Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki

… tai siis oikeammin oluella Roomassa. Ja oluella en tarkoita sitä, mitä noin 99,9 % roomalaisista ravintoloista ja baareista tarjoaa eli suomalaisille niin kovin rakasta massalageria à la Nastro Azzurro, vaan hyvistä raaka-aineista ajan kanssa valmistettua pienpanimo-olutta. Italialaisen pienpanimo-oluen maistoon tarjoaa maan pääkaupunki mitä mainioimmat mahdollisuudet ja erilaista maistettavaa myös riittää, sillä globaali käsityöläisoluthurmos on tuplannut puolessa vuosikymmenessä panimoiden määrän melkein 900 pienpanimoon tai panimoravintolaan. Tätä kehitystä heijastaa Rooman olutkauppojen, -baarien ja -ravintoloiden runsas määrä; kasvavalle alalle riittää kaikentyyppistä ja -tasoista yrittäjää; osa on kadonnut seuraavaan Rooman-vierailuun mennessä, toiset ovat ilmiselvästi tulleet jäädäkseen.

Seuraavassa muutama oma suosikkini, jotka olen järjestänyt pienimuotoiseksi kävelyretkeksi. Se alkaa turistien suosimalta Campo de’ Fiori -aukiolta ja päättyy Trasteveren rautatieaseman kulmille. Kokonaismatkaa kertyy mukaan lukien raitiovaunulla suoritettava 1,25 kilometrin siirtymä – jonka voi halutessaan kävellä – yhteensä noin 3,5 kilometriä.

Campo de’ Fiorin eteläkulmaan johtavalla via dei Balestrarilla (no. 9) sijaitsee Johnny’s Off License, olutkauppa, jossa voit napata kylmiön monipuolisesta valikoimasta pullon ja istahtaa puodin ulkopuolelle strategisesti sijoitetulle puupenkille nauttimaan sen sisällöstä muovimukista. Ei onnistu Suomessa. Ystävällinen henkilökunta avustaa tarvittaessa oluen valinnassa englanniksi ja saattaa spontaanisti tarjota maistiaisia paikan kolmesta oluthanasta.

Kuva1
Campo de’ Fiorin liepeillä Johnny’s Off License -olutkauppaa pyörittävällä Enrico Colorella on syytä hymyyn liikkeen sijainnin ja edustavan valikoiman johdosta.

Todettakoon kuitenkin, että ympäristönä suhteellisen vilkkaalla kadulla olutmukin kanssa istuminen ei välttämättä miellytä kaikkia. Rauhallisemman ympäristön olutkokeiluille löytää kävelemällä 250 metriä kaakkoon, mistä löytyy…

Open Baladin (Via degli Specchi no. 6) on vuonna 1996 perustetun ja neljä kertaa Italian parhaaksi valitun Birrificio Baladin -panimon lippulaiva Roomassa. Avara ja hyvin ilmastoitu ravintolatila, monipuolinen lounaslista ja peräti 40 oluthanan valikoima sekä ilmainen WiFi houkuttelevat viipymään pitempään. Leijonanosa tarjotuista oluista on panimon omia luomuksia, mutta mukana on myös edustava kattaus juomaa vieraspanimoilta; esimerkiksi Toccalmatto-panimon tuotteisiin harvemmin pettyy. Lasku maksetaan kassalle ja samassa yhteydessä voi napata viereisestä hyllystä tuotteita mukaan.

Kuva2
Päivittäin uusiutuva olutmenu ei ole roomalaisessa olutravintolassa harvinaisuus (Open Baladin).

Seuraavan, puoli kilometriä edellisestä lounaaseen sijaitsevan kohdekaksikon saavuttaminen vaatii jonkinlaisia suunnistustaitoja, sillä ensin janoisen kulkijan täytyy osata ylittää Ponte Sisto, jatkaa sen jälkeen eteenpäin Piazza Trilussalla sijaitsevan suihkulähteen oikealla puolella kaartuvaa katua ja lopuksi suorittaa tiukka käännös vasempaan Via Benedettalle, jonka varrella on kymmenen metrin matkalla kaksi hyvin erityyppistä, mutta silti erinomaista olutpaikkaa.

Ma ché siete venuti a fa… (Via Benedetta no. 25). on saanut nimensä jalkapallo-ottelussa kunnolla köniinsä ottavan vierasjoukkueen faneille esitettävästä laulelmasta, jonka sisältö on suurin piirtein ”mitä tulitte tänne tekemään”. Vaatimaton sisäänkäynti, kaksi pientä huonetta ja jonkinlaisena varoventtiilinä toimiva alakerta, mutta ulkonäön ei pidä antaa hämätä. Hanassa on tusinan verran hyvässä iskussa olevia oluita, pullovalikoimasta löytyy harvinaisuuksia ja siksi paikka onkin toinen alan harrastajien (Ratebeer.com) täysillä 100 pisteellä palkitsemista paikoista Italiassa. Erikoisuutena mainittakoon brysseliläisen, villihiivaoluiden valmistukseen keskittyneen Cantillon-panimon vakiohana, josta laskettavan nektarin happamuus yllättää varmasti ensikertalaisen.

