Erityislaatuinen kyläpahanen

Monteverde eli ”Vihreä vuori”, tosin virallisissa asiakirjoissa Janiculum-kukkulan mukaan nimetysti Gianicolense, on Rooman 12. (Q. XII) kaupunginosa Villa Lanten kupeessa, jossa sijaitsee myös Suomen Rooman-instituutin via Faldan asuntola. Vehreä kaupunginosa on saanut ihmisten puheissa tavallisimmin esiintyvän Monteverde-nimensä kukkulan tuffikiven sävyistä. 1900-luvun alussa yleiskaavassa asutetuksi päätynyt ja aiemmin lähinnä viiniköynnösten laajalti peittämä ja aatelisvilloistaan tunnettu maa-ala jakautuu paikallisten mielissä kahteen eri osaan, vanhaan Monteverde Vecchioon sekä uuteen Monteverde Nuovoon, vaikka molempia alueita alettiin itse asiassa kaavoittaa samoihin aikoihin. Huolimatta siitä, että kaupunginosa on yksi pinta-alaltaan ja väestöllisesti Rooman suurimmista, Monteverdeä kuulee usein pidettävän vahvan paikallisidentiteetin leimaamana yhteisöllisenä ja sosiaalisesti aktiivisena kaupunginosana, joka on tunnettu paitsi Risorgimenton aikaisista dramaattisista puolustustaisteluistaan ja arkkitehtuuristaan, myös monista kuuluisista asukkaistaan. Monteverdessä ovat asuneet mm. elokuvaohjaajat Bernardo Bertolucci ja Nanni Moretti, näyttelijä-ohjaaja Carlo Verdone sekä monia kuuluisia italialaispoliitikkoja, kuten Massimo D’Alema, Giovanna Melandri, Gianfanco Fini sekä Italian edustajainhuoneen nykyinen puhemies Laura Boldrini.

21245184_10155414143213964_1169265774_nErinomaisista merellisistä annoksistaan ja jälkiruoistaan tunnetussa Il Focolare -ravintolassa (Via G. Rossetti 40) voi törmätä ohimennen vaikkapa Oscar-voittaja Roberto Benigniin. Been there, done that, got…well, nothing.

Arkkitehtuurisesti kaupunginosa tunnetaan Monteverde Vecchion eli vanhan osan Jugend- ja Art Deco -villoistaan. Kaupunginosa käsittää myös osan Rooman suurimmasta julkisesta puistoalueesta, 184 hehtaarin kokoisesta Villa Doria Pamphiljsta, joka pitää sisällään mm. Casino del Bel Respiron (tunnetaan myös arkkitehtinsä mukaan nimellä Casino dell’Algardi) suurenmoiset vieraileville valtionpäämiehille varatut edustustilat. Roomassa vierailleelle Libyan diktaattori Muammar Gaddafille tuokaan marmoripalatsi ei tosin kelvannut, vaan hän pystytytti tavoilleen uskollisena beduiiniteltan palatsin pihamaalle.

Lanten-kävijöiden mieleen ovat varmasti painuneet Gianicolo-kukkulan Giuseppe ja Anita Garibaldin patsaiden lisäksi muidenkin Italian yhdistymisen puolesta taistelleiden patrioottien ja vapaustaistelijoiden näköisveistokset, joiden joukossa tunnetusti myös suomalainen Herman Liikanen. Garibaldinien varjot ovatkin läsnä laajalti Monteverdessä, ne nimittäin näkyvät myös osassa kadunnimistä. Lähellä, Paolo Sorrentinon La Grande Bellezza -elokuvan kohtauksessa turistin kaikella kauneudellaan pyörryttäneen Acqua Paolan suihkulähteen paikkeilla puolestaan seisoo komea Rooman tasavallan Janiculum-kukkulalla käydyissä puolustustaisteluissa kaatuneiden muistomerkki, joka muistuttaa samalla myös Italian kansallislaulun sanoittajan Goffredo Mamelin traagisesta kohtalosta. Porta San Pancrazio, heti paavi Urbanus VIII:n rakennuttamien muurien ulkoreunalla, taas kätkee sisäänsä mielenkiintoisen vuoden 1849 Rooman tasavaltaan ja Garibaldin muistoon keskittyvän museon. Yhtä garibaldismia siis tuppaa olemaan, näillä tienoin.

Erityisen paljon kaupunginosan maineeseen on kuitenkin vaikuttanut Pier Paolo Pasolini, jonka romaanissa ’Ragazzi di Vita’ kaupunginosalle on luovutettu suuri rooli. Toisen maailmansodan jälkeen Monteverde oli kokenut mittavan demografisen muutoksen, kun alueelle nousseisiin ”pilvenpiirtäjiksi” kutsuttuihin kymmenkerroksisiin kerrostaloihin siirtyi ja oli fasismin aikana pakkosiirretty asukkaita lähempää keskustaa. Via Donna Olimpia korkeine taloineen oli tuon ajan rakentamisen keskipiste ja sen ympäristöön Pasolinin kaupunginosakuvauksetkin pääosin sijoittuvat.

