Puhua viinin kieltä

Karin Kantee

Suomen Rooman-instituutissa vierailleet ovat saaneet ehkä maistaa Villa Lanten viiniä. Heistä varmasti useimmat muistavat pullon, jota koristaa yksi Villan salonen entisistä freskoista, mutta tuskin kaikki ovat lukeneet pullon takapuolella olevan etiketin italiankielisen tekstin.

Vino Villa Lante

Viinipulloissa on lainsäädännön asettamat vähimmäisvaatimukset, mitä pullosta tulee käydä ilmi, mutta näiden lisäksi tuottaja voi lisätä haluamia tietoja. Tällaisia tietoja, kuvauksia, ylipäänsä tekstiä ja niiden kieltä – “Viinin erityiskieltä” – on tutkittu erittäin vähän niin Italiassa kuin muualla päin maailmaa. Etenkin pullon takaetiketin kielen tutkimuksesta käytetään italiaksi sanaa enogrammatologia ja yksittäisestä tekstistä sanaa enogramma. Sanathan sopivat myös Suomen kieleen hyvin! Etikettejä tutkitaan omana tekstilajinaan, jolla on tietyt tyypilliset piirteet niin rakenteen kuin kielen suhteen ja niissä esiintyvät usein tietyt teemat. Mitä nämä kaikki sitten ovat?

Etiketit ovat usein lyhyitä tekstejä, joiden tehtävänä on myydä viini ostajalle. Ne näyttävät kertovan meille viinistä, sen väristä ja mausta, ruokasuosituksista ja kypsytyksestä, mutta tosiasiassa niillä on paljon syvempi tehtävä: luoda samojen kulttuuriarvojen omaava yhteisö, vietellä sekä sivistää. Etiketit kouluttavat ihmisiä kuvailemaan haju- ja makuaistimuksiaan  sanoin sekä opettavat samalla kyseisen tuotteen tuotantoprosesseihin liittyvää sanastoa. Etikettien sisällöt voidaan taas jakaa kolmeen päätyyppiin. Ne puhuvat, eli välittävät tietoa ja kouluttavat sen kautta lukijaa, ns. ylipuhuvat, eli käyttävät korostettuja ilmaisuja ja antavat sanoille uusia merkityksiä tai eivät välttämättä sano ollenkaan mitään, antaen viinin puhua puolestaan.

Erilaisia etikettejä on loputtomasti, mutta niissä toistuvia teemoja paljon vähemmän. Tärkeimpiä ovat aika ja paikka. Aiheena ovat usein perinteet ja ajan kulku, minkä vuoksi usein viinin tai sen tuottajan historia kerrotaan, näiden puutteessa taas sellainen saatetaan jopa keksiä. Etiketeissä voidaan usein viitata historiallisiin tapahtumiin, myytteihin ja niissä voi olla sitaatti jopa historiallisista kirjoituksista. Alue, jossa viini tuotetaan liittyy myös historiaan. Rypäleet ovat tietyn alueen tuotos, minkä vuoksi viini on kulttuurinen tuote. Viinintuottaja voidaan nähdä eräänlaisena vastuuhenkilönä alueen ja viinin yhteyden välillä.

Etiketeissä käytetyllä kielellä on omat tyypilliset piirteensä. Yhtenä tärkeänä osana on erikoiskielen erityinen sanasto, joka voidaan jakaa kolmeen ryhmään: varsinaiset “erityistermit” (esim. fermentointi, dekantointi),  erityistermit, joiden tarkoitus on pikemminkin tietyn tyylin tavoitteleminen eikä jonkin asian ilmaiseminen (esim. viinin ja ruuan naittaminen) ja sanojen käyttäminen muussa kuin niiden yleismerkityksessä, jolloin sanat saavat usein myös hienostuneemman piirteen (lämmin, ikääntynyt). Jos haluaa painottaa viinin kotialuetta ja sen identiteettiä, voidaan käyttää jopa Italian murteita, mutta useimmiten turvaudutaan kielen standardimuotoon.