Kuva3
Roomalaisen olutkulttuurin episentrumi Via Benedettalla. Sieltä löytyvät Ma ché siete venuti a fa … – baari (oikealla) ja pienellä terassilla varustettu olutravintola Bir & Fud (takana vasemmalla).

Ulos ovesta, parikymmentä askelta kadun yli etuoikealle ja olet paikassa nimeltä Bir & Fud (Via Benedetta no. 23), josta lienee oikeutettua käyttää luonnehdintaa olutpainotteinen gastropub. Ruokaa siis saa ja ohraista juomaa tarjotaan kaikkiaan 38 hanan voimalla. Valikoima on edustava käsittäen kaikenlaista paikallisten pienpanimoiden uusimmista keitoksista vakiintuneiden belgivalmistajien klassikoihin. Muista olutkuppiloista erottuen Bir & Fudilla on pieni neljän pöydän katuterassi, mutta ainakin allekirjoittanut nauttii oluen lisäksi myös paikan tehokkaasta ilmastoinnista.

Seuraavaksi on aika siirtyä puolen kilometrin matka rannan suuntaisesti Viale Trasteveren varteen ja napata Piazza G.G. Belliltä raitiovaunu kohti Trasteveren asemaa. Neljäs pysäkki on Piazza Ippolito Nievo, tuo Porta Portesen sunnuntaikirpputorilta monelle tuttu aukio, ja samaisen kirjailija-patriootin mukaan nimettyä katua alas kulkemalla päästään via Portuensen varteen, jota 150 metriä kohti pohjoista kulkemalla saavutetaan kiellettyihin nautintoaineisiin viittaavalla nimellä ristitty Brasserie 4:20 (Via Portuense no. 82).

Brasserie 4:20 yhteydessä toimi aikaisemmin olutharrastajien keskuudessa mainetta kerännyt Revelation Cat -panimo, jota pyörittänyt paikan omistaja lähti kuitenkin hiljattain Amerikkaan kultaa vuolemaan. Taakse jäi rinteen kylkeen työntyvään varastotilaan rakennettu, ilmapiiriltään miellyttävä gastropubi, jonka koristelussa ei ole harjattua messinkiä ja humalanoksia säästetty. Oluthanoja paikassa on parisenkymmentä ja ruokapuolesta mainittakoon asiakkaan toiveiden mukaan rakennettavat hampurilaiset.

Olutpainotteisen kävelyretken maalina toimii itseoikeutetusti Viale Trasteveren varrella (osoite kuitenkin Via Giuseppe Parini no. 4), Trasteveren asemalta 300 metriä pohjoiseen sijaitseva Luppolo Station, joka on allekirjoittaneen tämänhetkinen suosikkipaikka koko kaupungissa. Perustelut? Tilava, mukavasti sisustettu ja äärimmäisen rauhallinen olutravintola, jossa on 20 varsin nopeasti kiertävää hanaa, hyvä keittiö ja Roomassa harvinainen mahdollisuus ostaa pieni olut (25 cl) suhteellisen edulliseen hintaan. Pesäeron muihin Rooman olutpaikkoihin ”humala-asema” tekee kuitenkin alkuillan (klo 20.30 saakka) tarjouscombollaan, joka oluen (birra media) lisäksi sisältää monipuolisen ja lähestulkoon ateriaksi riittävän antipastolautasen.

Kuva4
Luppolo Station on sisustettu rautatieasemaa muistuttavaksi. Dataprojektorilla heijastettu juomalista päivittyy reaaliaikaisesti ravintolan Internet-sivuille.

 

Janne Ikäheimo

Kirjoittaja on olutkulttuuriin hurahtanut Oulun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori

Rooma noin kello 8

Aloitin työni Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina elokuun alussa ja siitä lähtien olen joka työpäivä päässyt ihailemaan ikuista kaupunkia.

Helmi-maaliskuussa päätin ottaa kuvan Roomasta joka aamu saapuessani töihin noin kello 8 (hyvin joustavasti otettuna: varhaisin on 7.34 ja myöhäisin klo 9.11). Rajaus on jotakuinkin sama Piazza Navonan laidalla sijaitsevan Sant’Agnese in agone -kirkon kupolista (vasemmalla) Santa Maria Maggioren torneihin (oikealla). Antiikista barokkiin, mutta 1900-luvun alussa rakennettu Viktor Emanuel II:n muistomerkki (kermakakku tai kirjoituskone kavereiden kesken) on taitavasti (?) rajattu pois oikealta puolelta.

1 paiva

Helmikuun auringonnousu muuttui maaliskuun auringoksi. Utua, sumua ja savusumua leijui ilmassa niin paljon, että vuoret taustalla hävisivät välillä kokonaan näkymästä. Pilvistä seuraa aina dramatiikkaa (monella tasolla).

Klikkaamalla pienoiskuvaa pääset katsomaan kuvia galleriassa:

Kotiin lähtiessä näkymä oli joskus tällainen: harmaan ja sinisen sijaan kullankeltaista.

ilta-20170227_172735

Rooma – aina samanlainen ja aina erilainen.


