Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden Italian-matkat

TkT, FM, arkkitehti SAFA Juhana Heikonen on Suomen Rooman-instituutin arkkitehtiopiskelijakurssin vetäjä.

Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurin historian Italian ekskursioiden perinne on pitkä. Ensimmäiselle ekskursiolle 1800-luvun puolivälissä lähdettiin Helsingistä laivalla Saksaan ja sieltä junalla Alppien ylitse Italiaan. Varsinaisia järjestettyjä ekskursioita arkkitehtiopiskelijoille ei tällöin vielä ollut, vaan matka Italiaan oli enemmänkin osa opintojen viimeistelyä. Näistä opintojen viimeistelijöistä mainittakoon A. H. Dahlström, A. T. Decker, G. F. Granholm, C. Kiseleff, N. Tallgren, H. Trapp, N. M. Weckström ja G. Wilenius. Edellä mainitut arkkitehdit olivat myöhemmin suurelta osin vastuussa siitä miltä mm. Helsingin kantakaupunki näyttää nykyään. Ilman syvällistä arkkitehtuurin historian tuntemustakin voi nähdä, miten pitkät Italian matkat ovat vaikuttaneet nuorien arkkitehtien töihin klassisoivine julkisivuineen ja niiden detaljeineen.

Vuonna 1914 Teknillisen korkeakoulun rehtori ja rakennustaiteen professori Gustaf Nyström (1856–1917) kirjoitti ystävälleen ja kollegalleen Gösta Juslénille, että sopisi toivoa nuoren suomalaisen arkkitehdin lähtevän Vicenzaan tutustumaan Palladion töihin lisää vietettyään hieman aikaa iloisessa Venetsiassa, nähtyään Palladion S. Giorgio Maggioren ja maalattuaan Venetsiassa joitakin akvarelleja – olihan Palladio Nyströmin mielestä ensimmäinen moderni arkkitehti.

Arkkitehtien Italian-matkat jatkuivat itsenäistymiseen asti omatoimisina. Yksi ahkerimpia matkaajia oli Wivi Lönn (1872–1966), jonka pitkät opintomatkat valmistumisen jälkeen kulkivat lähes jokaiseen Euroopan kolkkaan. Lönnin tai Aino Aallon (1894–1949) varhaisista matkoista Italiaan ei ole niin näyttävää julkaisua kuin Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Eva Kuhlefelt-Ekelundin (1893–1984) Italian matkoista (Italia la Bella, SLS 2004). Tarkkaan laadituista muistiinpanoista, skisseistä ja mittauspiirustuksista voi helposti löytää yhteyksiä Italian vaikutuksesta nuoren arkkitehtipariskunnan myöhempään tuotantoon (Taidehalli ja Töölön kirkko). Vaikutus ilmenee erityisesti puhdasta pohjoismaista klassismia koristereliefeineen edustavassa Kuhlefelt-Ekelundin Minerva-skolanissa Apollonkadulla Helsingissä (1929). Samaa Italiaan johdettavaa klassismia edustaa myös Suomen Rooman-instituutin säätiön kotiosoite eli Tieteiden talo Kirkkokatu 6:ssa (Elsa Arokallio, 1925).

Otaniemen arkkitehtiosaston pitkän retkiperinteen aloittajana voidaan oikeutetusti pitää Suomen ja Pohjoismaiden rakennustaiteen ja ornamentiikan professori Carolus Lindbergiä (1889–1955). Carolus Lindberg tuli tunnetuksi Sipoon, Hollolan, Janakkalan ja Vanajan kirkkojen restauroinneista. Tämän lisäksi Lindberg tunnetaan Tukholman 1912 olympialaisten Suomen suurruhtinaskunnan jalkapallojoukkueen johtajana, jossa HIFK:n pelipaidoissa pelanneet suomalaiset hävisivät Alankomaille pronssiottelussa.

