Hyvää uutta vuotta!

Toivotus tulee myöhässä – mutta ei ole niin myöhästynyt kuin äkkiseltään luulisi, sillä aina Julius Caesarin kalenteriuudistukseen saakka antiikin Roomassa vuodenvaihdetta vietettiin maaliskuun alussa. Tuolloinen kalenteri oli tiukasti sidoksissa maatalouteen ja vuodenaikoihin, ja uuden vuoden oli luonnollista alkaa keväällä, kun luonto heräsi jälleen talven jälkeen henkiin.

Kevään tuloa on mahdoton olla huomaamatta Villa Lantessa. Rooma ei enää tuoksu talvelta, paahdetuilta kastanjoilta ja tuhansista kamiinoista aamuisin nousevalta savulta. Sen sijaan Gianicolon tienoot täyttävät kevään tuoksut: lukemattomien kukkien mesi ja uuden elämän riemu. Villa Lanten terasseilla kukkivat kameliat punaisina ja valkoisina, ja instituutin valtava, Päivi Setälän kunniaksi aikanaan istutettu mimosa pursuaa kultaisia kukkia. Silti kevät ei ole vielä voittanut kokonaan; kirkkaana päivänä Villa Lantesta käsin voi erottaa lumihuippuisten vuorten ketjun.

Suomen Rooman-instituutissa pettämätön kevään merkki on myös tieteellisen kurssin alkaminen. Eri yliopistoista saapuneet seitsemän nuorta ja nerokasta tutkijanalkua täyttävät talon iloisella hälinällä – ja öisellä aherruksella kirjojen parissa.

Villa Lanten yläkirjaston ovi kukkineen
Villa Lanten yläkirjaston ovi kukkineen

Kurssi pureutuu aikaan ja sen jäsentämiseen. Yhtenä yksinkertaistettuna näkökulmana ovat kalenterit. Ne ovat ilmeisiä menneisyydentutkimuksen lähteitä, antavathan kalenterit tutkijalle hänen kaipaamiaan tarkkoja päivämääriä ja vuosilukuja. Kalenterit ovat suorastaan liiankin ilmeisiä kronologian apuvälineitä – sillä useimmat kalentereihin perehtyvät tutkijat tyytyvät vain juuri päivämääriin ja vuosilukuihin.

Kalenterit kertovat kuitenkin kaunopuheisesti myös paljosta muusta. Ne ovat laatimansa yhteisön luettelo asioista, jotka oli tärkeää muistaa. Näin kalenteri oli yhteisön peili, joka heijasti laatijoittensa arvoja. Se kertoi arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, menneeseen liittyvistä käsityksistä ja toiveista tulevan suhteen. Niin yksilön kuin yhteisön osalta kyse oli myös ankkuroitumisesta historian vuohon ja tavasta niveltää kuolevainen ihminen osaksi suurempaa, ikiaikaista kokonaisuutta.

Suomen Rooman-instituutin traditioihin kuuluu tutkia antiikin Rooman perintöä ja jälkivaikutusta. Kalenterit ja laajemmin käsitykset ajasta ja sen jäsentämisestä ovat konkreettinen osoitus suorasta jatkumosta aina antiikin Roomasta kolmannen kristillisen vuosituhannen Suomeen. Modernia suomalaista kalenteria ei tarvitse raaputtaa paljoakaan, kun oman yhteisömme juurista paljastuu ikivanhan auringonkultin perintöä, roomalaisia marttyyreja tai keskiaikaisia pyhimyksiä. Näin instituutissamme tehtävä ajan jäsentämisen tutkimus perehtyy sekä roomalaiseen että kansainväliseen, mutta lopulta myös suomalaiseen kulttuurihistoriaan.

Tuomas Heikkilä
Suomen Rooman-Instituutin johtaja

 

Mainokset