FT Eeva-Maria Viitanen
Instituutin tutkijalehtori

Keväinen kävelyretki Roomassa

Kevät on parasta aikaa Rooman-matkailulle. Joka paikka viheriöi ja tapahtumia on runsaasti.

Kävelyreitin ensimmäiselle rastille pääset näppärästi Vittoriano-muistomerkiltä Marcelluksen teatterin kautta kävellen.

Santa Maria in Cosmedin -kirkosta löydät totuuden suun, Bocca della Veritàn sekä Pyhän Valentinuksen kallon. Totuuden suu sijaitsee kirkon eteiskäytävässä, mutta käy myös ihastelemassa kirkon sisällä upeaa kosmaattista lattiaa. (Piazza della Bocca della Verità 18)

cosmedin

Kirkon takana sijaitsee Circus Maximus.

Kirkolta siirryt tien yli ruusutarhalle, Roseto Comunalen luo osoitteessa Via di Valle Murcia 6. Puutarha aukeaa yleisölle huhtikuun lopussa jolloin pääset nauttimaan ruusuista täydessä loistossaan. Kesäkuussa kuumuus tietenkin tappaa kukat, joten älä missaa tätä paikkaa jos huhti-toukokuinen Rooma on lomakohteesi. Tarhaan on sisäänpääsy ilmainen ja siellä kasvaa yli 1100 erilaista ruusulajiketta.

ruusutarha

Ruusutarha on perustettu entiselle juutalaisten hautausmaalle. Nykyään juutalaisen hautausmaan jäämistö sijaitsee Campo Veranon hautausmaalla jossa heillä on oma erillinen alueensa. Ruusutarhaa kartasta tutkimalla huomaatkin kujista muodostuvan tutun kuvion, menoran, juutalaisten seitsenhaaraisen kynttilänjalan.

(Olet nyt saapunut Aventinus-kukkulalle. Se on Rooman kukkuloista eteläisin ja noin 40 metriä korkea.)

Ruusutarhalta voit jatkaa matkaa aivan kivenheiton päähän Via di Santa Sabinalle Parco Savelloon, appelsiinipuutarhaan josta avautuu näkymät kaupungin ylle. Kadulla on myös Santa Sabina -niminen kirkko.
appelsiinitarha
Samaa katua vielä eteenpäin jatkamalla päädyt Piazza dei Cavalieri di Maltalle, jossa on Rooman kuuluisin avaimenreikä, jonka läpi näkyy Pietarinkirkon kupoli. Harvemmin on joutunut jonottamaan tirkistelyhommia varten, mutta kerta se on ensimmäinenkin!
maltan_ritarit
Täältä voit kääntyä takaisin tai jatkaa matkaa mäkeä alas kohti Piramidea jossa protestanttinen hautausmaa sijaitsee, kirjaimellisesti pyramidin juurella. (Via Caio Cestio 6). Pyramidi on antiikkinen hautamuistomerkki. Tämä on roomalaisen virkamiehen ja kansantribuunin Gaius Cestius Epulon viimeinen leposija, ajoitettu ajalle 18–12 eaa.

Protestanttinen hautausmaa taas on yksi Rooman kauneimmista nähtävyyksistä, rauhan tyyssija. Tänne on haudattu mm. John Keats, Percy Shelley, Johannes Takanen ja Gramsci, Goethen poika.

protestanttinen-hautuumaa-16Täältä pääset takaisin keskustaan metrolinja B:llä (Piramiden pysäkki) Terminille tai vaikkapa Colosseumille.

Tämän kävelyretken kohteet näet kartalla Rooman-oppaasta, voit lähentää ja loitontaa karttaa tutkiaksesi tarkemmin alueita.


Milja Köpsi

Kirjoittaja on intohimoinen Rooma-fani ja matkustaa aina ensin Roomaan. Rooma on ikuinen eikä sen tutkimiseen yksi ihmiselämä riitä, siksi myös oppaani Roomaan on vielä kesken. Toivottavasti saatte yhtäläistä iloa kaupungista kuten minäkin. Rooma on parhaimmillaan kävellen. Rauhaisat kävelyretket joihin sisältyy paljon eksymistä, suunnitelmien muuttamista lennosta sekä asioiden katselemista myös korkeuksista sekä maan rajasta. Voit löytää yllätyksiä mistä vain.
www.opasroomaan.fi

Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Otsikko voisi olla myös Vivere militare est, elämä on taistelua. Lanten johdantokurssilaiset valitaan vuosittain parhaiden joukosta. Kurssille pääseminen tuntui suurelle etuoikeudelle, toisaalta sitä varten oli omilla ansioillaan taisteltava paikastaan Rooman auringon alla.  Kun paikka oli ansaittu, instituutin tuttavallinen ilmapiiri henkilökunnan sekä tutkijoiden puolesta antoi tunteen arvostuksesta siitä huolimatta, että olimme vasta humanistisen uramme alkutaipaleella. Kurssin opettajat, oman alansa rautaiset ammattilaiset, jakoivat avoimesti tietoaan ja kokemuksiaan. Teki nöyräksi kuunnella heidän kokemuksistaan. Samalla he jaksoivat muistuttaa, että eivät itsekään olleet sen erilaisemmista lähtökohdista. Kurssin alussa nousi esiin metafora Lanten pyörteestä, jonka tendenssi on imeä sen ulkokehälle joutuvat vuosien saatossa yhtä lähemmäksi ydintä. Tämä pitää mitä ilmeisemmin paikkansa. Monilla Villa Lantessa tapaamillamme tutkijoilla on takanaan pitkä Lante-historia.

