Raskasmielisiä runoilijoita, nuorekkaita kirkonmiehiä ja vapaussodan paatosta

Vaikka instituutissa vietetyn vuoden aikana Gianicolon rinteet ehtivät tulla kotoisan tutuiksi, ei niihin varmasti voi koskaan kyllästyä. Henkeäsalpaavan näkymän lisäksi kukkulalla voi tarkastella myös lukuisia muistomerkkejä, lähestyipä sitä Trasteveresta tai Vatikaanin puolelta. Tiedättehän ne jälkimmäisellä reitillä olevat portaat, jotka lastensairaalan jälkeen nousevat kohti huippua ja lyhentävät Villa Lanteen kipuavien matkaa? Olette ehkä kummastelleet sitä puunrötisköä, joka kököttää onnettoman näköisenä portaiden vasemmalla puolella. Kuitenkin se on selvästi haluttu kaikin keinoin säilyttää ja sen tueksi onkin muurattu tiilistä eräälainen pylväs, samoin oksia pitävät paikoillaan ruostuneet metallirakenteet. Muurin muistolaatasta käy ilmi, että tunnistamattomaksi kuihtunut puu on tammi ja että sen maine liittyy kahteen merkkimieheen.

Torquato Tasson tammi
Tasson tammi – la quercia del Tasso

Ensimmäinen heistä on runoilija Torquato Tasso (1544-95), jolla oli tapana istuskella tammen varjossa ennen kuolemaansa ja hiljaa pohtia elämän ankeutta (”All’ombra di questa quercia Torquato Tasso vicino ai sospirati allori e alla morte ripensava silenzioso le miserie tutte sue…”). Mutta mikä teki Tasson elämästä niin kurjaa, etteivät edes Gianicolon maisemat saaneet häntä piristymään? Piinatun kirjailijan perikuva Tasso oli Italian kirjallisuuden tähti 1500-luvulla ja edelleen yksi sen historian suurimmista nimistä. Hän eli ja kirjoitti aikakausien murroksessa: yhtäältä hänen tekstinsä heijastavat jo nykyihmisen mielenmaisemaa ristiriitoineen, toisaalta hänen pääteoksensa Gerusalemme liberata (1575, Vapautettu Jerusalem, suom. Elina Vaara 1954) jatkoi keskiaikaista ritarirunousperinnettä, joka oli tulossa lopullisesti tiensä päähään. Sorrentossa syntyneen Tasson elämää ja uraa leimasi alituinen epävakaisuus hänen etsiessä toimeentuloa ja hyväksyntää Italian eri hoveista, erityisesti Ferrarasta, mutta myös Firenzestä, Torinosta, Veneziasta ja Mantovasta.

Tasso kärsi mielenterveysongelmista, joita pahensivat alituisten paikanvaihdosten lisäksi uskonkriisi ja vastustajien kritiikki hänen töitään kohtaan. Syvästi masentuneena hän vietti viimeiset elinviikkonsa alempana Gianicolon rinteessä sijaitsevan Sant’Onofrion kirkon luostarin vieraana ja ehti kuolla ennen kuin paavi Klemens VIII toteutti lupauksensa kruunata hänet runoilijaksi tuolla kovasti kaivatulla laakeriseppeleellä. Tasso on haudattu kirkkoon ja hänen huoneistaan luostarin tiloissa on tehty pieni museo.

Torquato Tasson hauta Sant Onofrion kirkossa
Torquato Tasson hautamuistomerkki Sant´ Onofrion kirkossa

Muistolaatan tekstin toinen osa on vähemmän mollivoittoinen ja se kertoo kuinka samalla paikalla Tasson aikalainen Filippo Neri (1515-95) lasten iloisten kiljahdusten keskellä taantui taitavasti heidän tasolleen (”e Filippo Neri tra liete grida si faceva co’ fanciulli fanciullo sapientemente”). Kyseessä on firenzeläissyntyinen pappi, joka perusti omaa nimeään kantavan oratorion, sääntökuntiin kuulumattoman uskonnollisen yhteisön. Hän nautti suurta kansansuosiota ja hänet tunnettiin erityisesti iloluonteisuudestaan sekä lasten ja nuorten parissa tekemästään työstä. Kuolemansa jälkeen Filippo Neri julistettiin pyhimykseksi ja hän on vähiten tunnettu Rooman kaupungin kolmesta suojeluspyhimyksestä Pietarin ja Paavalin ohella. Oratorion jäsenet rakensivat hänen muistokseen tammen läheisyyteen näyttämön uskonnollisia esityksiä varten: samalla paikalla toimii nyt kesäteatteri Anfiteatro della Quercia del Tasso.

Ala-Risku_3.kuva seppele
Pronssiseppele Garibaldin patsaalla

Jos Tasson nimeä kantava tammi onkin huonossa jamassa, kukkulan huipulla saman puun lehdet hehkuvat ikivihreänä pronssiseppeleissä sekä kaupungin yli katsovan Italian yhdistäjän Giuseppe Garibaldin muistomerkin kahdella sivulla että hänen vaimonsa Anita Garibaldin patsaan jalustassa Villa Lantea vastapäätä. Voimaa, sitkeyttä ja arvokkuutta symboloivalla tammenlehvällä on parinaan laakeripuu, Apollon kasvi, tiedon ja taiteen, mutta myös voiton tunnus, jolla kruunattiin sekä runoilijat että sotasankarit.

Molemmilla saroilla kunnostautui Goffredo Mameli, genovalainen garibaldiini ja Italian kansallislaulun nuori sanoittaja, jonka rintakuva on Acqua Paolalle menevän tien varrella ja jonka luut taas lepäävät saman suihkulähteen lähellä sijaitsevassa muistomerkissä. Tämä ossario pystytettiin Italian yhdistymistä edeltävissä taisteluissa menehtyneiden muistoksi. Kirkkovaltio liitettiin mukaan Italiaan vasta 1870, mutta jo 1849 Roomassa oli ollut yritys perustaa tasavalta. Vaikka kokeilu jäi lyhytaikaiseksi, ehditiin Repubblica romanalle kirjoittaa perustuslaki, jonka teksti hakattiin Villa Lanten viereiseen muuriin Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi kaksi vuotta sitten. Instituutin täyttäessä ensi vuonna 60 vuotta on paikallaan toivottaa pitkää ikää molemmille.

Riikka Ala-Risku

Wihurin stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-instituutti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s