Palataksemme alussa mainitsemaani Villa Lanten viiniin, voimme nyt katsoa, mitä pullon etiketti meille kertoo ja miten se sen tekee. Etiketissä lukevat tietysti lainsäädännön mukaiset tiedot, esimerkiksi tuotantoalue (Lazio), laatuluokka (Indicazione Geografica Tipica, IGT), rypäle ja vuosikerta (Cesanese 2013) sekä pullottaja (Az. Agr. Villa Simone di Piero Costantini). Ja nyt mielenkiintoisempaan osioon:

Karin blogipostaus 2

Il vitigno Cesanese, conosciuto dai tempi di Plinio, è la varietà autoctona rossa più diffusa nel Lazio. Dai profumi floreali e speziati, si presenta con una struttura elegante che ben si evolve durante l’invecchiamento.

Jo Pliniuksen ajoilta tunnettu Cesanesen rypälelajike on Lazion alkuperäisistä punaisista lajikkeista laajimmalle levinnyt. Kukkaisia ja mausteisia tuoksuja sekä elegantti koostumus, joka kehittyy hyvin ikääntyessään.

Etiketti on melko tyypillinen, sillä se viittaa viinin menneisyyteen niin ajan kuin paikan suhteen ja kertoo mahdolliselle ostajalle myös, minkälaisia makukokemuksia häntä odottaa maistaessaan viiniä. Cesanese-punaviini yhdistetään rypäleiden tuotantoalueeseen ja sille annetaan historia: rypäle on Lazion alueelta ja tunnettu jo Pliniuksen ajoilta. Vuosilukuja ei ole mainittu, mutta lauseesta saa kuvan, että kyse on jo hyvin kauan aikaa sitten tunnetusta lajikkeesta (Pliniuksen elinvuodet ovat 23-79 jaa.).

Viiniä kuvaillaan seuraavasti: “kukkaisa ja mausteinen tuoksu”, “elegantti koostumus” ja “kehittyy hyvin ikääntyessään”. Viinejä tunteva henkilö osaa tulkita tekstiä paremmin kuin vasta-aloittelija, joka voi hakea apua lukuisista viinisanastoista, joita löytyy esimerkiksi Viinimaan tai Alkon sivuilta. Kuvailu kertoo meille seuraavaa: viinissä on erilaisiin kukkiin ja mausteisiin liittyviä tuoksuja ja makuja, tasapainoinen kokonaisuus ja hienostuneet aromit sekä paranee kypsyessään. Etiketin kuvaus aukeaa näin lukijalle paremmin ja opettaa samalla sanastoa, jolla kuvailla haju- ja makuaistimuksiamme: seuraavalla kerralla hän osaa tulkita ja kertoa kokemuksestaan erilaisella tavalla. Villa Lanten viinin etiketti siis sivistää viinin ystäviä!

Suomen Rooman-instituutin kuuden kuukauden pituisen harjoittelujakson aikana kyseiset viinipullot ja niiden etiketit tulivat tutuiksi erilaisten tapahtumien kautta ja onnekseni pääsin myös maistamaan viinin “eleganttia koostumusta”. Harjoittelujakso on vastannut odotuksiani täysin ja jopa ylittänyt ne: monipuolinen ja opettavainen työympäristö ikuisessa kaupungissa, upealla sijainnilla. Kiitos koko henkilökunnalle ikimuistoisesta kokemuksesta ja näemme varmasti pian jälleen Roomassa!


HuK Karin Kantee
Italialainen filologia, Helsingin yliopisto
Instituutin EDUFI-harjoittelija maaliskuusta elokuuhun 2018

Mainokset

Piirtokirjoituksia pitkin Italiaa

Urpo Kantola

Rooman kiviä oli käännelty jo useampaankin otteeseen, ja ikuiseksi kutsutulla kaupungilla oli tarjota minulle, kuluneen kevätkauden wihuristille, etupäässä tutkimuskirjastojen viileyttä, kelpo ravintoloita ja toisinaan negroni työpäivän pääteeksi. Nämä toki toivotin tervetulleiksi, mutta tähän niistä – saati muusta sitäkin banaalimmasta – olisi vaivalloista puristaa mitään, mikä sitoisi lukijan mielenkiinnon tähän kirjoitelmaan hetkeäkään pidemmäksi.