Vaikka kurssilla suoritettu päivittäinen monumenttiravi ja marssiaskeleet museosta toiseen kävivät välillä raskaiksi, herääminen yhtä aikaa ikuisen kaupungin kanssa uuteen päivään kuittasi edellisen päivän rakot jalkapohjista. Jokainen päivä tuntui seikkailulle ja mieli oli positiivisen odottavainen, vaikka yllämme vallitsi kirous: visiittimme arkeologisiin kohteisiin teimme aina sateessa. (Yksi esimerkki kuvassa, jossa ihmettelemme Paestumin doorilaisia pylväitä Johtajan kanssa).

paestumryhmax

Tutustuimme kuukauden aikana lukemattomiin Rooman nähtävyyksiin. Teimme myös retkiä lähiseuduille paikkoihin, joihin ei ehkä turistina eksyisi. Varsinkin pidemmät ekskursiot oli organisoitu huolella, mikä sai aikaan lämpimän tunteen siitä, kuinka hyvin meistä pidettiin huolta. Itse ei tarvinnut tehdä juuri mitään muuta kuin kuunnella…ja kävellä. Sen lisäksi, että saimme aimo annoksen antiikin historiaa ja näimme konkreettisesti ajallisia kerrostumia, pääsimme tutustumaan myös moderniin italialaiseen kulttuuriin ja kieleen: kulttuuriin, jota voisi ajatella useita vaikutteita läpikäyneenä jatkumona antiikin ajoilta.

Kurssi oli myös osaltansa henkinen retriitti, joka auttoi käsittämään omaa asemaa tiedeyhteisössä. Siis siinä, joka sekin on jonkinlainen jatkumo antiikista. Huomasimme, että jokaisella pienellä tai suurella tieteentekijällä on oma erikoisalansa ja samalla omat vahvuutensa. Keskustelut erilaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa avarsivat näkemystä akateemisesta maailmasta, joka ei enää tunnu kaukaiselta määränpäältä. Jokaisella meillä, jos niin haluamme, on siinä maailmassa oma paikkansa ja tähtihetkensä. Ylipäätään kurssi ja instituutissa asuminen tutustutti meidät lämminhenkiseen ja samalla ammatilliseen akateemiseen ilmapiiriin, jollaiseen harvalla on opiskeluaikoina kunnia tutustua. Keskustelut henkilökunnan ja muiden asukkaiden kanssa auttoi myös selkiyttämään mitä minä osaan, mitä minä pystyn antamaan muille, mutta myös toisin päin: missä voi hyvillä mielin tukeutua toisiin asiantuntijoihin. Instituutin Johtaja kannusti meitä laajentamaan omaa osaamista ja pyrkimään monialaisuuteen, mutta parhaimmillaan monialaisuus syntyy myös tiedeyhteisön sisällä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

Kurssin aihepiirien lisäksi opimme siis paljon itsestämme, omista toimintatavoistamme ja ennen kaikkea siitä, että meillä kaikilla on jotain opittavaa toisiltamme. Tapasimme sydämeltään ja osaamiseltaan suuria persoonia, joita jäi ikävä. Isoin vaikutus kuitenkin oli inspirointi ja toivon antaminen tulevaan. Kurssilta todella sai uutta intoa ja uusia näkökulmia opiskeluun, mutta myös eväitä elämään. Kaiken päätteeksi haikeus takaisin lämpimiin Gianicolon idyllisiin maisemiin valtasi mielen heti kun astuimme lentokoneen rappusilta Suomen maaperälle lokakuiseen tuulen tuiverrukseen. Jotkut meistä palaavat takaisin.


Essi M., Jyväskylän yliopisto
Iida H. ja Olivia P., Turun yliopisto

Vuoden 2016 johdantokurssilaisia

Eräs sunnuntaikävely

Wihuri-vuoden jälkeen Roomasta ja siellä asumisesta voisi kirjoittaa useita juttuja; hiljaisista talvikuukausista, kärsivällisyyttä kehittävästä julkisesta liikenteestä tai kaupungin vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä. Vuoden ja sitä ennen useiden viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneiden erimittaisten matkojen ja oleskeluiden jälkeen huomaa kuitenkin usein tallaavansa tuttuja uria, joiden alkuperä alkaa olla tallaajalle itsellekin hämärän peitossa. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa yhden tällaisen tallustelureitin, jonka alkuperä on minulle täysin hämärän peitossa, mutta, jonka hyväksi havaittuna, olen tallustanut joko yksin tai yhdessä lukemattomia kertoja.