Niin kuluivat iltapäivät tekemättä mitään, Donna Olimpialla, Monte di Casadiolla, jätkien kanssa jotka pelasivat pienellä auringon kellertämällä köyryllä, ja myöhemmin naisten kanssa, jotka tulivat levittämään vaatteensa palaneelle nurmelle. Tai sitten menivät pelaamaan palloa sinne Pilvenpiirtäjien ja Monte di Splendoren väliselle laakealle satojen kundien keskellä, jotka pelasivat pienillä auringon valtaamilla pihoilla. Kuivilla pihanurmilla, via Ozanamilla tai Via Donna Olimpialla, Franceschin ala-asteen edessä, joka oli täynnä kodittomia ja häädettyjä.”

Käännösote Pier Paolo Pasolinin romaanista “Ragazzi di Vita”.

21244707_10155414140053964_1958104935_nTässä kaupunginosassa syntyi kuuluisan ’Monteverden kansalaisen’ Pierpaolo Pasolinin romaani ’Ragazzi di Vita'”.

21268597_10155414139903964_217144786_n

Ydinkeskusta-alueita raikkaampi ilma, kylämäinen henki, vehreys ja vilkas sosiaalinen kanssakäyminen tekevät Monteverdestä nykypäivänä yhden Rooman halutuimmista ja samalla myös kiinteistöhinnoiltaan arvokkaimmista asuinalueista. Ja kulkeehan tänne raitiovaunu numero 8 sekä enimmillään 65 metrin syvyyteen louhitulla stazione Quattro Ventillä pysähtyvät junat. Tutustuminen Monteverdeen kannattaa aloittaa esimerkiksi Via Poerion ympäristöstä, eikä Lanten-kävijöiden soisikaan – ainoastaan Janiculum-kukkulan toiselle naapurialueelle Trastevereen suunnaten – ylenkatsovan esimerkiksi alueen erinomaista ravintolatarjontaa. Il Focolaren (via G. Rossetti, 40) lisäksi henkilökohtaisiin suosikkeihin lukeutuvat viinipyhättö Al Grammelot (via Giacinto Carini, 39), puu-uunilla varustettu moderni pizzeria Pommodoro (via Giovanni Battista Niccolini, 4), Lumie di Sicilia (via Fratelli Bonnet, 41) sekä Lo Scarpone (via di San Pancrazio, 15).

21245385_10155414144118964_848572522_nRooman kaupunginosista puhuttaessa ei voi ainakaan silmät auki ohittaa kaupungin jalkapalloseurojen värejä. Monteverde tunnetaan perinteisesti vahvana S.S. Lazion kannattaja-alueena, ja juuri tästä kaupunginosasta onkin lähtöisin seuran vanhin äärikannattajajoukko CML’74, Commandos Monteverde Lazio, jonka ääne(e)nkannattajien reviirinmerkkaukset ”värittävät” edelleen tiheästi naapurustoamme.

FM Juuso Oksanen

Kirjoittaja on viettänyt puoli vuotta Monteverden kaupunginosassa Suomen Rooman-instituutin CIMO-harjoittelijana.

Mainokset

Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki

… tai siis oikeammin oluella Roomassa. Ja oluella en tarkoita sitä, mitä noin 99,9 % roomalaisista ravintoloista ja baareista tarjoaa eli suomalaisille niin kovin rakasta massalageria à la Nastro Azzurro, vaan hyvistä raaka-aineista ajan kanssa valmistettua pienpanimo-olutta. Italialaisen pienpanimo-oluen maistoon tarjoaa maan pääkaupunki mitä mainioimmat mahdollisuudet ja erilaista maistettavaa myös riittää, sillä globaali käsityöläisoluthurmos on tuplannut puolessa vuosikymmenessä panimoiden määrän melkein 900 pienpanimoon tai panimoravintolaan. Tätä kehitystä heijastaa Rooman olutkauppojen, -baarien ja -ravintoloiden runsas määrä; kasvavalle alalle riittää kaikentyyppistä ja -tasoista yrittäjää; osa on kadonnut seuraavaan Rooman-vierailuun mennessä, toiset ovat ilmiselvästi tulleet jäädäkseen.

Seuraavassa muutama oma suosikkini, jotka olen järjestänyt pienimuotoiseksi kävelyretkeksi. Se alkaa turistien suosimalta Campo de’ Fiori -aukiolta ja päättyy Trasteveren rautatieaseman kulmille. Kokonaismatkaa kertyy mukaan lukien raitiovaunulla suoritettava 1,25 kilometrin siirtymä – jonka voi halutessaan kävellä – yhteensä noin 3,5 kilometriä.

