Santa Sabinan appelsiini

 

Parhaiten ovat muistissa äänet. Kävelyn ratina Gianicolon  karkealla hiekalla. Vihreän papukaijan rääkäisy. Trasteveren Pyhän Marian iltakellot. Hälytysajoneuvo alhaalla kaupungissa. Öinen lintukuoro, johon ei harmikseen enää muutaman yön jälkeen herää. Kello kaksitoista garibaldinojen kunniaksi jyrähtävä kanuuna, johon ei kuudessa viikossakaan totu.

Ja entä maisema, ikkunaluukkujen takana odottava loputtomien kattojen tanner ja kupolit, jotka aurinkoisina aamuina nousevat sumusta yksitellen? Alhaalla rinteessä joku kastelee artisokkiaan, ja Teveren rannan puut tekevät kuvaan vihreän raidan.

Entä kun iltapäivällä vuoret alkavat vihdoin erottua kaupungin takana tai kun juuri ennen auringonlaskua valot ovat syttyneet ja heijastelevat joesta? Tai iltamyöhällä, kun katujen varsissa on trattorioiden hilpeä-äänisiä pullistumia, tiivistettyä kanssaihmisyyttä päivänvarjojen, kuin sienen lakkien, alla?

Ja värit. Murrettua keltaista ja punaista ja wisterian lilaa kertyy kameran muistikortti täyteen, kun kuljemme kukkuloiden väliä kuusiviikkoisella  työjaksollamme Villa Lantessa, kirkkohistorioitsijamieheni Mikko ja minä. Olemme tulleet autolla Euroopan halki, pysäköineet Lanten portin pieleen ja kolmen tunnin välein käymme siirtämässä kiekkoa tuulilasissa.

Kävelemme kaupunkia laidasta laitaan, Paavalin mestauspaikan kautta Mussolinin Euriin, Caracallan kylpylän ohi katakombeille ja Borghesen puiston kautta takaisin. Testacchion kukkulalta palaamme harvemmin katseltua joenviertä Gianicolon mäelle. Villa Doria Pamphiljin puisto tarjoilee meille pinjojen pylväikön.

Puoli yhdeksältä iltaisin istumme Trasteveren Pyhän Marian penkkiin. Jos Jeesusta haluaa katsella, kannattaa se tehdä juuri Santa Maria in Trasteveressa, jossa hän katsoo alttariapsiksen mosaiikista takaisin niin rentona ja hyväntuulisena että. Aaltona nousee unelias, tunnusteleva Sant’Egidion yhteisön laulu, ja iltapalalle voi mennä Gli Amiciin, yhteisön ravintolaan, jossa kehitysvammainen Agina palvelee suorasukaisen toimeliaasti.

Minulla on työn alla postmodernin pyhiinvaeltajan muistikirja. Pastankeiton lomassa Lanten tutkimusryhmä tarjoilee sen peiliksi keskiaikaisten anekdoottien aarteita.

Lopulta kohtalokkaaksi käy tavallinen ilta-ateria Gli Amicissa. Perähuoneen äärimmäisessä nurkassa huoliteltu helmikaularouva syö yksin vaatimatonta illallistaan. Hän ilmiselvästi nauttii yhteisön vapaaehtoisten suurta arvostusta ja hymyilee heille hyväntahtoisesti mutta pidättyväisesti.

Rouvasta tulee siltä istumalta kirjoittamistaan odottavan romaanini päähenkilö. Kuljen hänen kuvitelluissa huoneissaan Gianicolon itäreunan talossa ja seurustelen hänen vieraittensa kanssa. Tärkein heistä on pyhä Sabina, jonka nimikkokirkon appelsiinilehdossa käyn viilentämässä kuumottavia ajatuksiani.

Kun olemme kotona Helsingin Tapanilassa, taputtelen autoa konepeltiin. Muistatko, kun keräsit ikkunasi peittoon Gianicolon plataanien mehua ja roskaa? Löytyisipä jostakin helmasi alta edes yksi kirottu, siunattu höytyvä.

Kaisa Raittila

Kirjailija

Työjaksolla Villa Lantessa keväällä 2012

 

Mainokset

1 vastaus artikkeliin “Santa Sabinan appelsiini”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s