Näinpä kerron pikemmin vaikkapa siitä, kun vierailin erään italialaisen diktaattorin synnyinseutuna tunnetussa Forlìssa ja sain tilaisuuden käväistä sieltä ihailemassa Ravennan ihmeitä. Kaiken muun kiintoisan ohella, mitä kaupungin muinaisuuksien joukosta löytyy, arkkipiispalliseen museoon oli pantu näytille puolimetrinen pronssinen kirkonkello (ei valokuvaa, koska kuvaaminen oli kielletty). Bonifatius VIII:n kerrotaan lahjoittaneen sen Ravennaan vuoden 1300 ensimmäisen kristillisen iubilaeum-juhlavuoden aikana tai jälkimainingeissa. Liittymättä nykyisiin tutkimusintresseihini se kuitenkin kytkeytyy instituutin viimeisimmän työryhmän hankkeeseen, semminkin kun kelloa kiertää kirjoitus: an(n)o D(omi)ni M CCC t(empor)e d(omi)ni Bonifacii p(a)p(ae) o(c)t(avi). Muuan erityispiirre maustaa tapausta: kirjoitus juoksee oikealta vasemmalle. Paavi on teettänyt kelloja saadakseen juhlavuoden soimaan komeammin, mutta tämän maanantaikappaleen valumuottiin on kirjaimet piirustettu väärin päin, ja tästä huolimatta – vai tämän takia? – Bonifatius on kokenut antaa sen ravennalaisille.

1 Verona-UrpoKantola
Kreikkalainen hautasteele hellenistiseltä ajalta.

Siitäkin saatan mieluummin mainita, että muutaman päivän perästä käväisin myös Veronassa, joka ei ainoastaan osoittautunut kuvaukselliseksi, vaan myös aidosti kiinnostavaksi. Pääasiallinen vierailukohteeni oli ilman muuta Museo Lapidario Maffeiano, joka perustuu Scipione Maffein (1675–1755) luomaan kokoelmaan. Voittopuolisesti se on koottu paikallisista roomalaisajan piirtokirjoituskivistä, mutta muualtakin on haettu: on pieni etruskikokoelma sekä pari Palermosta tuotua arabian- ja hepreankielistä keskiaikaista piirtokirjoitusta. Lisäksi oman pienen, mutta oikein edustuskelpoisen osastonsa muodostaa kreikankielinen tuontitavara, jonka valtaosa on perujaan Kykladeilta, Vähä-Aasian länsirannikolta tai näiden väliltä. Alkuperä liittyykin noiden aikojen kauppareitteihin, sillä hautasteelejä ja muuta sopivan muotoista on käytetty kauppa-alusten painolastina ja siten päätynyt Venetsiaan, joten keräilijän tuskin on tarvinnut hakea niitä sen kauempaa. Kiinnostus tällaisia esineitä kohtaan tietysti antoi joillekin hieman oppineemmille voitontavoitteijoille aihetta tehtailla omia piirtokirjoituksia tekstittömiin (tai tekstinsä menettäneisiin) kiviin, ja tällaisia on tarttunut muutama Scipionenkin haaviin. Esimerkiksi hellenistiseen hautasteeleen, kukaties Deloksen naapurisaaren Rheneian hautausmaalta poimittuun, tehty myöhempi kirjoitus mitä ilmeisimmin on sekä kieliasulta että visuaaliselta toteutukselta verrattaen tuore.