1 Carolus Lindberg
Carolus Lindberg vuonna 1931. (Kuva: Museovirasto, PIetisen kokoelmat.)

Sodanjälkeiselle arkkitehtiopiskelijasukupolvelle Lindbergin vuoden 1949 ekskursio Italiaan läpi sodan tuhoaman Saksan muodostui ikimuistoiseksi kokemukseksi. Tämä oli ensimmäinen Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautunut ekskursio sitten sodan alkamisen. Carolus ”Cara” Lindbergistä on jäänyt myöhemmille arkkitehtisukupolville mieleen hänen oma Rooman keisareihin viittaava heittonsa ”Dom brukar mig Cara kalla.” Carolus Lindbergin opetus teki lähtemättömän vaikutuksen Alvar Aallon arkkitehtuurin – paljon antiikin jälkiä on Aallon Otaniemen korkeakoulun arkkitehtuurissakin. Aalto jopa puhui ”Otaniemen seitsemästä kukkulasta”!

Italian-matkojen perinne jatkui säännöllisesti seuraavien professuurien aikana. Nils Erik Wickbergin (1909–2002) useista ekskursioista opiskelijoiden kanssa mainittakoon vuoden 1950 syys–lokakuun retki, joka kulki Helsingistä laivalla ja junalla Saksan ja Itävallan kautta Italiaan, jossa kohteina olivat Verona, Venetsia, Firenze, Prato, Pistoia, Lucca, Pisa, Rooma, Napoli, Pompeji, Sorrento, Capri, Palermo, Agrigento, Siracusa, Catania, Taranto, Messina ja Paestum. Wickbergin kirjallinen tuotanto ei keskittynyt pelkästään suomalaiseen rakennusperintöön, vaan koko Italian arkkitehtuuriin antiikista barokkiin.

2 Nils Erk Wickberg
Nils Erik Wickberg (Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland.)

Laaja kirjallinen tuotanto veti pitkiä linjoja roomalaisesta antiikista erityisesti barokin kautta myös moderniin arkkitehtuuriin, jonka kiihkeä puolustaja Wickberg oli. Kirjoituksessaan Omaggio a Borromini (1952) Wickberg päätti oikaista kollegaansa Aulis Blomstedtia, jonka mielestä Borrominin arkkitehtuuri oli ”bisarra inventioner”: Jag hyser givetvis inget tvivel om, att arkitekt Blomstedt inte skulle vara på det klara med de förhållanden jag önskar påpeka. Men som det är möjligt, att någon mindre initierad kunde fatta ifrågavarande passus glimtar av hans personlighet och samtidigt i korthet söka skissera upp hans enastående nyckelställning i den europeiska arkitekturens hävder – detta inte minst som en gärd av tacksamhet till denne egenartade ande för en av de intensivaste upplevelser av konst som blivit mig beskärd. Intohimoisena ja luovana kirjoittajana Wickberg sai useampia palkintoja. Wickberg testamenttasi omaisuutensa Teknillisille korkeakoululle ja Wickberg-rahaston varoilla järjestetään vuosittainen Nils Erik Wickberg -symposium Quo Vadis Architectura kansainvälisine ja kotimaisine vieraineen. Viimeisin Wickberg-symposiumin julkaisu on Baroque Magic and its Reflections (toim. Aino Niskanen, Aalto Arts 2017).

Henrik Liliuksen, Vilhelm Helanderin ja Aino Niskasen professuurien aikana Italian ekskursiot jatkuivat perinteiseen tapaan. Viimeisin Otaniemen arkkitehtiosaston ekskursio Roomaan oli 2016 aiheenaan Rooman ajalliset kerrostumat. Aalto yliopiston laajassa mittauspiirustusarkistossa on Suomen ja Pohjoismaiden ohella myös huomattava määrä opiskelijoiden laatimia piirustuksia Italian matkoilta aina 1800-luvulta lähtien. Allekirjoittanut on ollut myös mukana laatimassa tähän arkistoon vuonna 2001 professori Vilhelm Helanderin johtamalla Roma Barocca -ekskursiolla asema- ja julkisivupiirustuksia Piazza della Querciasta kollegojensa Teemu Taskisen ja Kristo Vesikansan kanssa opiskelijoina. Mittausprojekti oli päättyä hullusti, kun pitkän lounaan jälkeen olimme levittäneet kelamitan aukion poikki Palazzo Spadalta S. Maria della Quercialle sillä seurauksella, että liian vauhdikkaasti kaasuttanut mopedisti oli hirttäytyä kelamittaamme.