Campo de’ Fiorin eteläkulmaan johtavalla via dei Balestrarilla (no. 9) sijaitsee Johnny’s Off License, olutkauppa, jossa voit napata kylmiön monipuolisesta valikoimasta pullon ja istahtaa puodin ulkopuolelle strategisesti sijoitetulle puupenkille nauttimaan sen sisällöstä muovimukista. Ei onnistu Suomessa. Ystävällinen henkilökunta avustaa tarvittaessa oluen valinnassa englanniksi ja saattaa spontaanisti tarjota maistiaisia paikan kolmesta oluthanasta.

Kuva1
Campo de’ Fiorin liepeillä Johnny’s Off License -olutkauppaa pyörittävällä Enrico Colorella on syytä hymyyn liikkeen sijainnin ja edustavan valikoiman johdosta.

Todettakoon kuitenkin, että ympäristönä suhteellisen vilkkaalla kadulla olutmukin kanssa istuminen ei välttämättä miellytä kaikkia. Rauhallisemman ympäristön olutkokeiluille löytää kävelemällä 250 metriä kaakkoon, mistä löytyy…

Open Baladin (Via degli Specchi no. 6) on vuonna 1996 perustetun ja neljä kertaa Italian parhaaksi valitun Birrificio Baladin -panimon lippulaiva Roomassa. Avara ja hyvin ilmastoitu ravintolatila, monipuolinen lounaslista ja peräti 40 oluthanan valikoima sekä ilmainen WiFi houkuttelevat viipymään pitempään. Leijonanosa tarjotuista oluista on panimon omia luomuksia, mutta mukana on myös edustava kattaus juomaa vieraspanimoilta; esimerkiksi Toccalmatto-panimon tuotteisiin harvemmin pettyy. Lasku maksetaan kassalle ja samassa yhteydessä voi napata viereisestä hyllystä tuotteita mukaan.

Kuva2
Päivittäin uusiutuva olutmenu ei ole roomalaisessa olutravintolassa harvinaisuus (Open Baladin).

Seuraavan, puoli kilometriä edellisestä lounaaseen sijaitsevan kohdekaksikon saavuttaminen vaatii jonkinlaisia suunnistustaitoja, sillä ensin janoisen kulkijan täytyy osata ylittää Ponte Sisto, jatkaa sen jälkeen eteenpäin Piazza Trilussalla sijaitsevan suihkulähteen oikealla puolella kaartuvaa katua ja lopuksi suorittaa tiukka käännös vasempaan Via Benedettalle, jonka varrella on kymmenen metrin matkalla kaksi hyvin erityyppistä, mutta silti erinomaista olutpaikkaa.

Ma ché siete venuti a fa… (Via Benedetta no. 25). on saanut nimensä jalkapallo-ottelussa kunnolla köniinsä ottavan vierasjoukkueen faneille esitettävästä laulelmasta, jonka sisältö on suurin piirtein ”mitä tulitte tänne tekemään”. Vaatimaton sisäänkäynti, kaksi pientä huonetta ja jonkinlaisena varoventtiilinä toimiva alakerta, mutta ulkonäön ei pidä antaa hämätä. Hanassa on tusinan verran hyvässä iskussa olevia oluita, pullovalikoimasta löytyy harvinaisuuksia ja siksi paikka onkin toinen alan harrastajien (Ratebeer.com) täysillä 100 pisteellä palkitsemista paikoista Italiassa. Erikoisuutena mainittakoon brysseliläisen, villihiivaoluiden valmistukseen keskittyneen Cantillon-panimon vakiohana, josta laskettavan nektarin happamuus yllättää varmasti ensikertalaisen.

Kuva3
Roomalaisen olutkulttuurin episentrumi Via Benedettalla. Sieltä löytyvät Ma ché siete venuti a fa … – baari (oikealla) ja pienellä terassilla varustettu olutravintola Bir & Fud (takana vasemmalla).

Ulos ovesta, parikymmentä askelta kadun yli etuoikealle ja olet paikassa nimeltä Bir & Fud (Via Benedetta no. 23), josta lienee oikeutettua käyttää luonnehdintaa olutpainotteinen gastropub. Ruokaa siis saa ja ohraista juomaa tarjotaan kaikkiaan 38 hanan voimalla. Valikoima on edustava käsittäen kaikenlaista paikallisten pienpanimoiden uusimmista keitoksista vakiintuneiden belgivalmistajien klassikoihin. Muista olutkuppiloista erottuen Bir & Fudilla on pieni neljän pöydän katuterassi, mutta ainakin allekirjoittanut nauttii oluen lisäksi myös paikan tehokkaasta ilmastoinnista.

Seuraavaksi on aika siirtyä puolen kilometrin matka rannan suuntaisesti Viale Trasteveren varteen ja napata Piazza G.G. Belliltä raitiovaunu kohti Trasteveren asemaa. Neljäs pysäkki on Piazza Ippolito Nievo, tuo Porta Portesen sunnuntaikirpputorilta monelle tuttu aukio, ja samaisen kirjailija-patriootin mukaan nimettyä katua alas kulkemalla päästään via Portuensen varteen, jota 150 metriä kohti pohjoista kulkemalla saavutetaan kiellettyihin nautintoaineisiin viittaavalla nimellä ristitty Brasserie 4:20 (Via Portuense no. 82).

