Ikuinen Rooma ja ikuinen muutos

Muutos on osa minkä tahansa kaupungin historiaa, niin myös Rooman. Tulin Roomaan ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten ja vaikka suurin osa kaupunkia on yhä edelleen samanlainen kuin silloin, niin moni yksityiskohta on muuttunut. Uudisrakennuksia ei Rooman keskustassa tietenkään juuri ole – uusimmat rakennukset ovat yleensä 1900-luvun alkupuolelta, joten Augustuksen rauhanalttarin eli Ara Pacis Augustaen uusi moderni museorakennus herätti paljon keskustelua valmistuttuaan kymmenen vuotta sitten. Miten se sopii yhteen barokkikirkkojen, keskiaikaisten talojen ja antiikin monumenttien kanssa? Arkkitehti Richard Meierin suunnittelema rakennus on kuitenkin muuttumassa olennaiseksi osaksi Mars-kentän topografiaa.

ARAPACIS15
Ara Pacis Augustaen museo. (Kuva: Wikipedia Commons.)

Turistien määrän jatkuva lisääntyminen on johtanut monien arkeologisten kohteiden uudelleenjärjestelyihin. Aikaisemmin Forum Romanumin läpi saattoi kävellä, se oli osa kaupunkirakennetta, mutta nyt se on maksullinen arkeologinen kohde. Viime vuonna käytiin paljon keskustelua siitä, voidaanko Pantheonin sisäänpääsystä ryhtyä ottamaan maksua. Lopulta päädyttiin maksullisuuteen siirtymiseen ja toukokuusta 2018 lähtien yksi Rooman keskeisistä monumenteista muuttuu maksulliseksi. Yksi Rooman ihmeistä on mielestäni aina ollut se, miten kaikki sen aikakaudet ovat luonnollinen osa nykyistä kaupunkirakennetta. Monumenttien eristäminen lippukassan taakse on kuitenkin myös osa niiden suojelemista eikä siltä voi nykyoloissa välttyä.

Suuri muutos on tapahtunut myös Forumin vieressä, jossa viimeisen 25 vuoden aikana on kaivettu esiin lisää keisariforumeita. Harva kuitenkaan muistaa, että prosessi aloitettiin itse asiassa vasta 1930-luvulla, kun Benito Mussolini halusi paraatikadun Colosseumin ja Piazza Venezian välille. Alueelta purettiin pois 1500-luvun alussa rakennettu Quartiere Alessandrino, ja arkeologiset kaivaukset tehtiin niin kiireellä, että niistä jäi hyvin vähän dokumentaatiota. Kaivauksia jatkettiin 1990-luvulla hieman verkkaisemmalla tahdilla ja työ jatkuu edelleen Metro C -linjan töiden takia. Arkeologisten muistomerkkien ”puhdistaminen” Rooman kaupunkikuvaan alkoi 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun Roomasta oli tullut jälleen pääkaupunki ja haluttiin saada esiin edellinen yhtenäisen Italian kausi.

romasparita_sds2476
Rooman keisariforumien alue Colosseumilta (vasemmalla) isänmaan alttarille (oikealla) ennen kaivauksia. (Kuva: Roma Sparita.)

Myös Via dei Fori Imperialin alkupiste eli Piazza Venezia on melko nuori nykyisessä asussaan. Palazzo Venezia aukion länsilaidalla on renessanssirakennus ja sen edessä oli alun perin pienehkö aukio. 1900-luvun alussa aukion laitaan tehtiin yhdistyneen Italian ensimmäiselle kuninkaalle Vittorio Emanuele II:lle omistettu monumentti, joka myös isänmaan alttarina tunnetaan. Siinä yhteydessä purettiin aikaisemman aukion sekä Capitolium-kukkulan reunoilta paljon vanhoja kortteleita – yksi fasadi, ns. Michelangelon talon julkisivu siirrettiin silloin Villa Lanten lähelle ison vesisäiliön etuosaksi. Lisäksi Piazza Venezian itäreunalle rakennettiin uusrenessanssityylinen rakennus erään vakuutusyhtiön päämajaksi. Isänmaan alttaria kritisoitiin aikanaan varmasti yhtä paljon kuin Ara Paciksen museota eikä Brescian valkoisesta marmorista tehty kolossi oikein vieläkään sulaudu osaksi maisemaa. Tämän linkin takaa löytyy italiankielinen selostus muutoksista hienojen kuvien kera.

Piazza Venezian ja Via dei Fori Imperialin lisäksi eräs toinen ikonisista näkymistä Roomassa on Mussolinin aikaansaannosta: Via della Conciliazione eli Tiberin rannasta Pietarinkirkolle johtava katu. Aksiaalisen näkymän tieltä purettiin 1930-luvulla keskiaikainen korttelikokonaisuus, ”Spina” di Borgo. Vatikaanin ympäristö on muutenkin muuttunut paljon. Sen vieressä Tiberin tulvatasangolla on Prati-niminen kaupunginosa, joka nyt on täynnä 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun kerrostaloja. ”Prati” tarkoittaa ’niittyjä’ ja vanhoista maalauksista sekä valokuvista voikin nähdä, että nykyään tiheästi asuttu kaupunginosa oli vielä 1850-luvulla kirjaimellisesti niittyä.

Prati-di-castello-roma ieri e oggi
Prati di Castello 1857 – taustalla häämöttävät Castel Sant’Angelo sekä Pietarinkirkko. (Kuva: Roma Ieri e Oggi.)

Italian yhdistymisen jälkeinen aika 1870-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka on varmasti yksi Rooman kaupunkikuvan suurimpien muutosten kausi. Sitä ennen Rooma oli ollut vuosisatoja paavin hallitsema pienehkö kaupunki, jonka asutuksesta suurin osa sijoittui Vatikaanin, Mars-kentän ja Trasteveren alueille. Sen ulkopuolella alkoi heti maaseutu, kuten Giambattista Nollin 1748 tekemästä kartasta voi todeta – kartasta tehty interaktiivinen versio on mainio väline uuden ja vanhan Rooman vertailuun. Keisari Aurelianuksen aikana vuonna 271 jaa. rakennetut muurit kattoivat silloisen tiiviisti rakennetun alueen, mutta 1700-luvulla suurin osa niiden sisälle jäävästä alueesta oli muuttunut viinitarhaksi tai muuksi maatalousmaaksi.