Tallustelu alkaa Largo di Torre Argentinalta, koska se oli numero kahdeksan raitiovaunun päätepysäkki ja, vaikka päätepysäkki nykyisin onkin Piazza Venezialla, en ole nähnyt syytä muuttaa reittiäni. Aukiolla on hyvä luoda ensin kunnioittava katse sen neljään tasavallan aikaiseen temppeliin ja yrittää bongata kivien välistä alueella toimivan kulkukissojen turvapaikan asiakkaita eli laiskasti makoilevia kissoja.

largo-di-torre-argentinan-kissoja

Jos budjetti sallii, aukion laidan Feltrinelli-kirjakauppa kuuluu myös usein vierailtaviin kohteisiin. Largo di Torre Argentinalta matka jatkuu Mars-kentälle aukion länsisivulta lähteviä pieniä kujia pitkin. Tällä alueella sijaitsi Pompeiuksen teatteri, jonka tiloissa Caesar murhattiin maaliskuun iduksena 44 eKr. Alueella oleva Via di Grotta Pinta mukailee teatterin katsomon muotoa. Kujanjuoksun pääasiallisena tarkoituksena on kuitenkin päätyä Campo de’ Fiorille, jolla on mukava katsella vihanneskojuja, vaikken kyllä muista ikinä ostaneeni sieltä mitään muuta kuin mutteripannuja. Jos Campo de’ Fiorilta tai sen lähistön kojuista haluaa kuitenkin ostaa jotain välipalaa, sitä on mukava mutustaa Palazzo Farnesen edustaa reunustavilla penkeillä. Palazzo Farneselle ja Piazza Farneselle pääsee torin läpi käveltyä kääntymällä suoraan vasemmalle. Muutoin matka jatkuu oikealle Via dei Baullaria pitkin. Via dei Baullaria reunustavat lähinnä vastenmielisen touristikrääsän myyjät, mutta kadun loppupäässä juuri ennen Corso Vittorio Emmanuele II:a on leipomo Il Fornaio, jonka ikkunassa olevia pizzoja, leipiä, leivoksia ja kakkuja sopii ihmetellä. Il Fornaion ovensuussa on myös yksi Rooman suurimmista ihmeistä: valtava, tai ainakin isoin näkemäni, Mortadella-makkara.

Matka jatkuu Corso Vittorio Emmanuele II:n yli kohti Piazza Navonaa ja turistikrääsänmyyjien joukko tiivistyy siinä määrin, että piazzalle päästyään on pakko hengittää muutaman kerran syvään. Piazza Navona edustaa mielestäni elokuvien ja kliseiden Roomaa parhaalla mahdollisella tavalla, ja ovathan Berninin suihkulähteet komeat, erityisesti Fontana Del Nettuno tunkeilevine tursaineen. Piazza Navonalla, piazzan pyöreässä päässä, kannattaa käydä katsomassa Al Sogno-lelukauppaa tai ainakin sen näyteikkunoita. Täytyy olla aika paatunut aikuinen, jos esimerkiksi kaksimetrinen pehmolohikäärme ei sykähdytä. Ikkunoiden somistus muuttuu aina sesongin mukaan. Kiven heiton päässä Piazza Navonalta ja Al Sognosta on Santa Maria della Pacen kirkko Via Arco della Pacella.

santa-maria-della-pace

Tämä vähemmän tunnettu kirkko on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, mikäli se on auki. Siinä on erikoinen oktagonaalin muotoinen pohjakaava ja kirkon Chigi-kappelin freskot ovat Raffaellon maalaamat. Kirkossa on myös muiden tunnettujen renessanssitaiteilijoiden töitä. Kirkon yhteydessä on myös Donatello Bramanten suunnittelema luostarikompleksi.


santa-maria-della-pace_raffaellon-fresko

Piazza Navonan toisesta päästä länteen, kohti Tiberiä, johtaa Via del Governo Vecchio, jolla on kiinnostavia pikkuputiikkeja ja antiikki- sekä vintagevaatekauppoja. Tällä kadulla on yleensä vähemmän turisteja ja se on muutoinkin rauhallinen ainakin lähialueisiin verrattuna.

Jos vintagevaatteet eivät kiinnosta ja turistimäärä ei vielä hengästytä, kannattaa suunnata kohti Pantheonia eli suoraan itään. Mukavinta on tietysti kävellä Piazza di Sant’ Eustachion kautta, jossa voi napata kahvin samannimisestä kahvilasta, jos sattuu osumaan paikalle japanilaisten turistiryhmien välissä (mikä on epätodennäköistä turistisesonkiaikoina). Pantheonin nurkilta voi tallustelun vielä kruunata joko kävelemällä Via del Seminariota Via del Corsolle. Matkalla kannattaa pysähtyä Piazza del Sant’ Ignaziolla ja Sant’ Ignazion kirkolla, jotka molemmat ovat tunnettuja trompe l’œil -illuusioista. Vaihtoehtoisesti voi kulkea Via dei Cestaria takaisin lähtöpisteeseen eli Largo dei Torre Argentinalle. Via dei Cestaria kulkiessa ohittaa ensin Santa Maria Sopra Minervan kirkon, joka on tunnettu ja vierailemisen arvoinen kirkko, mutta ei mielestäni kadun kiinnostavin asia. Via dei Cestaria nimittäin reunustavat katolilaisille papeille, nunnille ja munkeille suunnatut kaupat, joissa myydään asiaan kuuluvia vaatteita ja välineitä. Largo di Torre Argentinalle palatessa onkin toivottavasti lounasaika ja lounaalle voi suunnata hyvällä omalla tunnolla.