Brasserie 4:20 yhteydessä toimi aikaisemmin olutharrastajien keskuudessa mainetta kerännyt Revelation Cat -panimo, jota pyörittänyt paikan omistaja lähti kuitenkin hiljattain Amerikkaan kultaa vuolemaan. Taakse jäi rinteen kylkeen työntyvään varastotilaan rakennettu, ilmapiiriltään miellyttävä gastropubi, jonka koristelussa ei ole harjattua messinkiä ja humalanoksia säästetty. Oluthanoja paikassa on parisenkymmentä ja ruokapuolesta mainittakoon asiakkaan toiveiden mukaan rakennettavat hampurilaiset.

Olutpainotteisen kävelyretken maalina toimii itseoikeutetusti Viale Trasteveren varrella (osoite kuitenkin Via Giuseppe Parini no. 4), Trasteveren asemalta 300 metriä pohjoiseen sijaitseva Luppolo Station, joka on allekirjoittaneen tämänhetkinen suosikkipaikka koko kaupungissa. Perustelut? Tilava, mukavasti sisustettu ja äärimmäisen rauhallinen olutravintola, jossa on 20 varsin nopeasti kiertävää hanaa, hyvä keittiö ja Roomassa harvinainen mahdollisuus ostaa pieni olut (25 cl) suhteellisen edulliseen hintaan. Pesäeron muihin Rooman olutpaikkoihin ”humala-asema” tekee kuitenkin alkuillan (klo 20.30 saakka) tarjouscombollaan, joka oluen (birra media) lisäksi sisältää monipuolisen ja lähestulkoon ateriaksi riittävän antipastolautasen.

Kuva4
Luppolo Station on sisustettu rautatieasemaa muistuttavaksi. Dataprojektorilla heijastettu juomalista päivittyy reaaliaikaisesti ravintolan Internet-sivuille.

 

Janne Ikäheimo

Kirjoittaja on olutkulttuuriin hurahtanut Oulun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori

Rooma noin kello 8

Aloitin työni Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina elokuun alussa ja siitä lähtien olen joka työpäivä päässyt ihailemaan ikuista kaupunkia.

Helmi-maaliskuussa päätin ottaa kuvan Roomasta joka aamu saapuessani töihin noin kello 8 (hyvin joustavasti otettuna: varhaisin on 7.34 ja myöhäisin klo 9.11). Rajaus on jotakuinkin sama Piazza Navonan laidalla sijaitsevan Sant’Agnese in agone -kirkon kupolista (vasemmalla) Santa Maria Maggioren torneihin (oikealla). Antiikista barokkiin, mutta 1900-luvun alussa rakennettu Viktor Emanuel II:n muistomerkki (kermakakku tai kirjoituskone kavereiden kesken) on taitavasti (?) rajattu pois oikealta puolelta.

1 paiva

Helmikuun auringonnousu muuttui maaliskuun auringoksi. Utua, sumua ja savusumua leijui ilmassa niin paljon, että vuoret taustalla hävisivät välillä kokonaan näkymästä. Pilvistä seuraa aina dramatiikkaa (monella tasolla).

Klikkaamalla pienoiskuvaa pääset katsomaan kuvia galleriassa:

Kotiin lähtiessä näkymä oli joskus tällainen: harmaan ja sinisen sijaan kullankeltaista.

ilta-20170227_172735

Rooma – aina samanlainen ja aina erilainen.


FT Eeva-Maria Viitanen
Instituutin tutkijalehtori

Keväinen kävelyretki Roomassa

Kevät on parasta aikaa Rooman-matkailulle. Joka paikka viheriöi ja tapahtumia on runsaasti.

Kävelyreitin ensimmäiselle rastille pääset näppärästi Vittoriano-muistomerkiltä Marcelluksen teatterin kautta kävellen.

Santa Maria in Cosmedin -kirkosta löydät totuuden suun, Bocca della Veritàn sekä Pyhän Valentinuksen kallon. Totuuden suu sijaitsee kirkon eteiskäytävässä, mutta käy myös ihastelemassa kirkon sisällä upeaa kosmaattista lattiaa. (Piazza della Bocca della Verità 18)

cosmedin

Kirkon takana sijaitsee Circus Maximus.