Rooman tultua jälleen pääkaupungiksi 1870 varsinkin sen reunamilla alkoi kiihkeä rakentaminen, kun oli luotava infrastruktuuri uuden valtion hallinnolle sekä asuntoja Roomaan töihin tuleville virkamiehille ja heidän perheilleen. Henry Jamesin romaani ”Naisen muotokuva” (Portrait of a Lady, 1881) sijoittuu tämän ajan Roomaan. Kirjan loppupuolella sen sankarittaren Isabel Archerin avioliitto on karilla ja hän käy Lateraanikirkossa etsimässä lohtua sen muuttumattomuudesta ja pysyvyydestä. Mutta samalla Aurelianuksen muurien yli näkyvä Rooman maaseudun rauniomaisema on kuin Isabelin elämän raunioiden kuvajainen. Ja vain hiukan myöhemmin rauniot peitti Nuovo Quartiere Esquilinon asuinalue.

Ikuinen Rooma onkin ulkomuodoltaan osin varsin uusi ja se jatkaa edelleen muuttumisleikkiään!

Roomasta otettuja vanhoja valokuvia on kerätty runsaasti muun muassa näille verkkosivuille ja suurin osa tämän tarinan kuvista on löydetty niitä selaillessa.
https://www.romasparita.eu/
https://www.romaierioggi.it/

FT Eeva-Maria Viitanen työskentelee Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina kaudella 2016-2019.

Mainokset

A dopo, Roma!

Tätä tekstiä kirjoittaessani vietän viimeistä päivääni Roomassa. Olen ollut instituutin CIMO-harjoittelijana syyskuusta joulukuuhun. Tammi- ja helmikuun olen toiminut amanuenssin sijaisena instituutissa. Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kokemuksistani sekä harjoittelu- ja työskentelyjaksostani tässä ikuisessa kaupungissa.

Vaikka Italia on maana tullut tutuksi jo opiskeluaikoina Erasmus-vaihdon ja muiden opintomatkojen myötä, Roomassa olen käynyt vain kaksi kertaa aikaisemmin lyhyillä lomareissuilla. En myöskään tiennyt etukäteen juuri mitään Suomen Rooman-instituutin toiminnasta, vaikka olin aikaisemmin kuullut puhuttavan Villa Lantesta. Tiedossa oli siis paljon uutta ja erilaista!

Ensimmäiset viikot olivat jännittäviä. Tuntui, että työpäivien jälkeen Lanten ja instituutin historiaa päntätessäni mikään ei tahtonut tarttua muistiini tuosta valtavasta tietomäärästä. Ensimmäisenä työpäivänä selvisi myös, että yksi työtehtävistäni olisi instituutin puhelimeen vastaaminen.  Ja sekös oli jännää! Itse kun olen jo sitä sukupolvea, joka käyttää puhelinta kaikkeen muuhun paitsi puhumiseen. Sosiaalisen median, pikaviestisovellusten ja asiakaspalveluchattien myötä puhelimessa puhuminen on minunlaiseni milleniaalin onneksi jo vähentynyt Suomessa, mutta tilanne vaikuttaa olevan eri täällä Italiassa. Italialaiset rakastavat puhelimessa puhumista! Kaupungilla kulkiessa lähes jokaisen vastaantulijan korvalla keikkuu puhelin. Puhelimeen jaksetaan puhua julkisissa kulkuneuvoissa ja jopa skootterilla ajaessa. Silloin italialaisilla on tapana sujauttaa kännykkä kätevästi kypärän ja korvan väliin; täytyyhän puhumisen sujua kätevästi myös kaksipyöräisen selässä!

Tässä puolisen vuotta instituutin puhelimeen vastailleena olen huomannut myös kulttuurienväliset erot varsinkin hiljaisuuden sietämisessä. Puhettahan saattaa italialaisilta tunnetusti tulla kuin konekiväärin suusta. Voin kokemuksesta kertoa, että tällaiselle jäyhälle, lievästä puhelinpelosta kärsivälle, ajoittain tuppisuullekin pohjalaiselle mikään ei ole ollut piinallisempaa kuin se, kun joudut kolmatta kertaa pyytämään vastapuolta toistamaan asiansa (etkä välttämättä vielä sittenkään kuule tai ymmärrä kaikkea). Italialaiset kun ovat suomalaisen näkökulmasta melko malttamattomia kommunikoinnissaan; puhelimessa puhuessa reaktioiden on oltava salamannopeita. Muuten syntyy se pelätty hiljaisuus, joka meille suomalaisille on niin luontaista asian prosessoimiseen käytettävää aikaa. Turhautumisen on kyllä saanut kuulla myös puhelinlinjan toisessa päässä. Alkuaikoina syvät, jopa hieman teatraaliset huokaukset ja prontot tulivat tutuiksi. Mutta niistäkin on nyt selvitty!

IMG_0670
Tammikuinen auringonlasku Piazzale Giuseppe Garibaldilla kivenheiton päässä Suomen Rooman-instituutista.

Työtehtäviini ovat kuuluneet myös muut asiakaspalvelutehtävät, kuten instituutin asukkaiden vastaanottaminen ja neuvonta. Lisäksi olen opastanut instituutissa käyneitä vierailijoita vierailla kielillä ja päivittänyt instituutin kotisivuja sekä sosiaalista mediaa eri kielillä. On ollut mielenkiintoista tutustua eri alan ihmisiin ja olla tekemisissä heidän kanssaan. Olen tavannut muun muassa kirjailijoita, taiteilijoita, muusikoita, toimittajia, näyttelijöitä, käsikirjoittajia, instituutin entisiä johtajia ja monia eri alan tutkijoita sekä opiskelijoita.