Laura Aho, Wihuri-stipendiaatti 2015-2016

 

Suomalaisia Rooman katukuvassa

Luultavasti kaikki suomalaiset Villa Lanten kävijät tuntevat instituutin vieressä seisovan Herman Liikasen rintakuvan. Vapaustaistelija Liikanen ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, josta voi löytää merkkejä Rooman katukuvassa.

Eräs toinen tälläinen, useimmille suomalaisille luultavasti hieman Herman Liikastakin tutumpi hahmo, on Eino Leino. Häntä ei sentään ole muistettu patsaalla, mutta komealla muistotaululla kuitenkin. Muistolaattaa voi ihailla kun laskeutuu Gianicololta Tiberin varrelle, osoitteeseen Lungotevere Prati 17. Leino vietti Roomassa talven 1908-09 valmistellen käännöstään Danten Jumalaisesta näytelmästä, ”Rooman universaaliuden inspiroimalla rakkaudella,” kuten plakaatissa tiedetään kertoa.

Leinon_muistolaatta

”Tässä talossa vuosina 1908-1909 suuri suomalainen runoilija Eino Leino käänsi Jumalaisen näytelmän Rooman universaaliuden inspiroimalla rakkaudella”

Luultavasti Leino tarvitsi kylläkin muutakin kuin pelkkää runoilijan inspiraatiota. Hän oli ottanut kolossaalisen käännösprojektin harteilleen juurikaan italian kieltä tuntematta, joten Roomassa oleskelu tuli epäilemättä myös hyvin konkreettiseen tarpeeseen. Kaupunki houkutuksineen tosin oli estää miehen hyvät aikeet: ”Ensiksikin tekee Rooma itse voitavansa estääkseen työnteon. Päivä päivältä vetää se yhä enemmän puoleensa. Kaikki aikakaudet myllertävät yhtaikaa poloisen suomentajan aivokomeroissa. Huomaan jo nyt tulevani Rooma-hulluksi niin kuin niin monet tuhannet ennen minua ovat tulleet” (Eino Leino, teoksessa Rooma – kirjailijan kaupunki).

Toinen suomalaiskirjailija, jonka nimeen ei välttämättä aivan ensimmäiseksi uskoisi törmäävänsä ikuisessa kaupungissa, on Pentti Saarikoski. Runoilijan löytääkseen ei tarvitse kulkea kauas Leinon muistoplakaatilta, mutta joka tapauksessa täytyy jälleen ottaa muutama askel korkeussuunnassa alaspäin ja laskeutua portaat aivan Tiberin ääreen. Pitkin joen reunamuuria on nimittäin asetettu pitkä rivi tauluja eri kirjailijoiden ja runoilijoiden aatteista Roomasta. Ponte Sant’Angelon kupeessa on tauluja Ovidiuksesta Danteen, Ungarettista Pennaan ja Joycesta Majakovskiin, kunnes lopulta Pier Paolo Pasolinin vasemmalta puolelta löytyy myös ikioma Penttimme.

saarikoski

 Ote Pentti Saariksoken (sic) päiväkirjasta

Saarikoskelta (tai ”Saariksokelta” kuten nimi tauluun on kirjoitettu) on valittu Roomaa käsittelevä päiväkirjakatkelma. Siinä hän kertoo omat impressionsa kaupungista päivänä, jolloin hän on ”jostain syystä onnellinen” kävellessään Janiculumin pyöreäkivisiä teitä yhdessä ”koko ihmisen ylpeän heimon” kanssa. Jos Saarikosken hengentuotteita tahtoo ihastella Tiberin varressa omin silmin, kannattaa luultavasti olla liikkeellä nopeasti, sillä suurin osa lasitauluista on ilkivallan peruina jo lukukelvottomassa kunnossa – kuten kuvastakin voi aavistaa.

Tähän taitavat päättyä ainakin viralliset viittaukset suomalaisiin. Roomasta vaikuttuneelle Jean Sibeliukselle on tosin koitettu järjestää oma muistolaatta hänen suosimansa Grand Hotel de la Minerven seinään Pantheonin läheisyydessä, mutta ainakaan vielä hanke ei ole toteutunut. Sibeliuksen ystävä ja tukija Axel Carpelan oli patistanut säveltäjää ammentamaan inspiraatiota Italiasta: ”Te olette istuskellut aika lailla kotona, hra Sibelius, Teidän on aika matkustaa. Myöhäissyksyn ja talven oleskelette Italiassa, maassa jossa oppii cantabilen, sopusuhdan ja harmonian, plastiikan ja viivojen symmetrian, maassa missä kaikki on kaunista – rumakin” (Erik Tawastsjernan Sibelius-elämäkerrasta). Roomassa Sibelius kävi ainakin kolmesti, tosin kroonisista rahavaikeuksista kärsinyt, mutta maailmanmiehen hienostuneen maun omaksunut säveltäjä ei malttanut olla vierailematta roomalaisilla räätäleillä teettämässä itselleen kalliita pukuja, joten ainakin hänen taloutensa kannalta lienee ollut parempi ettei matkoja Italiaan ollut liiaksi.


