Quattro Coronatin kalendaarisia tunnelmia

Caeliuksen rinteillä, puolimatkassa Colosseumilta Lateraaniin, sijaitsee Roomankin pyhättöjen mittapuulla todellinen jalokivi. Varhaiskristillisestä titulus-kirkosta juurensa juontava Quattro Coronati -basilika sai nykyiset mittasuhteensa 1100- ja 1200-lukujen taitteessa – varhaisempi basilika väistyi vuonna 1084 normannien tultua avustamaan Castel Sant’Angeloon piiritettyä Gregorius VII:ttä. Kirkon atmosfääri on hiljainen ja hillitty. Turistien parveillessa kivenheiton päässä San Clementen ympärillä on Coronatissa ilmassa unohduksen tuntua. Valaistus on hämärä ja lattia vanha, ei mitään uuskosmaattista tyyliä. Nykyisellään kompleksia asuttavat augustinolaisnunnat, mutta 1200-luvulla tärkeän Lateraanin kulkuväylän varrelle jäävä pieni basilika toimi linnoituspalatsina. Tästä todistavat ensimmäistä eteispihaa vartioiva torni sekä kukkulan rinteiltä korkeuksiin kurottavat seinät ja jylhä apsis.

Samaiseen vaiheeseen osuu tutkimuksellinen mielenkiintoni kirkkoa kohtaan, palatsin muurit näet pitävät sisällään jotain ainutlaatuista Roomassa: seinille freskotekniikalla maalatun liturgisen kalenterin. Kirjallisista lähteistä Roomasta tunnetaan vain yksi vastaava tapaus – Santa Maria del Prioratosta – joka ei kuitenkaan ole säilynyt nykypäivään. Lisäksi tunnetaan Santa Maria Maggioren alta paljastuneet keisariaikaisen freskokalenterin fragmentit, joille Caesarin kalenterin rakennetta toisintavat keskiajan kalenterit ovat sukua. Niin ikään Quattro Coronatin kalenteri on säilynyt vain osin: näkyvillä on pätkiä kymmenestä kuukaudesta, useimmista hyvin viitteellisesti, heinä- ja syyskuu puolestaan puuttuvat täysin.

Ainutlaatuinen lähde saa kalenterientusiastin mielen heti liikkeelle: kuka on tuottanut kalenterin, miksi ja mitä se sisältää? Yhteisten juhlien ydintä lukuun ottamatta keskiaikaiset liturgiset kalenterit ovat pitkälti paikallisia, sillä kirkko oli tuolloin fragmentaarinen ja sen esivalta kyvytön, paikoin kenties halutonkin, kontrolloimaan paikallisia pyhimyskultteja ja käsikirjoitustuotantoa. Olisiko siis tämä ainoa säilynyt tapaus, jossa Rooma itse on kirjoitusalustana erityisen roomalainen? Kalenterihöylän silmä hakee tässä kohtaa poikkeuksia ja harvinaisuuksia – kaikki liturgiset kalenterithan sisältävät perusjoukon ”roomalaisia” marttyyreita siinä missä paavit ja kuuria ovat aina ”roomalaisia”. Quattro Coronatin seiniltä kuitenkin ensimmäisenä silmiin osuu tammikuinen merkintä S(ANCTI) WILIELMI BITURI(CENSIS) ARCHIEP(ISCOP)I. Jatkoa seuraa helmi- ja kesäkuussa: HVGONIS LI(N)COLNIEN(SIS) ja GVILIELMI EBORACEN(SIS).

Kyse on Bourges’n, Lincolnin ja Yorkin piispoista ja arkkipiispoista. Pyhimyksiä yhdistävänä nimittäjänä on kirkollisen statuksen lisäksi kanonisaatio tai toiminta Honorius III:nnen aikana 1216–1227. Nimet eivät esiinny tutkimissani roomalaisissa 1300- ja 1400-luvun kalentereissa, joten kultit eivät vaikuta vakiintuneen osaksi roomalaisia traditioita. Siispä on kysyttävä: miten nimien läsnäolo roomalaisilla seinillä 1200-luvulla heijastaa kaupungin historiaa?

Kuva 1
Juhlapäivien lisäksi kalenteri sisältää kuolinmerkinnän, jolle Marc Dykmans on ehdottanut luentaa Obiit R(iccardus) Comes pat(er) S(tephani cardinalis). Kyseessä voisi siis olla Innocentius III:nnen veli ja kardinaali Stefano Contin isä.

Merkinnät asettuvat luontevimmin 1200-luvun puolivälin konteksiin, jolloin basilikan yhteydessä majaili kompleksia linnoittanut ja koristanut kardinaali Stefano Conti, Innocentius III:nnen nipote. Palatsistaan käsin kardinaali toimi Innocentius IV:nnen vicariuksena tämän pakoillessa keisaria Ranskassa. Stefano kuului siten sekä hengellisen että maallisen vallan huipulle ja kardinaalin asema aikansa ”kansainvälisissä” kiistoissa oli selvä: palatsikompleksin San Silvestron oratoriota koristavassa freskosarjassa Constantinus on paavin aseenkantaja. Oratorion eteistilan seinille maalatut pyhien pohjoisten kirkonmiesten nimet eivät siis niinkään kerro paikallisten kulttien tilasta kuin 1200-luvun alun vahvan paaviuden vaikutuksesta. Roomalaisille seinille maalattu kalenteri on jälki yhtäältä kuurian vahvasta läsnäolosta kaupungissa, toisaalta sen universaalista orientaatiosta. Samalla se on kannanotto kysymykseen, kuka hallitsee aikaa.

Kuva 2
Vaikka Quattro Coronatin kalenteri sisältää Rooman kontekstissa hagiografisia harvinaisuuksia, on näkökulma aikaisemmassa tutkimuksessa jäänyt huomiotta. Esimerkiksi Silvia Maddalo on kirjoittanut, ettei San Silvestron oratorion poliittinen ohjelma ulotu tilan ulkopuolelle.

 

Kuva 3
Kalenterihöylä

Holger Kaasik
Instituutin johtajan Tuomas Heikkilän tieteellisen työryhmän jäsen

Kuvat: Marjaana Mitikka, instituutin kevään 2016 kuvaajaharjoittelija

Kirjallisuutta:

Dykmans, Marc. “Les Obituaires Romains. Une Définition Suivie D’une Vue D’ensemble”. Studi Medievali ser.3, 19-2 (1978): 591–652.

Maddalo, Silvia. “A proposito di un calendario dipinto a Roma, nel Duecento, e di una committenza cardinalizia”. Immagine e Ideologia. Studi in onore di Arturo Carlo Quintavalle, toim. Arturo Calzona, Roberto Campari, & Massimo Mussini: 302–12. Milano: Electa, 2007.

Maleczek, Werner. “Conti, Stefano”. Dizionario biografico degli Italiani v. 28, toim. Alberto Maria Ghisalberti. Roma: Istituto della Enciclopedia italiana, 1983.

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s