Heti syyskuussa harjoitteluni alussa instituuttiin saapui seitsemän yliopisto-opiskelijaa, jotka tulivat neljän viikon pituiselle antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssille. Lisäksi tapasin syksyn mittaan tutkijoita ja muita eri alan ihmisiä, joista pääsin tekemään myös esittelyjä instituutin Instagram-tilille. Viimeisinä työviikkoinani ehdin tapaamaan vielä seitsemän historian alan korkeakouluopiskelijaa, jotka tulivat kolmen kuukauden pituiselle tieteelliselle kurssille. Osallistuin tiiviisti myös moniin erilaisiin seminaareihin, joita instituutissa järjestettiin. Kääntäjän koulutuksen saaneena tunsin ajoittain kipeästi sivistymättömyyteni, kun hädin tuskin osasin lausua antiikin aikana ja keskiajalla eläneiden keisarien nimiä, tai kun muutamilla arkeologisilla kaivauksilla vieraillessani mielikuvitukseni ei mitenkään riittänyt kuvittelemaan, miten eri kokoiset ja muotoiset kivenmurikat olivat entisaikoihin muodostaneet kokonaisia kyliä ja kaupunkeja.

Koko työskentelykauteni kohokohta oli se, kun Colosseum valaistiin 5.12. Suomen lipun väreihin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Tilaisuudesta uutisoitiin suorana lähetyksenä Suomen televisioon, joten paikalla oli myös suuri idolini toimittaja Ella Kanninen, jonka kanssa onnekseni pääsin myös yhteiskuvaan. Muutamaa päivää myöhemmin Villa Lantessa järjestettiin vielä Suomi 100 -seminaari, jossa oli paikalla useita eri puhujia. Tilaisuuden päätteeksi 80-luvun italodiscoartisti Gazebo esiintyi instituutissa. Loppujen lopuksi jopa tämä ysärin lapsi tunnisti Gazebon (ainakin hieman googlailtuani). Varmasti kovinkaan moni ei ole päässyt joraamaan Gazebon tunnetuimman kappaleen ”I like Chopinin” tahtiin 1500-luvun renessanssihuvilan näköalaparvekkeella ikuisen kaupungin pimenevässä illassa!

IMG_9715
Colosseum Suomen väreissä ja onnellinen fani Ella Kannisen kainalossa.

Vieraassa maassa asuminen lisää itsevarmuutta sekä rohkeutta ja – niin kornilta kuin se saattaa kuulostaakin – tunnen itseni aikuisemmaksi nyt kuin puoli vuotta sitten. Tämän työskentelyjakson aikana olen ylittänyt itseni moneen otteeseen ja ennen kaikkea olen oppinut nauramaan itselleni. Vaikka mokaamisia ja nolojakin hetkiä on ollut (erityisesti juuri puhelimessa), on täytynyt vain oppia pääsemään niiden yli. Kaikesta selviää kyllä, vaikka viime syksynä olikin melkoisen pelottavaa kuuden yliopistovuoden jälkeen valmistua filosofian maisteriksi, katkaista siteet turvalliseen alma materiin ja jättää taakseen todella rakkaaksi kotikaupungiksi muodostunut Turku. Oli aika ottaa askel työelämään ja muuttaa vieraaseen miljoonakaupunkiin. Uskallan väittää, että kaiken tämän jälkeen tuleviin muutoksiin osaa taas suhtautua hieman rennommin. Onhan asioilla tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Tässä vaiheessa on aika kiittää lämpimästi koko instituutin henkilökuntaa. On ollut ilo olla osana teitä nämä kuusi kuukautta! Vaikka viimeinen puolivuotinen on ollut ikimuistoinen ja edelleen lähes päivittäin ihastun uudelleen Roomaan kaduilla kulkiessani, kaipaan kuitenkin jo Suomen hiljaisuutta sekä rauhaa ja jopa kylmiä pakkasia, jotka paukkuvat tätä kirjoittaessa eteläistä Suomea myöten. Kuten Suomen Rooman-instituutin intendentillä Simo Örmällä on tapana sanoa: ”On lähdettävä pois, jotta voi palata takaisin”.

IMG_8149muok
”Rooma, joka kääntää ajatukset pois huonoista päivistä.”
IMG_1525
Roomaan 26.2. satanut lumi toi eksotiikkaa viimeisiin työpäiviin.

FM Marjo-Riina Välimaa työskenteli CIMO-harjoittelijana Suomen Rooman-instituutissa neljä kuukautta vuoden 2017 lopussa ja kaksi kuukautta amanuenssin viransijaisena alkuvuodesta 2018.

Kuvat: Marjo-Riina Välimaa

Peliluola roomalaisittain

Tieteiden yö järjestetään tammikuussa 2018 teemanaan harrasta tiedettä. Teeman innoittamana muinaisten kulttuurien tutkimukseen keskittyneet seurat ja instituutit päättivät tuoda Tieteiden talolle peliluolan, jossa vierailijat voivat harrastaa muinaisia pelejä, kuten egyptiläistä senetiä ja Mesopotamiasta kotoisin olevaa Urin peliä. Antiikin kreikkalaisista ja roomalaisista mukana on hauska ja näyttävä juhlapeli, kottabos (κότταβος), sekä lyhyitä pienpelejä, joiden ohjeita alla.

Kottabos-seurapeliä pelattiin kreikkalaisilla illalliskutsuilla (symposion, συμπόσιον). Pelissä tarkoituksena on heittää juoma-astian viimeiset pisarat maaliin, joka täytyttyään putoaa äänekkäästi. Tieteiden yön peliluolassa klassisten kielten opiskelijajärjestön, osuvasti nimetyn Symposionin, opiskelijat esittelevät kottabos-peliä, joskin sisätiloissa viini korvataan riisillä, jotta vältymme pahimmalta sotkulta. Mikäli säät sallivat, kottabos-näytös viinillä järjestetään ulkona.