3 Aino Niskanen-2
Aino Niskanen opiskelijoiden kanssa Roomassa vuonna 2016. (Kuva kirjoittajan.)

Italian-matkojen perinne tunnetaan myös Tampereen ja Oulun arkkitehtiosastoilla. Opiskelijoiden Italian-matkat ovat myös vaikuttaneet heidän myöhempiin urapolkuihinsa. Wickbergin aikana opiskellut professori emeritus Tore Tallqvist (TTY) laati diplomityönsä Villa Lantesta. Tänä kesänä Tallqvist on palannut Villa Lanteen opiskelijoidensa harjoitustöihin perustuvalla Rooman arkkitehtuurin historiaa käsittelevällä näyttelyllään Amos & Lupa. Näyttely on nähtävissä Villa Lanten loggiassa instituutin vierailuaikoina.

Viimeisen vuoden aikana Otaniemen arkkitehtiosastolla on tehty kolme Italian ja varsinkin Rooman arkkitehtuuriin liittyvää diplomityötä. Suomen Rooman-instituutin vuoden 2016 arkkitehtiopiskelijastipendiaatti Robert Hanson laati diplomityön, joka tutki suomalaista nykyarkkitehtuuria barokin muotokielen ja sen erityispiirteiden kautta. Rikkaalla piirustusmateriaalilla varustettuun Quo Vadis Borromini? Barokin piirteitä suomalaisessa nykyarkkitehtuurissa voi tutustua tämän linkin kautta. Hanson oli mukana instituutin arkkitehtiopiskelijakurssilla vuonna 2015. Samalle kurssille vuonna 2013 osallistuneen Anna Solinin diplomityö Rooman varhaiskristilliset pyörökirkot – Arkkitehtuurin tausta ja tulkinta käsittelee varhaiskristillisten pyörökirkkojen historiaa ja arkkitehtuuria. Jaakko Ojamon diplomityö Antiikin Rooman akveduktit -synteesi vuorostaan käsittelee sitä, miten antiikin Rooman aikainen akvedukti toimi ja mitä eri osia se sisälsi.

Lisää matkakertomuksia ja muuta tietoa teoksissa:

Matkalla! Suomalaiset arkkitehdit opintiellä – En Route! Finnish Architects’ Studies Abroad, Toim. Hildi Hawkins, Maija Kärkkäinen, Nicholas Mayow, Timo Tuomi ja Jouko Vanhanen. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1999.

Ville Lukkarinen: Classicism and history: anachronistic architectural thinking in Finland at the turn of the century: Jac. Ahrenberg and Gustaf Nyström. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 93, Helsinki 1989.

Mainokset

Ikuinen Rooma ja ikuinen muutos

Muutos on osa minkä tahansa kaupungin historiaa, niin myös Rooman. Tulin Roomaan ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten ja vaikka suurin osa kaupunkia on yhä edelleen samanlainen kuin silloin, niin moni yksityiskohta on muuttunut. Uudisrakennuksia ei Rooman keskustassa tietenkään juuri ole – uusimmat rakennukset ovat yleensä 1900-luvun alkupuolelta, joten Augustuksen rauhanalttarin eli Ara Pacis Augustaen uusi moderni museorakennus herätti paljon keskustelua valmistuttuaan kymmenen vuotta sitten. Miten se sopii yhteen barokkikirkkojen, keskiaikaisten talojen ja antiikin monumenttien kanssa? Arkkitehti Richard Meierin suunnittelema rakennus on kuitenkin muuttumassa olennaiseksi osaksi Mars-kentän topografiaa.

ARAPACIS15
Ara Pacis Augustaen museo. (Kuva: Wikipedia Commons.)