Juuso Kortelainen

Instituuttiharjoittelija

Kaupungista, joka elää, kasvaa, kukoistaa… ja voi muuttaa elämäsi

Ei se ensin edes tuntunut todelliselta. Me seisoimme kukkulalla, Suomen Rooman-instituutin vieressä, ja katselimme kuinka Rooma lepäsi kultaisena aamupäivän auringossa. Kaikki oli kuin maalattuna suoraan eteemme: Pantheon tuolla, Vittoriano-monumentti tuolla… ja taustalla usvainen vuorijono. Mieli paloi halusta etsiä lähimmät portaat ja juosta alas tutkimaan kuolemattoman kaupungin, urbs aeternan, katuja.

Tulevina päivinä kävelisimme tuon näköalatasanteen ohi vielä monta kertaa; kivisiä portaita kivisille kaduille, sieltä kahviloiden ja katumyyjien ohi Tiber-joen ylittäville valkeille silloille ja lukemattomien kirkkojen keskelle. Me istuisimme Forumin puiden oksilla kuuntelemassa esitelmiä, vierailisimme nunnaluostarissa ja antiikinaikaisessa julkisessa vessassa, katselisimme Vatikaania Pietarinkirkon kupolista käsin – ja paljon, paljon muutakin.

Ennen matkaa olimme opiskelleet luennoilla Italian historiasta ja nykytilanteesta, kielestä ja käytöstavoista. Myös kuuluisa latinisti ja historioitsija (sekä todellinen herrasmies) Teivas Oksala oli vieraanamme ja kertoi muun muassa Eino Leinon matkasta Roomaan. Leino oli matkallaan ihastunut erityisesti erääseen korkokuvaan, jossa kuvattiin kahden ystävyksen ikuinen ero, kuolema. Korkokuva jopa inspiroi häntä kirjoittamaan siitä seitsemänsäkeistöisen runon.

 

”Se oli Roomassa: laps oudon suvun

rukoili hiljaa taideteelmän eessä,

kuin ois hän yöstä tuhatvuotten luvun

tavannut ystäviä silmät veessä – – ”

 

Näimme kyseisen korkokuvan matkallamme. Kiistämättä se oli taidokas ja suloinen kaikessa vaatimattomuudessaan, mutta jäi ainakin näin ensi kertaa Roomassa matkaavan silmissä kaikkien noiden muiden ihmeiden varjoon.

Jokainen kohde oli edellistä suurempi, vanhempi tai kauniimpi. En ollut voinut kuvitellakaan sitä maailmaa, joka odotti Rooman keskustaa ympäröivien muurien sisäpuolella; joka puolelle levittäytyvää kermansävyistä, päättymätöntä kauneutta! Koko aikakausien kirjon antiikista nykypäivään saattoi saada vangittua yhteen valokuvaan. Tietysti se on täydellinen ympäristö opiskella historiaa – mutta myös ennen kaikkea tilaisuus todistaa, kuinka yli kaksituhatta vuotta hengittää edelleen aikojen läpi. Eräskin ravintoloitsija huitoi meidät takaisin sisälle, kun olimme jo tekemässä lähtöä – ja ei, kyse ei ollut siitä, että olisimme käyttäytyneet sopimattomasti, hän tahtoi vain esitellä meille antiikkisen teatterin raunioita ravintolansa kellarissa!

Myös latina, kuten Rooma itsekin, vivit, crescit, floret. Sitä oli talojen seinissä, viemärien kansissa, katulampuissa, patsaissa, tauluissa, rihkamakojuissa… ja tietysti italian kielessäkin, jota sai kuulla vastaukseksi milloin ikinä yrittikään kommunikoida englanniksi paikallisten kanssa. Hupsu latinanopiskelija sai jopa ostaa Colosseumin matkamuistoliikkeistä kirjan, jossa opetettiin kiroamaan latinaksi! Utinam modo subiunctivo semper abutaris! (Vaikka eihän näin kaunista kieltä sovi kiroamiseen käyttää – kuiskaa mieluummin seuraavalla kerralla rakastajasi korvaan: credo fatum nos coegisse, ja valmistaudu paistattelemaan tämän ihailussa.)

Italiaa puhuessaan sai monta hymyä osakseen – esimerkiksi kun tilasi vielä yhden sellaisen mahtavan, tahmeansuklaisen kaakaon hotellimme aamupalalla. Espanjaakin pääsi harjoittamaan, kun tutustui paavin audienssilla Etelä-Amerikasta paikalle lentäneeseen pariskuntaan. Englantia saattoi puhua esimerkiksi kadulla partioivien, komeisiin uniformuihin sonnustautuneiden poliisien kanssa. Suomea taas voi haastaa vaikkapa Villa Lantessa, Suomen Rooman-instituutissa.