 

kottabos
Kuvassa kottaboksen pelaaja (punakuvioinen keramiikka-astia kylix, 400-luvun Chiusista), Marie-Lan Nguyen, Wikimedia Commons

Kreikkalais-roomalaisesta antiikista lautapelejä tunnetaan useita, mutta yhdenkään pelin säännöistä ei ole täyttä varmuutta. Tämän vuoksi peliluolassa on tarjolla lyhyitä pienpelejä, joiden säännöt tunnetaan tai voidaan rekonstruoida mahdollisimman luotettavasti. Pelivälineiksi käyvät joko omat sormet (micatio), pyöreät pelinappulat (mylly, par impar) tai astragalokset eli lampaan tai vuohen telaluut (tali).

IMG_20180113_171215
Antiikissa pelinappuloita valmistettiin erilaisista materiaaleista, kuten lasimassasta. Kuvassa pompejilainen lasihelmi, jota on voitu käyttää pelaamiseen tai laskukivenä. Antiikissa tunnettiin myös tutut arpakuutiot, eli nopat, joita valmistettiin pääasiallisesti luusta tai norsunluusta.

Tieteiden yön tapahtumassa pelimerkit ovat askartelukaupasta löytyneitä nappeja ja muovihelmiä ja aitojen lampaanluiden sijasta 3D-tulostimme tali-pelinappulat Helsingin kaupunginkirjastossa.


Pelit

Kolmen miehen mylly
Kaksi pelaajaa, kummallakin pelaajalla on 3 nappulaa, jotka he pyrkivät asettamaan yhdeksän pisteen pelilaudalla riviin joko pysty- tai vaakasuunnassa tai vinottain. Ensimmäisessä vaiheessa pelaajat asettelevat kaikki nappulat vuorotellen laudalle mihin hyvänsä vapaaseen pisteeseen, seuraavassa vaiheessa nappulan saa siirtää mihin tahansa sen viereiseen vapaaseen pisteeseen, ja voittaja on se, joka onnistuu muodostamaan nappuloistaan yhtenäisen rivin. Peli muistuttaakin varsin läheisesti nykyäänkin tunnettua ristinollaa liikkuvin nappuloin.

Par impar
kaksi pelaajaa, joista toinen yrittää arvata, onko toisen nyrkissä parillinen vai pariton lukumäärä esineitä.

Micatio (italiaksi morra, vrt. ”kivi-paperi-sakset”).
Kaksi pelaajaa paljastaa nyrkissä olevasta oikeasta kädestään samanaikaisesti jonkun määrän sormia (0-5) ja kumpikin yrittää arvata kaikkien paljastettujen sormien yhteenlasketun lukumäärän.

Tali
Pelivälineenä on telaluu (talus, ἀστράγαλος). Neljää luuta heitetään samanaikaisesti kuin noppia yatzy-pelissä tai possunmuotoisia pelinappuloita heitä sikaa -pelissä. Korkein pistemäärä (nimeltään Venus-heitto, iactus Venereus) saadaan kun kaikki pelimerkit jäävät eri asentoihin. Muuten luiden sivuille annettiin arvot 1, 6 (kapeat sivut), 3 ja 4 (leveämmät sivut). Kuinka peliä on antiikissa pelattu, on hyvin haastava rekonstruoida. Tieteiden yön tapahtumassa voit kuitenkin kokeilla kaverin kanssa onneasi ”nopan” heitossa seuraavasti:

Kolme heittoa, joiden yhteispistemäärä ratkaisee voittajan.

  • Venus-heitosta saa korkeimmat pisteet: 24
  • Mikäli kaikki nopat jäävät pystyasentoon (eli kapealle sivulle): 20
  • Mikäli 1-3 noppaa jää pystyasentoon: 10
  • Mikäli kaikki nopat asettuvat leveälle sivulle: 3

Edit 22.1.): viime metreillä ennen tapahtumaa muokkasimme vielä tämän pelin sääntöjä seuraaviksi:

  • Venus-heitosta saa korkeimmat pisteet: 24
  • Mikäli vähintään yksi nopista jää pystyyn, eli kaikkein kapeimmalle sivulle, myös 24 pistettä
  • Mikäli kaikki nopat jäävät samalle, toisiksi kapeimmalle sivulle: 20
  • Mikäli kaikki nopat jäävät samalle, leveimmälle sivulle: 15
  • Mikäli kaikki nopat jäävät toisiksi kapeimmalle sivulle (puolella ei väliä): 10
  • Mikäli kaikki nopat jäävät leveimmälle sivulle (puolella ei väliä): 5
  • Muista heitoista ei pisteitä.

Tämä pelityyppi on täysin keksitty vain tätä iltaa varten, eikä siis ole antiikkinen muuten kuin pelivälineiden inspiraation ja Venus-heiton osalta. Muuten tiedämme pelin kulusta hyvin vähän. Ilmeisesti peliä on pelattu uhkapelinä, jossa pelaajat heittävät vuorollaan neljää telaluuta, aina ykkösen tai kuutosen heittäessään pelaaja joutuu lisäämään pottiin joko silmäluvun verran denaareita (tai yhden denaarin jokaista ykköstä tai kuutosta kohti) ja se, joka heittää Venuksen, voittaa koko potin.

Telaluilla voi harjoitella myös ketteryyttä. Yksi pelityyppi (mahdollisesti kreikkalaiselta nimeltään πεντέλιθα, pentelitha) onkin heittää luita ilmaan ja yrittää saada ne napattua kämmenen rystypuolella. Vastaavia taitoheittoja on voitu harrastaa muillakin pelivälineillä; esimerkiksi pähkinöiden heittäminen maaliin – vaikkapa ruukkuun – tunnetaan antiikista.

