Pässiparaati ja sata kirkkoa

Ulriika Vihervalli

sdr

Pääsiäissunnuntaina juna jätti minut Roomaan kolmen kuukauden post doc -tutkimusta varten. Terminin kaaos ei anna kaupungista idyllistä vaikutelmaa oli sitten pyhäpäivä tai ei, joten pääsiäismaanantaina suuntasinkin heti Via Appialle, jossa pässilaumat kipittivät roomalaista tietä pitkin vanhojen hautojen reunustamina. Maisemaa katsellessa alkoi vanhan Rooman tuntu vihdoin elvytä, ja Lago Albanolle kävellessäni pohdin projektiani. Työni oli kartoittaa myöhäisantiikin Rooman julkisia tiloja, ja tutkia, miten tietyt kaupungin alueet olivat ongelmallisia kristillistymisen jälkeen 400- ja 500- luvuilla. Vaikka Konstantinus Suuren toimesta aloitettiin upeita kirkkoprojekteja 310-luvulla, ei kaupungin ytimeen ilmestynyt kirkkoja ennen 500-lukua – monia teorioita on esitetty viivästymisen selitykseksi.

Aikani kului American Academyn ja Istituto Patristico Augustinianumin kirjastoissa istumiseen, Rooman varhaiskristillisten kirkkojen kartoittamiseen ja niiden ympäristöjen hahmottamiseen. Kirjastopäiviä seurasivat kirkkopäivät, jolloin kiirehdin basilikasta toiseen rakennusten alla olevia jäänteitä metsästäen – jotkut ovat säilyneet hyvin, jotkut eivät lainkaan, ja monet kaivaukset eivät ole avoimia yleisölle tai ovat auki vain kerran kuussa tiettynä keskiviikkoiltapäivänä kello 15.30-17.00, jos sillä tuulella ollaan! Tarkka ja kärsivällinen siis pitää olla, kun lähtee Rooman vanhoja kirkkoja tutkimaan. Santi Nereo ed Achilleo -kirkkoon pyrin kolme kertaa ennen kuin löysin ovet aikataulun mukaisesti avoimena – pieni ja kaunis kirkko Caracallan kylpylän luona, joka on todennäköisesti kiinni.

sabinaVaikka suosikkia ei kai saisi olla, ei Roomasta kuitenkaan löydä upeampaa kirkkoa kuin vuoteen 432 jaa. mennessä valmistunut Santa Sabina, jonka alkuperäismuoto on säilynyt ja jonka 100-luvulta olevat pylväät laitettiin kirkossa uusiokäyttöön. Basilika rakennettiin Aventinus-kukkulalle aiemman domuksen tai insulan päälle, ja sen takaseinällä on yhä värikäs mosaiikki, joka ilmoittaa illyrialaisen Petrus-papin kirkon rakennuttajaksi paavi Celestinuksen aikaan (422-432 jaa.). Mosaiikin alla on kuuluisa puuovi, jossa ehkä lienee yksi varhaisimmista Jeesuksen ristiinnaulitsemiskuvauksista. Jos Santa Sabina ikinä tarvitsee uutta talonmiestä tai vaikka lattianpesijää, lähetän hakemukseni heti.

Basilikan vieressä on myös upea 1200-luvun Santi Bonifacio e Alessio -kirkko, joka on rakennettu vanhemman, pyhän Alexiuksen  titulus-kirkon päälle. Kun kävin kirkossa, sain kuunnella venäläisen pyhiinvaellusryhmän laulua, kun he lupia kyselemättä asettuivat alttaria kohti hymniä esittämään. Aventinuksella on myös Pyhän Priscan kirkko, jonka alla on mithraeumin jäännökset, ja kukkulalla on ollut myös Isis-jumalattaren pyhäkkö Santa Sabinan lähettyvillä. Naapurustolla oli siis jo 400-luvulla kolme kirkkoa lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan, rakennettuna vanhojen talojen ja edesmenneiden kulttipaikkojen sekaan. Ehkä kirkkojen uupuminen Rooman ytimestä, lähinnä foorumin ympäriltä, tuntuu oudolta, jos unohtaa, miten monipuolinen myöhäisantiikin kulttuuri yhä oli ja miten uskonnot elivät kaupungissa monessa muodossa. Mahtipontisten ja yksiväritteisten kristillistekstien edessä on helppo unohtaa monivivahteisempi todellisuus.

trude

Monia kirkkoja jäi myös näkemättä kolmenkin kuukauden jälkeen. Perustavaan perehtymiseen tarvitsisi yhden elämän verran aikaa, ja joillakin on ollut siinä suhteessa minua parempi onni. Niinpä yhtenä iltapäivänä suunnistin Cimitero Acattolicoon, Rooman protestantiselle hautausmaalle, koska halusin tavata suuren roomalaisen: saksalaishistorioitsijan Richard Krautheimerin, jonka elämäntyönä oli Rooman kaupungin tutkimus. Vuonna 1980 ilmestynyt Rome: Profile of a City, 312-1308 on vieläkin keskeinen työ kaupungin kehittymisestä ja sen ideologisesta merkityksestä kattaen nöyrästi tuhat vuotta. Hautausmaan kissojen ja Roomaan eksyneiden ja siellä kuolleiden keskellä Krautheimer ja hänen taidehistorioitsijavaimonsa Trude olivat myös. Krautheimer oli onnistunut siinä, mitä monet ovat havitelleet: elämänsä lopussa hänestä oli tullut civis romanus. Lähes neljäkymmentä vuotta on nyt kulunut hänen kirjastaan, ja uudet löydöt yhä kehittävät tulkintoja Rooman kaupungin vaiheista: rakennukset, jumalat ja tutkijat vaihtuvat. Pässit pysyvät.


 FT Ulriika Vihervalli
Suomen Rooman-instituutin post doc -stipendiaattina 1.4.–30.6.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s