Kun katselee Roomasta käsin ylös sitä kehystäville kukkuloille, jossakin siellä viinirypäleköynnösten ja näköalatasanteille rakennettujen muurien keskellä kohoaa kertakaikkisen suloinen rakennus suurine parvekkeineen ja pienine puutarhoineen. Ihminen hymyilee kuin itsestään, ja pohtii kuka mahtaa olla se onnekas, joka tuolla, korkealla Villa Lantessa, saa asustaa. Vastaus on – yllättävää kyllä – suomalaiset! Olkoonkin, että Ranskalla, Yhdysvalloilla ja ties millä muilla suurvalloilla on suurlähetystöinään valtavia kartanoita, mikään ei vedä vertoja Suomen omalle pikku aitiopaikalle, jossa voi aamu-usvassa hörppiä cappuccinoa ja ihailla täydellistä näkymää Rooman ikiaikaiseen kauneuteen. Ihaileminen onkin suositeltavaa – tällä matkalla kun pelkästään katselemalla oppii.

Ostiassa esimerkiksi, jonne junamatka meidät vei, saattoi tutkia henkilökohtaisesti sitä, kuinka kylpylöitä lämmitettiin, löytää latinankielisiä baarimainoksia kivilaatoista jalkojensa alta ja ihmetellä roomalaisten venyvyyttä – tuota… kiinnostavissa mosaiikkikuvissa. Katakombeissa puolestaan nähtiin, kuinka ihmisiä haudattiin vieri viereen, kuinka paljon ihmisiä onkaan kuollut, ja millaisia kuvia seiniin kuolleiden seuraksi, tai elävien lohduksi, maalattiin.

Olisin voinut kuvata tähän kirjoitukseen kaikkea sitä uutta tietoutta, jota sain, ja jota aion hyödyntää tulevissa opinnoissani ja ylioppilaskirjoituksissani – siitä riittäisi asiaa, uskokaa pois. Tai sitten olisin voinut kertoa kohta kohdalta kohteista, joissa kävimme – mutta siitä olisi tullut niin pitkä teksti, ettei kukaan olisi edes harkinnut lukevansa sitä. Koen siis paljon tärkeämmäksi kertoa siitä kokonaisuudesta, jota tämä kurssi minulle merkitsi.

Rooma-kurssi on ilman mitään epäilystä lukioaikani hienoin kokemus… itse asiassa se on yksi koko elämäni hienoimmista kokemuksista. Olen matkustanut ulkomaille kymmeniä kertoja, mutta mikään ei koskaan ole tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin tämä kaupunki. Ja Rooman läpikäyminen niin hienon ryhmän kanssa, ja niin hyvien opettajien johdolla, oli kokemus, josta olen äärettömän kiitollinen. Itkin koko sen päivän, jona palasimme takaisin Suomeen. Seuraavana yönä poikaystäväni joutui herättämään minut, kun huusin unissani – niin ei ole koskaan ennen käynyt. Hercle! Sain vieroitusoireita Roomasta!

Mitä yritän tässä sanoa on tämä: jos joku joskus jossain mainitsee sinulle mahdollisuudesta päästä mukaan Rooma-projektiin… se on tarjous, josta ei voi, ei saa kieltäytyä.

Tässä ei nyt nimittäin ole kyse mistään tavallisesta opintoretkestä eikä lomamatkasta. Siellä suihkulähteiden reunoilla, sädehtivän tähtitaivaan alla, kun sai kuunnella kitaran sävelten soljuvan yössä ja antaa autenttisen italialaisen jäätelön sulaa kielelleen, tunsi jollakin tapaa olevansa osa kaupunkia. Jo pelkkä ilmapiiri riitti herättämään valtavan kunnioituksen kaikkea mennyttä kohtaan, ja historiankirjat saivat aivan uuden merkityksen – ne heräsivät eloon siinä silmien edessä, kohde kohteelta.

Fontana di Trevin suihkulähde oli oikeastaan ainoa pysähdys listoillamme, joka oli suljettu viikon aikana. Treviin liittyy tunnetusti uskomus siitä, että jos sen kuohuihin heittää kolikon, palaa takaisin Roomaan. Epätoivoisina me opiskelijat viskoimme kolikoita metalliaitojen yli kuivaan lähteeseen. Jälkikäteen mietin, etteivät lähteen korjaustyöt olleetkaan uhkaus siitä, ettemme koskaan palaisi – eivätpä tietenkään, ajatuskin on järjetön – vaan yksinkertaisesti Rooman tapa sanoa: säästäkää rahanne lentolippuihin, jotta voitte palata mahdollisimman nopeasti.

Sain matkalla monta ystävää, joiden kanssa jaoimme monta hauskaa hetkeä – muistoja ja kokemuksia, väsyneitä aamuja, huvittuneita iltoja. Inspiroiduin, sain monta uutta unelmaa ja ajatusta. Sain Rooman, eikä se lähde sielustani koskaan – ei koskaan.


Jasmin Kuusela

Järvenpään lukio


Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö myöntää stipendejä latinanlukijoiden leirikouluihin Roomassa. Järvenpään lukio oli yksi stipendin saaneista kolmesta koulusta vuonna 2015