Kirkolta siirryt tien yli ruusutarhalle, Roseto Comunalen luo osoitteessa Via di Valle Murcia 6. Puutarha aukeaa yleisölle huhtikuun lopussa jolloin pääset nauttimaan ruusuista täydessä loistossaan. Kesäkuussa kuumuus tietenkin tappaa kukat, joten älä missaa tätä paikkaa jos huhti-toukokuinen Rooma on lomakohteesi. Tarhaan on sisäänpääsy ilmainen ja siellä kasvaa yli 1100 erilaista ruusulajiketta.

ruusutarha

Ruusutarha on perustettu entiselle juutalaisten hautausmaalle. Nykyään juutalaisen hautausmaan jäämistö sijaitsee Campo Veranon hautausmaalla jossa heillä on oma erillinen alueensa. Ruusutarhaa kartasta tutkimalla huomaatkin kujista muodostuvan tutun kuvion, menoran, juutalaisten seitsenhaaraisen kynttilänjalan.

(Olet nyt saapunut Aventinus-kukkulalle. Se on Rooman kukkuloista eteläisin ja noin 40 metriä korkea.)

Ruusutarhalta voit jatkaa matkaa aivan kivenheiton päähän Via di Santa Sabinalle Parco Savelloon, appelsiinipuutarhaan josta avautuu näkymät kaupungin ylle. Kadulla on myös Santa Sabina -niminen kirkko.
appelsiinitarha
Samaa katua vielä eteenpäin jatkamalla päädyt Piazza dei Cavalieri di Maltalle, jossa on Rooman kuuluisin avaimenreikä, jonka läpi näkyy Pietarinkirkon kupoli. Harvemmin on joutunut jonottamaan tirkistelyhommia varten, mutta kerta se on ensimmäinenkin!
maltan_ritarit
Täältä voit kääntyä takaisin tai jatkaa matkaa mäkeä alas kohti Piramidea jossa protestanttinen hautausmaa sijaitsee, kirjaimellisesti pyramidin juurella. (Via Caio Cestio 6). Pyramidi on antiikkinen hautamuistomerkki. Tämä on roomalaisen virkamiehen ja kansantribuunin Gaius Cestius Epulon viimeinen leposija, ajoitettu ajalle 18–12 eaa.

Protestanttinen hautausmaa taas on yksi Rooman kauneimmista nähtävyyksistä, rauhan tyyssija. Tänne on haudattu mm. John Keats, Percy Shelley, Johannes Takanen ja Gramsci, Goethen poika.

protestanttinen-hautuumaa-16Täältä pääset takaisin keskustaan metrolinja B:llä (Piramiden pysäkki) Terminille tai vaikkapa Colosseumille.

Tämän kävelyretken kohteet näet kartalla Rooman-oppaasta, voit lähentää ja loitontaa karttaa tutkiaksesi tarkemmin alueita.


Milja Köpsi

Kirjoittaja on intohimoinen Rooma-fani ja matkustaa aina ensin Roomaan. Rooma on ikuinen eikä sen tutkimiseen yksi ihmiselämä riitä, siksi myös oppaani Roomaan on vielä kesken. Toivottavasti saatte yhtäläistä iloa kaupungista kuten minäkin. Rooma on parhaimmillaan kävellen. Rauhaisat kävelyretket joihin sisältyy paljon eksymistä, suunnitelmien muuttamista lennosta sekä asioiden katselemista myös korkeuksista sekä maan rajasta. Voit löytää yllätyksiä mistä vain.
www.opasroomaan.fi

Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Otsikko voisi olla myös Vivere militare est, elämä on taistelua. Lanten johdantokurssilaiset valitaan vuosittain parhaiden joukosta. Kurssille pääseminen tuntui suurelle etuoikeudelle, toisaalta sitä varten oli omilla ansioillaan taisteltava paikastaan Rooman auringon alla.  Kun paikka oli ansaittu, instituutin tuttavallinen ilmapiiri henkilökunnan sekä tutkijoiden puolesta antoi tunteen arvostuksesta siitä huolimatta, että olimme vasta humanistisen uramme alkutaipaleella. Kurssin opettajat, oman alansa rautaiset ammattilaiset, jakoivat avoimesti tietoaan ja kokemuksiaan. Teki nöyräksi kuunnella heidän kokemuksistaan. Samalla he jaksoivat muistuttaa, että eivät itsekään olleet sen erilaisemmista lähtökohdista. Kurssin alussa nousi esiin metafora Lanten pyörteestä, jonka tendenssi on imeä sen ulkokehälle joutuvat vuosien saatossa yhtä lähemmäksi ydintä. Tämä pitää mitä ilmeisemmin paikkansa. Monilla Villa Lantessa tapaamillamme tutkijoilla on takanaan pitkä Lante-historia.