Tervetuloa siis mukaan Tieteiden yöhön torstaina 18.1. klo 17-22. Pelien lisäksi tarjolla on valtavasti muutakin ohjelmaa, joka selviää yllämainitusta linkistä. Tiedeinstituuttien järjestämänä ohjelmassa myös Tietoiskuja antiikin maailman myyteistä ja taruperinteestä lapsille, klo 19.00–20.00. Tavataan Tieteiden talolla (os. Kirkkokatu 6)!


Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita): Laura Nissin / Säätiön Institutum Romanum Finlandiae apulaisasiamies

Antiikin roomalaisten pelien asiantuntijana toimi Reko Tikka, jonka julkaisemasta artikkelista Antiikin Rooman lautapelit, Pelitutkimuksen vuosikirja 2012, s. 1–10 saat runsaasti lisätietoa antiikin peleistä!

Muut lähteet:

3D-tulosteiden mallin on luonut Misha Tikh: https://www.thingiverse.com/thing:1036458
Paavo Castrén: Antiikin käsikirja, Helsinki 2000

Uskontotieteilijät Villa Lanten tammikuussa

Vuosi sitten, tammikuussa 2017 me kaksi Turun yliopiston uskontotieteilijää vietimme kolmen viikon tehokkaan ja ikimuistoisen kirjoitusjakson Villa Lantessa.

Tiina Mahlamäki matkusti läpi Euroopan käsimatkatavaroissaan kallisarvoinen, tarkkaan kommentoitu käsikirjoitus. Näiden kommenttien perusteella ja ohjaamana hän viimeisteli kirjailija Kersti Bergrothin elämäkertaa. Kirja ilmestyi joulukuussa nimellä Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kersti Bergroth itse asui Roomassa pari vuosikymmentä, joten oli luontevaa kirjoittaa hänestä juuri Villa Lantessa. Kirjoittamisen keskeltä saattoi nostaa katseensa ja tarkkailla valojen ja varjojen vaihtumista kaupungissa tai tarkkailla kaupunkia ympäröiviä vuoria, joille vierailumme aikana satoi lumen.

Jaana Kouri valmisteli Lähi-idän uskonnollista kenttää käsittelevää luentosarjaansa. Instituutin kirjasto tarjosi lähdekirjallisuutta ja kaupungille jalkautuminen mahdollisti vierailun antiikin Rooman tai kristinuskon varhaisvaiheiden tosiasiallisilla tapahtumapaikoilla. Niin ne sai tallennettua sekä kuviksi että mielikuviksi ja elämyksiksi.

Samanaikaisesti me molemmat pohdimme tulevia tutkimushankkeitamme, joissa keskeisenä yhdistävänä käsitteenä toimi kuvittelun ja kuvittelemisen käsite. Tähän Rooma ja Villa Lante olivat enemmän kuin omiaan.

Keskustelut aamu- ja iltapalapöydässä yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa herättivät ajatuksia ja ideoita. Mielikuvitusta, älyä ja aisteja stimuloiva ilmapiiri sekä keskustelut houkuttivat kirjoittamaan muistikirjaan yksityisesti ja blogeihin julkisesti.

Kirjoitimme yhdessä, dialogissa blogitekstin seikoista, jotka olivat johtaneet meidät Roomaan ja siitä kaikesta, mitä Roomassa koimme ja teimme. Pohdimme siinä myös kuvia ja tapojamme nähdä ja tulkita niitä. Julkaisimme tekstin toistaiseksi vielä rahoittamattoman tutkimushankkeemme sivulla otsikolla ”Yhdessä kirjaimin kuviteltu Rooma

Jaana pohti omassa blogissaan vuoden ensimmäisenä päivänä edellisen illan ilotulituksia, vierailua Pietarinkirkossa sekä oman Roomansa etsimistä otsikolla ”En etsi valtaa loistoa”.

Tiinan kuulemat kertomukset Villa Lanten nyt tai ammoin nähdyistä tai näkymättömistä eläimistä yhdessä sen tosiasian kanssa, että hän kirjoitti aiemmin eläneestä ja myös Villa Lantessa asunnesta ihmisestä tuotti vähän kevyemmän blogitekstin ”Kuviteltuja elä(i)miä”.

Nyt kun vierailustamme on vierähtänyt jo vuosi, luentokurssien sisältöihin jäi Rooman vaikutus jaettavaksi useiden vuosien opiskelijoille, silloin vielä tekeillä olleet kirjat on julkaistu, mutta Villa Lanten inspiroiva vaikutus ja matkan aikana Roomassa kokemamme elämykset eivät ole haalistuneet. Kolme viikkoamme Villa Lantessa jättivät jälkeensä paitsi satoja valokuvia myös mielikuvia ja ideoita, joita voi kehittää eteenpäin ja toteuttaa uusissa projekteissa.

Se jätti myös kaipuun takaisin Roomaan, takaisin Villa Lanteen. Ehkä siitä johtuen kaikkia mieleen tulevia tutkimusideoita tarkastelee myös siitä näkökulmasta, voiko tutkimusta kytkeä Italiaan, Roomaan tai Villa Lanteen.


Kirjoittajat:
Dosentti, uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki
FT, uskontotieteen yliopistonopettaja Jaana Kouri

Kulttuurikävelyllä Campo Veranolla

Veranon monumentaalihautausmaa levittäytyy kaikkiaan 83 hehtaarin alueelle Tiburtinon kaupunginosassa, San Lorenzo fuori le Mura -basilikan takana. Hautausmaa perustettiin Roomaan Via Tiburtinan varrelle Napoleonin vallan aikana (1805–1814), sillä tämän antama Saint-Cloudin edikti (1804) kielsi vainajien hautaamisen kirkkoihin ja määräsi hautausmaat sijoitettavaksi kaupungin muurien ulkopuolelle. Campo Veranon alue on kuitenkin toiminut hautausmaana ainakin kahdentuhannen vuoden ajan, mistä todistavat paikalta löydetyt jäännökset Santa Ciriacan katakombeina tunnetusta antiikin Rooman aikaisesta nekropolista. Myös hautausmaan nimi, Verano, juontuu antiikin ajoilta: alue tunnettiin nimellä ager veranus keisari Lucius Veruksen (161–169) mukaan, jonka tiluksiin se aikoinaan kuului.