3 Termini Imerese-UrpoKantola
Veistosjalusta Termini Imeresestä, ajanlaskumme alun paikkeilta.

Koska käyntini Kreikan puolella Euboian Khalkiissa jäi tuloksiltaan mitä laihimmaksi, on parasta loikata suoraan Sisilian pohjoisrannikolle, jossa kesäkuussa kävin kauttakulkumatkalla vanhassa kunnon Palermossa ja uudessa tuttavuudessa, Termini Imeresessä. Jälkimmäinen vaikutti olevan itsestään sangen niukasti melua pitävä pienemmänlainen kaupunki, joten oli sitäkin mainittavampi sattumus, että sikäläisen museon luultavasti ainoat toiset sen päivän vierailijat olivat italianopettajia Suomesta. Piirtokirjoitusten osalta roomalaisvalloitusten jälkeistä (200-l eaa.) Sisiliaa leimaa valinta, käyttääkö latinaa vai kreikkaa, jolla oli vanhastaan tukeva jalansija saarella. Erinomainen esimerkki tästä on Palermon museossa säilytettävä mainosplakaatti, jolla työpaja kertoo niin kreikaksi kuin latinaksi tuottavansa piirtokirjoituksia molemmilla kielillä. Tämä muuten on näytteillä pienessä Välimeren alueen epigrafiaa yleisesti esittelevässä huoneessa, joka tarjoaa asiasta kiinnostuneille mutta vähemmän tietäville mainion pikakurssin muinaisen piirtokirjoittamisen luonteesta. Kielivaihtelua ilmentää Termini Imeresessä oleva latinankielinen veistosjalusta sotilastribuuni Gnaeus Pollienukselle ajanlaskumme alun vaiheilta ja toinen vastaava, mutta kreikankielinen Palermossa tämän sukulaiselle – ellei peräti samalle miehelle. Valitettavasti kirjoitus on paikoin erittäin huonosti säilynyt.

Liparilainen hautacippus paikallisesta tuliperäisestä kivestä, todennäköisesti 1. vuosisadalta eaa.
Liparilainen hautacippus paikallisesta tuliperäisestä kivestä, todennäköisesti 1. vuosisadalta eaa.

Sisilian rannoilta hankin vesille saavuttaakseni Aiolian saaret, eritoten Liparin. Onnekseni kaarevassa haaksessa oli neuvokas kippari ja itseäni etevämpi miehistö, joten Aioloksen asunnot saavutettiin kohtuuajassa siitäkin huolimatta, että minäkin kajosin ruoriin. Suosituksen voi myöntää Liparin museon meriarkeologiahuoneelle, jonka näyttely on koottu lukuisista Aiolian kareille jääneistä hylyistä yli kahden ja puolen vuosituhannen ajalta aina 1600-luvulle saakka. Varsinaisesti minut kuitenkin houkuttivat paikalle Liparin hautacippukset, jotka pelkkyyttään ovat hyvin yksitoikkoisen näköisiä, mutta tarjoavat hyvää suhteellisen varhaista näyttöä samoista kielikysymyksistä kuin Sisilian pääsaaren puolella. Muun muassa erään Marcus Rustiuksen muistomerkin harvasanainen kreikkalainen tervehdys vainajalle ”Μ. Ῥούστει, χαῖρε” antaa osviittaa siitä, että – verrattuna itäisempiin kreikankielisiin alueisiin – Liparilla toisaalta on jo aikaisin harrastettu roomalaisittain tavanomaista etunimen lyhentämistä ja toisaalta latinan vaikutusta on tihkunut kreikkalaiseen ilmaisuun: tässä (pitkää) i-äännettä vastaava pääte -ει yhtenee nimen latinalaiseen vokatiivimuotoon, joka kreikkalaisittain olisi oikeammin Ῥούστιε.

Siinä lienee pääpiirteissään se, mitä nähdystä ja koetusta maksaa vaivan kertoa tässä. Näinpä päätän tähän ja vetäydyn esiripun taakse kiittäen instituuttia erinomaisesta työskentelykeväästä ja kaikista näistä mahdollisuuksista.

Tuurilla wihuristikin navigoi. (Kuva: Eemeli Kantola)
Tuurilla wihuristikin navigoi. (Kuva: Eemeli Kantola)

FM Urpo Kantola
Klassillinen filologia, Helsingin yliopisto
Wihurin stipendiaatti kevät 2018

Teksti ja kuvat: Urpo Kantola (ellei toisin mainita)