Turistien määrän jatkuva lisääntyminen on johtanut monien arkeologisten kohteiden uudelleenjärjestelyihin. Aikaisemmin Forum Romanumin läpi saattoi kävellä, se oli osa kaupunkirakennetta, mutta nyt se on maksullinen arkeologinen kohde. Viime vuonna käytiin paljon keskustelua siitä, voidaanko Pantheonin sisäänpääsystä ryhtyä ottamaan maksua. Lopulta päädyttiin maksullisuuteen siirtymiseen ja toukokuusta 2018 lähtien yksi Rooman keskeisistä monumenteista muuttuu maksulliseksi. Yksi Rooman ihmeistä on mielestäni aina ollut se, miten kaikki sen aikakaudet ovat luonnollinen osa nykyistä kaupunkirakennetta. Monumenttien eristäminen lippukassan taakse on kuitenkin myös osa niiden suojelemista eikä siltä voi nykyoloissa välttyä.

Suuri muutos on tapahtunut myös Forumin vieressä, jossa viimeisen 25 vuoden aikana on kaivettu esiin lisää keisariforumeita. Harva kuitenkaan muistaa, että prosessi aloitettiin itse asiassa vasta 1930-luvulla, kun Benito Mussolini halusi paraatikadun Colosseumin ja Piazza Venezian välille. Alueelta purettiin pois 1500-luvun alussa rakennettu Quartiere Alessandrino, ja arkeologiset kaivaukset tehtiin niin kiireellä, että niistä jäi hyvin vähän dokumentaatiota. Kaivauksia jatkettiin 1990-luvulla hieman verkkaisemmalla tahdilla ja työ jatkuu edelleen Metro C -linjan töiden takia. Arkeologisten muistomerkkien ”puhdistaminen” Rooman kaupunkikuvaan alkoi 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun Roomasta oli tullut jälleen pääkaupunki ja haluttiin saada esiin edellinen yhtenäisen Italian kausi.

romasparita_sds2476
Rooman keisariforumien alue Colosseumilta (vasemmalla) isänmaan alttarille (oikealla) ennen kaivauksia. (Kuva: Roma Sparita.)

Myös Via dei Fori Imperialin alkupiste eli Piazza Venezia on melko nuori nykyisessä asussaan. Palazzo Venezia aukion länsilaidalla on renessanssirakennus ja sen edessä oli alun perin pienehkö aukio. 1900-luvun alussa aukion laitaan tehtiin yhdistyneen Italian ensimmäiselle kuninkaalle Vittorio Emanuele II:lle omistettu monumentti, joka myös isänmaan alttarina tunnetaan. Siinä yhteydessä purettiin aikaisemman aukion sekä Capitolium-kukkulan reunoilta paljon vanhoja kortteleita – yksi fasadi, ns. Michelangelon talon julkisivu siirrettiin silloin Villa Lanten lähelle ison vesisäiliön etuosaksi. Lisäksi Piazza Venezian itäreunalle rakennettiin uusrenessanssityylinen rakennus erään vakuutusyhtiön päämajaksi. Isänmaan alttaria kritisoitiin aikanaan varmasti yhtä paljon kuin Ara Paciksen museota eikä Brescian valkoisesta marmorista tehty kolossi oikein vieläkään sulaudu osaksi maisemaa. Tämän linkin takaa löytyy italiankielinen selostus muutoksista hienojen kuvien kera.

Piazza Venezian ja Via dei Fori Imperialin lisäksi eräs toinen ikonisista näkymistä Roomassa on Mussolinin aikaansaannosta: Via della Conciliazione eli Tiberin rannasta Pietarinkirkolle johtava katu. Aksiaalisen näkymän tieltä purettiin 1930-luvulla keskiaikainen korttelikokonaisuus, ”Spina” di Borgo. Vatikaanin ympäristö on muutenkin muuttunut paljon. Sen vieressä Tiberin tulvatasangolla on Prati-niminen kaupunginosa, joka nyt on täynnä 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun kerrostaloja. ”Prati” tarkoittaa ’niittyjä’ ja vanhoista maalauksista sekä valokuvista voikin nähdä, että nykyään tiheästi asuttu kaupunginosa oli vielä 1850-luvulla kirjaimellisesti niittyä.