Uuden hautausmaan rakennusprojektin ensimmäinen vaihe alkoi 1811 arkkitehti Giuseppe Valadierin suunnitelmien mukaan, mutta keskeytyi muutaman vuoden päästä: Napoleonin sotaretkien päättyessä tappioon 1814 Kirkkovaltio palautettiin, ja paavien hallitessa jälleen Roomaa vainajien hautaaminen kirkkoihin yleistyi uudelleen. Hautausmaan rakennustöitä jatkettiin 1830-luvulla arkkitehti Virginio Vespignanin johdolla Gregorius XVI:n (1831–1846) ja Pius IX:n (1846–1878) valtakausilla. Veranon hautausmaa vihittiin käyttöön 1835, mutta vielä sen jälkeen, kun Roomasta oli tullut yhdistyneen Italian pääkaupunki (1870–1871), hautausmaata laajennettiin liittämällä siihen viereisiä maa-alueita, kuten Villa Mancini, johon ns. Pincetton alue kuului. Vuosinen 1880–1906 välillä hautausmaalle vielä perustettiin juutalainen ja ei-katolinen sektori sekä rakennettiin krematorio.

kuva1
Campo Veranon pääsisäänkäynti

Pääsisäänkäynnin yllä on neljä suurta naispatsasta: Meditaatio, Toivo, Armeliaisuus ja Hiljaisuus; pian sen takana aukeaa Vespignanin suunnittelema suuri nelisivuinen portiikki (Quadroportico), joka valmistui 1880. Campo Veranon nykyinen ilme on peräisin San Lorenzon pommituksen (19.7.1943) jälkeen toteutetusta restauraatiosta. Tämä liittoutuneiden ensimmäinen suuri ilmaisku Roomaan tuhosi myös San Lorenzon basilikaa sekä hautausmaan kolmea aluetta: pahimmin vaurioituivat monumentaalisisäänkäynti, Quadroportico ja Pincetto; samoin hallinnolliset tilat sekä ensimmäisen maailmansodan sotilasmuistomerkin (1928) lähellä oleva alue kärsivät vaurioita. Lopullisen muotonsa Campo Verano sai 1950–60-lukujen aikana, kun sitä laajennettiin Nuovo Reparto -sektorilla (kirjaimellisesti ”uusi alue”).

Koska käytännössä kaikki Roomassa 1830- ja 1980-lukujen välillä kuolleet katoliset – poikkeuksina paavit, kardinaalit ja kuninkaalliset – on haudattu Campo Veranolle, hautausmaa on roomalaisesta historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle varsinainen Kuka kukin on -galleria. Hautamonumenteista voi nauttia myös taiteellisesta sekä arkkitehtonisesta näkökulmasta tarkastellen niiden erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Upein sarja 1800-luvun jälkipuoliskon hautaveistoksia löytyy läheltä pääsisäänkäyntiä Quadroporticosta.

kuva2
Runoilija Goffredo Mamelin hautamuistomerkki

Ennen Quadroporticoa kannattaa kuitenkin kiertää pääkäytävältä pari ”korttelia” vasemmalle ja käydä tervehtimässä runoilija Goffredo Mamelia (1827–1849), joka oli yksi Italian yhdistymisen (Risorgimento) sankarihahmoista. Mameli haavoittui kuolettavasti puolustaessaan Rooman toista tasavaltaa ranskalaisilta joukoilta, ja hänen rintakuvansa koristaakin Gianicolo-kukkulaa muiden garibaldiinien joukossa. Kuolema vain 21 vuoden iässä ja kirjallinen ura, jonka helmenä on teksti Italian kansallishymniin, Canto degli italiani (paremmin tunnettu Italiassa nimellä Inno di Mameli), antoi Mamelille patrioottirunoilijan statuksen. Vuonna 1872 hänen ruumiinsa nostettiin ylös Stimmate di San Francescon kirkon kryptasta ja haudattiin Campo Veranolle, jossa hänet vielä kertaalleen siirrettiin 1891 rakennettuun koristeelliseen hautamuistomerkkiin. Goffredo Mamelin viimeinen leposija on kuitenkin lähempänä Villa Lantea kuin voisi aavistaa – vuonna 1941 hänen jäännöksensä sijoitettiin sarkofagiin Garibaldiinien mausoleumissa (Mausoleo Ossario Garibaldino) lähellä Aqua Paolan suihkulähdettä.

Moni Villa Lanten -kävijä on varmasti Trasteveressa kuljeskellessaan huomannut kahdelle romanescon murteella kirjoittaneelle runoilijalle omistetut muistomerkit näiden nimiä kantavilla aukioilla: Giuseppe Gioachino Bellin (1791–1863) patsas vartioi piazzaansa lähellä Tiberin rantaa raitiovaunu numero 8:n reitillä; Carlo Alberto Salustri eli Trilussa (1873–1950) puolestaan nojailee aukionsa laidalla Ponte Siston lähellä. Kumpikin runoilija on haudattu Campo Veranolla Quadroporticon pohjoispuolella kohoavalla Pincetton alueelle.

kuva3
Runoilija G. G. Bellin hauta

G. G. Bellin hauta sijaitsee kukkulan korkeimmalla tasolla, Altopiano Pincetto, lähellä hautausmaan pohjoismuuria. Bellin latinankielisen epitafin on kirjoittanut hänen ystävänsä Francesco Spada: ”Hic situs est /  Josephus Joachim Belli / Romanus / qui religione moribus ingenio / exemplar integer acer / carminibus omnigenis / delectando pariterque monendo / late enituit”*

kuva4
Runoilija Trilussan hauta
kuva5
Runoilija Trilussan hauta, yksityiskohta

Trilussan hauta taas löytyy alempaa uudemmasta osasta, Pincetto Nuovo (Rampa Caracciolo). Runoilijan hautamuistomerkissä yksi hänen runoistaan, La felicità, on kaiverrettu pieneen kiviseen kirjaan haudan oikealla puolella:

C’è un ape che se posa / su un bottone de rosa / lo succhia e se ne va: / tutto sommato, la felicità /
è una piccola cosa.”**

Kirjallisen kulttuurin edustajien ohella Campo Veranolle on haudattu myös lukuisia kuvataiteiden, teatterin ja elokuvan aloilla menestyneitä taiteilijoita. Elokuva-alalta suomalaisille varmastikin tutuimpia hahmoja ovat elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Roberto Rossellini (1906–1977) sekä Federico Fellinin luottonäyttelijä Marcello Mastroianni (1924–1996).

kuva6
Elokuvaohjaaja Roberto Rossellinin suvun mausoleumi

Roberto Rossellinin maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen nostanutta elokuvaa Rooma – avoin kaupunki (1945), joka kuvaa Roomaa saksalaismiehityksen aikana vuonna 1944, pidetään ensimmäisenä varsinaisena neorealistisena elokuvana. Rossellinin suvun mausoleumi sijaitsee Altopiano Pincetton alueella; sen vieressä seisoo erikoinen valurautainen puhelimen jalusta. Roberto Rossellinin esikoispoika Romano kuoli 9-vuotiaana vuonna 1946, ja Rossellini vietti kokonaisia päiviä Campo Veranolla hänen hautansa äärellä. Rossellinin pyynnöstä kansallinen puhelinyhtiö asensi hautausmaalle puhelimen, jotta hän saattoi pitää yhteyttä tuotantotiiminsä kanssa elokuvan Saksa vuonna nolla kuvausten aikana ja pysyä samalla poikansa luona.

kuva7
Näyttelijä Marcello Mastroiannin ja elokuvaleikkaaja-näyttelijä Ruggero Mastroiannin hauta

Marcello Mastroiannin hauta kannattaa jättää hautausmaakierroksen viimeiseksi: se löytyy uudelta laajennusosalta (Zona Ampliamento) läheltä eteläisintä Veranon aukion puolella olevaa sisäänkäyntiä. Samassa haudassa lepää myös Marcellon pikkuveli, elokuvaleikkaaja ja näyttelijä Ruggero Mastroianni (1929–1996).

Campo Veranolla järjestetään opastettuja teemakierroksia; näihin liittyvät kartat löytyvät osoitteesta http://visite.cimitericapitolini.it/

Eri taiteenalojen, politiikan jne. merkkihenkilöiden hautoja voi etsiä myös tämän karttahaun avulla:

http://www.cimiteridiroma.it/luoghi/gm_verano.html

(* Suom. ”Tässä on Giuseppe Gioachino Belli, roomalainen, joka uskossaan, tavoissaan, nerokkuudessaan; esimerkillisenä, rehellisenä, terävänä, loisti kaikkialla kaikentyyppisillä runoillaan, samaan aikaan huvittavilla ja nuhtelevilla.”)

(**Suom. ”On mehiläinen, joka istahtaa / ruusunnupulle / imaisee sitä ja menee menojaan: / summa summarum, onnellisuus / on pieni asia.”)

FM Pia Mustonen
Wihuri-stipendiaatti 2017–2018
Kirjoittaja harrastaa vapaa-ajallaan hautausmaaturismia.

(Kaikki valokuvat: Pia Mustonen)

GRAND TOUR 2017 -KURSSI

Arkkitehtiopiskelijat Piemontessa, Roomassa ja Tammisaaressa

GT-2017 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Kurssi on järjestetty aiemmin vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. GT-kurssit ovat siinä mielessä ainutlaatuisia, että ne ovat ainoat säännöllisesti järjestettävät arkkitehtiopiskelijakurssit, joihin kaikkien Suomen kolmen arkkitehtiosaston opiskelijoilla on mahdollista ottaa osaa.

Itse kurssia Italiassa edelsi johdantokurssi Tammisaaressa. Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa.

Italian-kurssi alkoi Milanosta 11.8. Lyhyestä yhden yön viivähtämisestä huolimatta, Milanosta ehdittiin nähdä tärkeimmät kohteet. Heti seuraavana päivänä kurssi suuntasi junalla Genovaan, jossa viivyttiin kaksi yötä. Genovan keskiaikaisen katuverkoston inspiroimana kurssi laati pienen mittauspiirustuksen San Matteon aukiosta. Genovan reipas satamahenki tuli tutuksi lyhyessä ajassa.

Genovasta matka jatkui Italian kuningaskunnan syntysijoille Torinoon. Torinon suuret arkkitehdit Filippo Juvarra ja Guarino Guarini tulivat tutuiksi koko muun uhkean barokkikaupungin ohella. Kurssia viehätti erityisesti Torinon perinteiset arkadit ja hienostuneet kahvilat.

Torinosta kurssi siirtyi sujuvasti junalla Bolognaan, jota käytettiin tukikohtana Mantovaan ja Modenaan tutustumisessa. Modenan San Cataldon hautausmaa (Aldo Rossi 1971) oli yksi upeimmista kohteista joka osaltansa auttoi kurssin aikana ymmärtämään Giorgio de Chiricon surrealistisia maalauksia. Bolognan huippukohteita oli ehdottomasti Santo Stefanon orgaaninen yhdistelmä keskiaikaisia kirkkoja.

Bolognasta matkalla Spoletoon yövyttiin Riminillä, jonka pääkohteena oli Albertin Tempio Malatestina 1400-luvulta. Lähes 40 asteeseen noussut lämpötila tuntui vahvassa ilmankosteudessa erittäin uuvuttavalta. Spoleton korkeudella tilanne kuitenkin hieman hellitti. Spoleton upeat 1000-luvun kirkot ja jyrkkiin rinteisiin rakentunut katuverkko toi tervetullutta lämpövaihtelua kurssilaisille.