Vaikka kurssilla suoritettu päivittäinen monumenttiravi ja marssiaskeleet museosta toiseen kävivät välillä raskaiksi, herääminen yhtä aikaa ikuisen kaupungin kanssa uuteen päivään kuittasi edellisen päivän rakot jalkapohjista. Jokainen päivä tuntui seikkailulle ja mieli oli positiivisen odottavainen, vaikka yllämme vallitsi kirous: visiittimme arkeologisiin kohteisiin teimme aina sateessa. (Yksi esimerkki kuvassa, jossa ihmettelemme Paestumin doorilaisia pylväitä Johtajan kanssa).

paestumryhmax

Tutustuimme kuukauden aikana lukemattomiin Rooman nähtävyyksiin. Teimme myös retkiä lähiseuduille paikkoihin, joihin ei ehkä turistina eksyisi. Varsinkin pidemmät ekskursiot oli organisoitu huolella, mikä sai aikaan lämpimän tunteen siitä, kuinka hyvin meistä pidettiin huolta. Itse ei tarvinnut tehdä juuri mitään muuta kuin kuunnella…ja kävellä. Sen lisäksi, että saimme aimo annoksen antiikin historiaa ja näimme konkreettisesti ajallisia kerrostumia, pääsimme tutustumaan myös moderniin italialaiseen kulttuuriin ja kieleen: kulttuuriin, jota voisi ajatella useita vaikutteita läpikäyneenä jatkumona antiikin ajoilta.

Kurssi oli myös osaltansa henkinen retriitti, joka auttoi käsittämään omaa asemaa tiedeyhteisössä. Siis siinä, joka sekin on jonkinlainen jatkumo antiikista. Huomasimme, että jokaisella pienellä tai suurella tieteentekijällä on oma erikoisalansa ja samalla omat vahvuutensa. Keskustelut erilaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa avarsivat näkemystä akateemisesta maailmasta, joka ei enää tunnu kaukaiselta määränpäältä. Jokaisella meillä, jos niin haluamme, on siinä maailmassa oma paikkansa ja tähtihetkensä. Ylipäätään kurssi ja instituutissa asuminen tutustutti meidät lämminhenkiseen ja samalla ammatilliseen akateemiseen ilmapiiriin, jollaiseen harvalla on opiskeluaikoina kunnia tutustua. Keskustelut henkilökunnan ja muiden asukkaiden kanssa auttoi myös selkiyttämään mitä minä osaan, mitä minä pystyn antamaan muille, mutta myös toisin päin: missä voi hyvillä mielin tukeutua toisiin asiantuntijoihin. Instituutin Johtaja kannusti meitä laajentamaan omaa osaamista ja pyrkimään monialaisuuteen, mutta parhaimmillaan monialaisuus syntyy myös tiedeyhteisön sisällä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

Kurssin aihepiirien lisäksi opimme siis paljon itsestämme, omista toimintatavoistamme ja ennen kaikkea siitä, että meillä kaikilla on jotain opittavaa toisiltamme. Tapasimme sydämeltään ja osaamiseltaan suuria persoonia, joita jäi ikävä. Isoin vaikutus kuitenkin oli inspirointi ja toivon antaminen tulevaan. Kurssilta todella sai uutta intoa ja uusia näkökulmia opiskeluun, mutta myös eväitä elämään. Kaiken päätteeksi haikeus takaisin lämpimiin Gianicolon idyllisiin maisemiin valtasi mielen heti kun astuimme lentokoneen rappusilta Suomen maaperälle lokakuiseen tuulen tuiverrukseen. Jotkut meistä palaavat takaisin.


Essi M., Jyväskylän yliopisto
Iida H. ja Olivia P., Turun yliopisto

Vuoden 2016 johdantokurssilaisia

Eräs sunnuntaikävely

Wihuri-vuoden jälkeen Roomasta ja siellä asumisesta voisi kirjoittaa useita juttuja; hiljaisista talvikuukausista, kärsivällisyyttä kehittävästä julkisesta liikenteestä tai kaupungin vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä. Vuoden ja sitä ennen useiden viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneiden erimittaisten matkojen ja oleskeluiden jälkeen huomaa kuitenkin usein tallaavansa tuttuja uria, joiden alkuperä alkaa olla tallaajalle itsellekin hämärän peitossa. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa yhden tällaisen tallustelureitin, jonka alkuperä on minulle täysin hämärän peitossa, mutta, jonka hyväksi havaittuna, olen tallustanut joko yksin tai yhdessä lukemattomia kertoja.

Tallustelu alkaa Largo di Torre Argentinalta, koska se oli numero kahdeksan raitiovaunun päätepysäkki ja, vaikka päätepysäkki nykyisin onkin Piazza Venezialla, en ole nähnyt syytä muuttaa reittiäni. Aukiolla on hyvä luoda ensin kunnioittava katse sen neljään tasavallan aikaiseen temppeliin ja yrittää bongata kivien välistä alueella toimivan kulkukissojen turvapaikan asiakkaita eli laiskasti makoilevia kissoja.