Prati-di-castello-roma ieri e oggi
Prati di Castello 1857 – taustalla häämöttävät Castel Sant’Angelo sekä Pietarinkirkko. (Kuva: Roma Ieri e Oggi.)

Italian yhdistymisen jälkeinen aika 1870-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka on varmasti yksi Rooman kaupunkikuvan suurimpien muutosten kausi. Sitä ennen Rooma oli ollut vuosisatoja paavin hallitsema pienehkö kaupunki, jonka asutuksesta suurin osa sijoittui Vatikaanin, Mars-kentän ja Trasteveren alueille. Sen ulkopuolella alkoi heti maaseutu, kuten Giambattista Nollin 1748 tekemästä kartasta voi todeta – kartasta tehty interaktiivinen versio on mainio väline uuden ja vanhan Rooman vertailuun. Keisari Aurelianuksen aikana vuonna 271 jaa. rakennetut muurit kattoivat silloisen tiiviisti rakennetun alueen, mutta 1700-luvulla suurin osa niiden sisälle jäävästä alueesta oli muuttunut viinitarhaksi tai muuksi maatalousmaaksi.

Rooman tultua jälleen pääkaupungiksi 1870 varsinkin sen reunamilla alkoi kiihkeä rakentaminen, kun oli luotava infrastruktuuri uuden valtion hallinnolle sekä asuntoja Roomaan töihin tuleville virkamiehille ja heidän perheilleen. Henry Jamesin romaani ”Naisen muotokuva” (Portrait of a Lady, 1881) sijoittuu tämän ajan Roomaan. Kirjan loppupuolella sen sankarittaren Isabel Archerin avioliitto on karilla ja hän käy Lateraanikirkossa etsimässä lohtua sen muuttumattomuudesta ja pysyvyydestä. Mutta samalla Aurelianuksen muurien yli näkyvä Rooman maaseudun rauniomaisema on kuin Isabelin elämän raunioiden kuvajainen. Ja vain hiukan myöhemmin rauniot peitti Nuovo Quartiere Esquilinon asuinalue.

Ikuinen Rooma onkin ulkomuodoltaan osin varsin uusi ja se jatkaa edelleen muuttumisleikkiään!

Roomasta otettuja vanhoja valokuvia on kerätty runsaasti muun muassa näille verkkosivuille ja suurin osa tämän tarinan kuvista on löydetty niitä selaillessa.
https://www.romasparita.eu/
https://www.romaierioggi.it/

FT Eeva-Maria Viitanen työskentelee Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina kaudella 2016-2019.

GRAND TOUR 2017 -KURSSI

Arkkitehtiopiskelijat Piemontessa, Roomassa ja Tammisaaressa

GT-2017 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Kurssi on järjestetty aiemmin vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. GT-kurssit ovat siinä mielessä ainutlaatuisia, että ne ovat ainoat säännöllisesti järjestettävät arkkitehtiopiskelijakurssit, joihin kaikkien Suomen kolmen arkkitehtiosaston opiskelijoilla on mahdollista ottaa osaa.

Itse kurssia Italiassa edelsi johdantokurssi Tammisaaressa. Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa.

Italian-kurssi alkoi Milanosta 11.8. Lyhyestä yhden yön viivähtämisestä huolimatta, Milanosta ehdittiin nähdä tärkeimmät kohteet. Heti seuraavana päivänä kurssi suuntasi junalla Genovaan, jossa viivyttiin kaksi yötä. Genovan keskiaikaisen katuverkoston inspiroimana kurssi laati pienen mittauspiirustuksen San Matteon aukiosta. Genovan reipas satamahenki tuli tutuksi lyhyessä ajassa.

Genovasta matka jatkui Italian kuningaskunnan syntysijoille Torinoon. Torinon suuret arkkitehdit Filippo Juvarra ja Guarino Guarini tulivat tutuiksi koko muun uhkean barokkikaupungin ohella. Kurssia viehätti erityisesti Torinon perinteiset arkadit ja hienostuneet kahvilat.