Pääkohteeseen Roomaan kurssi saapui 21.8. Ensimmäiseen päivään mahtui Santa Maria di Trastevere ja pakolliset käytännön ohjeet, jotka kaikkien mukavuuden varmistamiseksi ovat välttämättömiä asuttaessa Giulio Romanon suunnittelemassa ja 1531 valmistuneessa instituutin renessanssihuvilassa Villa Lantessa. Talon historian ja käytännön asiat selvitti säätiön amanuenssin sijainen Juuso Oksanen.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Roomalaiseen keittiöön tutustuminen oli kurssin yksi tärkeistä osista. Tästä myös nautittiin instituutin uuden johtajan prof. Arja Karivierin kanssa, kun Arja kertoi kurssilaisille Ostian tutkimushankkeesta illallisen yhteydessä Villa Lanten kattoterassilla tähtien alla.

Mikään Roomassa järjestettävä kurssi ei ole täydellinen, ellei instituutin intendentti Simo Örmä vedä jo legendaariseksi muodostunutta kierrostaan etruskien mailla Cerveterissä ja Tarquiniassa. Tämäkään GT-kurssi ei ollut poikkeus edellisiin verrattuna ja rautaisannos etruskien hautoja ja seinämaalauksia nautittiin elokuun lopulla.

GT-kurssien yksi vakiokohde on ollut myös Pompeji ja Paestum. Pompejin esittelyn suoritti instituutin tutkijalehtori FT Eeva-Maria Viitanen. Paahtavassa helteessä kurssi taivalsi Eeva-Marian johdolla ja pääsi tutustumaan useampaan kohteeseen, joihin tavallisilla turisteilla ei ole pääsyä.

Omana osanaan matkalla oli luonnollisesti paikalliseen pizzaan tutustuminen, että kurssilaiset voisivat muodostaa oman mielipiteensä onko napolilainen pohja parempi kuin roomalainen. Samanlainen lähinnä suomalaisia koskettanut makumielipiteen muodostus suoritettiin Roomassa Tazza D’oron (Via degli Orfani, 84) ja Sant’Eustachion (Piazza di S. Eustachio, 82) kahveille. Edellä mainittujen kahvien paremmuudesta on ollut Villa Lantessa jatkuvaa erimielisyyttä jo vuosikymmenien ajan – joka on sinänsä ihmeellistä, koska Sant’Eustachion kahvi on luonnollisesti parempaa.

Kurssin aikana syntyi luonnollisesti erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis noin tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat myöhemmin lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2018.

 

On sanomattakin selvää, että matkustaminen on ollut ja tulee aina olemaan tärkeää arkkitehdeille. Tässä suhteessa erityisesti Roomalla kohteena on ehkä historiallisesti tärkein asema. Omasta puolestani esitän myös kiitokseni koko kurssin rahoittaneelle Waldemar von Frenckellin säätiölle.


TkT Juhana Heikonen
arkkitehti, kurssin vetäjä

 

Tuhat tarinaa Turussa – Suomen Rooman-instituutti mukana kirjamessuilla!

Suomen Rooman-instituutti on näkyvästi esillä
Turun kirjamessuilla 6.-8.10.2017

Tiedeinstituuttifoorumin osastolla B8.

TIF

 

Tiedeinstituuttifoorumi on ulkomailla toimivien suomalaisten tiedeinstituuttien ja tutkimusta tekevien kulttuuri-instituuttien yhteistyöryhmä. Suomen Rooman-instituutin ohella foorumilla vaikuttavat Ateenan, Lähi-idän ja Japanin tiedeinstituutit sekä Lontoon, Madridin, Pietarin ja Saksan kulttuuri-instituutit, joiden ohjelmassa tutkimuksella on myös merkittävä rooli. Kirjamessuilla instituuteista on tällä kertaa mukana Rooman, Ateenan, Lähi-idän ja Saksan instituutit.

Osastolla B8 on myynnissä instituuttien julkaisuja messuhintaan sekä instituuttien alojen uutuusjulkaisuja. Messuosastolla on mahdollista tavata instituuttien edustajia ja päivittää tietonsa Suomen ulkomailla sijaitsevien tiedeinstituuttien toiminnasta. Järjestämme myös leikkimielisen tietovisan, jonka palkintoina mahtavat kirjapaketit!

Osastomme B-hallissa on aivan Tieto-lavan vieressä. Lavalla esiintyy lauantaina klo 16.40 alkaen Tuhat tietä Roomaan -kirjan kirjoittanut Ari Saastamoinen ja tätä uutuuskirjaa on saatavilla myös osastoltamme; lauantaina on vieläpä mahdollisuus hankkia itselle signeerattu kappale teoksesta!

Sunnuntaina 8.10. 15.00-15.40 Tiedeinstituuttifoorumi järjestää paneelikeskustelun Kulttuurit kohtaavat Välimerellä, jossa tiedeinstituuttien asiantuntijat keskustelevat välimerellisten kulttuurien kohtaamisista ja siitä kuinka Välimeri toisaalta erottaa, toisaalta yhdistää ihmisiä. Keskustelijoina FT Manna Satama (Suomen Ateenan-instituutti), FT Reima Välimäki (Suomen Rooman-instituutti) sekä FM Suvi Laakso (Suomen Lähi-idän instituutti). Puhujia haastattelee Virpi Hämeen-Anttila. Tervetuloa 2. kerroksen Onerva-lavalle kuuntelemaan punnittua puhetta polttavan ajankohtaisesta aiheesta.

Tervetuloa mukaan nauttimaan messutunnelmasta.
Tavataan osastolla ja Onerva-lavalla!

kirjamessut2017_logo-rgb_pieni-506x600