largo-di-torre-argentinan-kissoja

Jos budjetti sallii, aukion laidan Feltrinelli-kirjakauppa kuuluu myös usein vierailtaviin kohteisiin. Largo di Torre Argentinalta matka jatkuu Mars-kentälle aukion länsisivulta lähteviä pieniä kujia pitkin. Tällä alueella sijaitsi Pompeiuksen teatteri, jonka tiloissa Caesar murhattiin maaliskuun iduksena 44 eKr. Alueella oleva Via di Grotta Pinta mukailee teatterin katsomon muotoa. Kujanjuoksun pääasiallisena tarkoituksena on kuitenkin päätyä Campo de’ Fiorille, jolla on mukava katsella vihanneskojuja, vaikken kyllä muista ikinä ostaneeni sieltä mitään muuta kuin mutteripannuja. Jos Campo de’ Fiorilta tai sen lähistön kojuista haluaa kuitenkin ostaa jotain välipalaa, sitä on mukava mutustaa Palazzo Farnesen edustaa reunustavilla penkeillä. Palazzo Farneselle ja Piazza Farneselle pääsee torin läpi käveltyä kääntymällä suoraan vasemmalle. Muutoin matka jatkuu oikealle Via dei Baullaria pitkin. Via dei Baullaria reunustavat lähinnä vastenmielisen touristikrääsän myyjät, mutta kadun loppupäässä juuri ennen Corso Vittorio Emmanuele II:a on leipomo Il Fornaio, jonka ikkunassa olevia pizzoja, leipiä, leivoksia ja kakkuja sopii ihmetellä. Il Fornaion ovensuussa on myös yksi Rooman suurimmista ihmeistä: valtava, tai ainakin isoin näkemäni, Mortadella-makkara.

Matka jatkuu Corso Vittorio Emmanuele II:n yli kohti Piazza Navonaa ja turistikrääsänmyyjien joukko tiivistyy siinä määrin, että piazzalle päästyään on pakko hengittää muutaman kerran syvään. Piazza Navona edustaa mielestäni elokuvien ja kliseiden Roomaa parhaalla mahdollisella tavalla, ja ovathan Berninin suihkulähteet komeat, erityisesti Fontana Del Nettuno tunkeilevine tursaineen. Piazza Navonalla, piazzan pyöreässä päässä, kannattaa käydä katsomassa Al Sogno-lelukauppaa tai ainakin sen näyteikkunoita. Täytyy olla aika paatunut aikuinen, jos esimerkiksi kaksimetrinen pehmolohikäärme ei sykähdytä. Ikkunoiden somistus muuttuu aina sesongin mukaan. Kiven heiton päässä Piazza Navonalta ja Al Sognosta on Santa Maria della Pacen kirkko Via Arco della Pacella.

santa-maria-della-pace

Tämä vähemmän tunnettu kirkko on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, mikäli se on auki. Siinä on erikoinen oktagonaalin muotoinen pohjakaava ja kirkon Chigi-kappelin freskot ovat Raffaellon maalaamat. Kirkossa on myös muiden tunnettujen renessanssitaiteilijoiden töitä. Kirkon yhteydessä on myös Donatello Bramanten suunnittelema luostarikompleksi.


santa-maria-della-pace_raffaellon-fresko

Piazza Navonan toisesta päästä länteen, kohti Tiberiä, johtaa Via del Governo Vecchio, jolla on kiinnostavia pikkuputiikkeja ja antiikki- sekä vintagevaatekauppoja. Tällä kadulla on yleensä vähemmän turisteja ja se on muutoinkin rauhallinen ainakin lähialueisiin verrattuna.

Jos vintagevaatteet eivät kiinnosta ja turistimäärä ei vielä hengästytä, kannattaa suunnata kohti Pantheonia eli suoraan itään. Mukavinta on tietysti kävellä Piazza di Sant’ Eustachion kautta, jossa voi napata kahvin samannimisestä kahvilasta, jos sattuu osumaan paikalle japanilaisten turistiryhmien välissä (mikä on epätodennäköistä turistisesonkiaikoina). Pantheonin nurkilta voi tallustelun vielä kruunata joko kävelemällä Via del Seminariota Via del Corsolle. Matkalla kannattaa pysähtyä Piazza del Sant’ Ignaziolla ja Sant’ Ignazion kirkolla, jotka molemmat ovat tunnettuja trompe l’œil -illuusioista. Vaihtoehtoisesti voi kulkea Via dei Cestaria takaisin lähtöpisteeseen eli Largo dei Torre Argentinalle. Via dei Cestaria kulkiessa ohittaa ensin Santa Maria Sopra Minervan kirkon, joka on tunnettu ja vierailemisen arvoinen kirkko, mutta ei mielestäni kadun kiinnostavin asia. Via dei Cestaria nimittäin reunustavat katolilaisille papeille, nunnille ja munkeille suunnatut kaupat, joissa myydään asiaan kuuluvia vaatteita ja välineitä. Largo di Torre Argentinalle palatessa onkin toivottavasti lounasaika ja lounaalle voi suunnata hyvällä omalla tunnolla.


Laura Aho, Wihuri-stipendiaatti 2015-2016

 

Suomalaisia Rooman katukuvassa

Luultavasti kaikki suomalaiset Villa Lanten kävijät tuntevat instituutin vieressä seisovan Herman Liikasen rintakuvan. Vapaustaistelija Liikanen ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, josta voi löytää merkkejä Rooman katukuvassa.

