antiikin Roomassa vuodenvaihdetta vietettiin maaliskuun alussa. Tuolloinen kalenteri oli tiukasti sidoksissa maatalouteen ja vuodenaikoihin, ja uuden vuoden oli luonnollista alkaa keväällä, kun luonto heräsi jälleen talven jälkeen henkiin.

Kevään tuloa on mahdoton olla huomaamatta Villa Lantessa. Rooma ei enää tuoksu talvelta, paahdetuilta kastanjoilta ja tuhansista kamiinoista aamuisin nousevalta savulta. Sen sijaan Gianicolon tienoot täyttävät kevään tuoksut: lukemattomien kukkien mesi ja uuden elämän riemu. Villa Lanten terasseilla kukkivat kameliat punaisina ja valkoisina, ja instituutin valtava, Päivi Setälän kunniaksi aikanaan istutettu mimosa pursuaa kultaisia kukkia. Silti kevät ei ole vielä voittanut kokonaan; kirkkaana päivänä Villa Lantesta käsin voi erottaa lumihuippuisten vuorten ketjun.

Suomen Rooman-instituutissa pettämätön kevään merkki on myös tieteellisen kurssin alkaminen. Eri yliopistoista saapuneet seitsemän nuorta ja nerokasta tutkijanalkua täyttävät talon iloisella hälinällä – ja öisellä aherruksella kirjojen parissa.

Villa Lanten yläkirjaston ovi kukkineen
Villa Lanten yläkirjaston ovi kukkineen

Kurssi pureutuu aikaan ja sen jäsentämiseen. Yhtenä yksinkertaistettuna näkökulmana ovat kalenterit. Ne ovat ilmeisiä menneisyydentutkimuksen lähteitä, antavathan kalenterit tutkijalle hänen kaipaamiaan tarkkoja päivämääriä ja vuosilukuja. Kalenterit ovat suorastaan liiankin ilmeisiä kronologian apuvälineitä – sillä useimmat kalentereihin perehtyvät tutkijat tyytyvät vain juuri päivämääriin ja vuosilukuihin.

Kalenterit kertovat kuitenkin kaunopuheisesti myös paljosta muusta. Ne ovat laatimansa yhteisön luettelo asioista, jotka oli tärkeää muistaa. Näin kalenteri oli yhteisön peili, joka heijasti laatijoittensa arvoja. Se kertoi arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, menneeseen liittyvistä käsityksistä ja toiveista tulevan suhteen. Niin yksilön kuin yhteisön osalta kyse oli myös ankkuroitumisesta historian vuohon ja tavasta niveltää kuolevainen ihminen osaksi suurempaa, ikiaikaista kokonaisuutta.

Suomen Rooman-instituutin traditioihin kuuluu tutkia antiikin Rooman perintöä ja jälkivaikutusta. Kalenterit ja laajemmin käsitykset ajasta ja sen jäsentämisestä ovat konkreettinen osoitus suorasta jatkumosta aina antiikin Roomasta kolmannen kristillisen vuosituhannen Suomeen. Modernia suomalaista kalenteria ei tarvitse raaputtaa paljoakaan, kun oman yhteisömme juurista paljastuu ikivanhan auringonkultin perintöä, roomalaisia marttyyreja tai keskiaikaisia pyhimyksiä. Näin instituutissamme tehtävä ajan jäsentämisen tutkimus perehtyy sekä roomalaiseen että kansainväliseen, mutta lopulta myös suomalaiseen kulttuurihistoriaan.

Tuomas Heikkilä
Suomen Rooman-Instituutin johtaja