Torinosta kurssi siirtyi sujuvasti junalla Bolognaan, jota käytettiin tukikohtana Mantovaan ja Modenaan tutustumisessa. Modenan San Cataldon hautausmaa (Aldo Rossi 1971) oli yksi upeimmista kohteista joka osaltansa auttoi kurssin aikana ymmärtämään Giorgio de Chiricon surrealistisia maalauksia. Bolognan huippukohteita oli ehdottomasti Santo Stefanon orgaaninen yhdistelmä keskiaikaisia kirkkoja.

Bolognasta matkalla Spoletoon yövyttiin Riminillä, jonka pääkohteena oli Albertin Tempio Malatestina 1400-luvulta. Lähes 40 asteeseen noussut lämpötila tuntui vahvassa ilmankosteudessa erittäin uuvuttavalta. Spoleton korkeudella tilanne kuitenkin hieman hellitti. Spoleton upeat 1000-luvun kirkot ja jyrkkiin rinteisiin rakentunut katuverkko toi tervetullutta lämpövaihtelua kurssilaisille.

Pääkohteeseen Roomaan kurssi saapui 21.8. Ensimmäiseen päivään mahtui Santa Maria di Trastevere ja pakolliset käytännön ohjeet, jotka kaikkien mukavuuden varmistamiseksi ovat välttämättömiä asuttaessa Giulio Romanon suunnittelemassa ja 1531 valmistuneessa instituutin renessanssihuvilassa Villa Lantessa. Talon historian ja käytännön asiat selvitti säätiön amanuenssin sijainen Juuso Oksanen.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Roomalaiseen keittiöön tutustuminen oli kurssin yksi tärkeistä osista. Tästä myös nautittiin instituutin uuden johtajan prof. Arja Karivierin kanssa, kun Arja kertoi kurssilaisille Ostian tutkimushankkeesta illallisen yhteydessä Villa Lanten kattoterassilla tähtien alla.

Mikään Roomassa järjestettävä kurssi ei ole täydellinen, ellei instituutin intendentti Simo Örmä vedä jo legendaariseksi muodostunutta kierrostaan etruskien mailla Cerveterissä ja Tarquiniassa. Tämäkään GT-kurssi ei ollut poikkeus edellisiin verrattuna ja rautaisannos etruskien hautoja ja seinämaalauksia nautittiin elokuun lopulla.

GT-kurssien yksi vakiokohde on ollut myös Pompeji ja Paestum. Pompejin esittelyn suoritti instituutin tutkijalehtori FT Eeva-Maria Viitanen. Paahtavassa helteessä kurssi taivalsi Eeva-Marian johdolla ja pääsi tutustumaan useampaan kohteeseen, joihin tavallisilla turisteilla ei ole pääsyä.

Omana osanaan matkalla oli luonnollisesti paikalliseen pizzaan tutustuminen, että kurssilaiset voisivat muodostaa oman mielipiteensä onko napolilainen pohja parempi kuin roomalainen. Samanlainen lähinnä suomalaisia koskettanut makumielipiteen muodostus suoritettiin Roomassa Tazza D’oron (Via degli Orfani, 84) ja Sant’Eustachion (Piazza di S. Eustachio, 82) kahveille. Edellä mainittujen kahvien paremmuudesta on ollut Villa Lantessa jatkuvaa erimielisyyttä jo vuosikymmenien ajan – joka on sinänsä ihmeellistä, koska Sant’Eustachion kahvi on luonnollisesti parempaa.

Kurssin aikana syntyi luonnollisesti erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis noin tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat myöhemmin lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2018.

 

On sanomattakin selvää, että matkustaminen on ollut ja tulee aina olemaan tärkeää arkkitehdeille. Tässä suhteessa erityisesti Roomalla kohteena on ehkä historiallisesti tärkein asema. Omasta puolestani esitän myös kiitokseni koko kurssin rahoittaneelle Waldemar von Frenckellin säätiölle.


TkT Juhana Heikonen
arkkitehti, kurssin vetäjä