Eräs toinen tälläinen, useimmille suomalaisille luultavasti hieman Herman Liikastakin tutumpi hahmo, on Eino Leino. Häntä ei sentään ole muistettu patsaalla, mutta komealla muistotaululla kuitenkin. Muistolaattaa voi ihailla kun laskeutuu Gianicololta Tiberin varrelle, osoitteeseen Lungotevere Prati 17. Leino vietti Roomassa talven 1908-09 valmistellen käännöstään Danten Jumalaisesta näytelmästä, ”Rooman universaaliuden inspiroimalla rakkaudella,” kuten plakaatissa tiedetään kertoa.

Leinon_muistolaatta

”Tässä talossa vuosina 1908-1909 suuri suomalainen runoilija Eino Leino käänsi Jumalaisen näytelmän Rooman universaaliuden inspiroimalla rakkaudella”

Luultavasti Leino tarvitsi kylläkin muutakin kuin pelkkää runoilijan inspiraatiota. Hän oli ottanut kolossaalisen käännösprojektin harteilleen juurikaan italian kieltä tuntematta, joten Roomassa oleskelu tuli epäilemättä myös hyvin konkreettiseen tarpeeseen. Kaupunki houkutuksineen tosin oli estää miehen hyvät aikeet: ”Ensiksikin tekee Rooma itse voitavansa estääkseen työnteon. Päivä päivältä vetää se yhä enemmän puoleensa. Kaikki aikakaudet myllertävät yhtaikaa poloisen suomentajan aivokomeroissa. Huomaan jo nyt tulevani Rooma-hulluksi niin kuin niin monet tuhannet ennen minua ovat tulleet” (Eino Leino, teoksessa Rooma – kirjailijan kaupunki).

Toinen suomalaiskirjailija, jonka nimeen ei välttämättä aivan ensimmäiseksi uskoisi törmäävänsä ikuisessa kaupungissa, on Pentti Saarikoski. Runoilijan löytääkseen ei tarvitse kulkea kauas Leinon muistoplakaatilta, mutta joka tapauksessa täytyy jälleen ottaa muutama askel korkeussuunnassa alaspäin ja laskeutua portaat aivan Tiberin ääreen. Pitkin joen reunamuuria on nimittäin asetettu pitkä rivi tauluja eri kirjailijoiden ja runoilijoiden aatteista Roomasta. Ponte Sant’Angelon kupeessa on tauluja Ovidiuksesta Danteen, Ungarettista Pennaan ja Joycesta Majakovskiin, kunnes lopulta Pier Paolo Pasolinin vasemmalta puolelta löytyy myös ikioma Penttimme.

saarikoski

 Ote Pentti Saariksoken (sic) päiväkirjasta

Saarikoskelta (tai ”Saariksokelta” kuten nimi tauluun on kirjoitettu) on valittu Roomaa käsittelevä päiväkirjakatkelma. Siinä hän kertoo omat impressionsa kaupungista päivänä, jolloin hän on ”jostain syystä onnellinen” kävellessään Janiculumin pyöreäkivisiä teitä yhdessä ”koko ihmisen ylpeän heimon” kanssa. Jos Saarikosken hengentuotteita tahtoo ihastella Tiberin varressa omin silmin, kannattaa luultavasti olla liikkeellä nopeasti, sillä suurin osa lasitauluista on ilkivallan peruina jo lukukelvottomassa kunnossa – kuten kuvastakin voi aavistaa.

Tähän taitavat päättyä ainakin viralliset viittaukset suomalaisiin. Roomasta vaikuttuneelle Jean Sibeliukselle on tosin koitettu järjestää oma muistolaatta hänen suosimansa Grand Hotel de la Minerven seinään Pantheonin läheisyydessä, mutta ainakaan vielä hanke ei ole toteutunut. Sibeliuksen ystävä ja tukija Axel Carpelan oli patistanut säveltäjää ammentamaan inspiraatiota Italiasta: ”Te olette istuskellut aika lailla kotona, hra Sibelius, Teidän on aika matkustaa. Myöhäissyksyn ja talven oleskelette Italiassa, maassa jossa oppii cantabilen, sopusuhdan ja harmonian, plastiikan ja viivojen symmetrian, maassa missä kaikki on kaunista – rumakin” (Erik Tawastsjernan Sibelius-elämäkerrasta). Roomassa Sibelius kävi ainakin kolmesti, tosin kroonisista rahavaikeuksista kärsinyt, mutta maailmanmiehen hienostuneen maun omaksunut säveltäjä ei malttanut olla vierailematta roomalaisilla räätäleillä teettämässä itselleen kalliita pukuja, joten ainakin hänen taloutensa kannalta lienee ollut parempi ettei matkoja Italiaan ollut liiaksi.


Juuso Kortelainen

Instituuttiharjoittelija