Tuhat tarinaa Turussa – Suomen Rooman-instituutti mukana kirjamessuilla!

Suomen Rooman-instituutti on näkyvästi esillä
Turun kirjamessuilla 6.-8.10.2017

Tiedeinstituuttifoorumin osastolla B8.

TIF

 

Tiedeinstituuttifoorumi on ulkomailla toimivien suomalaisten tiedeinstituuttien ja tutkimusta tekevien kulttuuri-instituuttien yhteistyöryhmä. Suomen Rooman-instituutin ohella foorumilla vaikuttavat Ateenan, Lähi-idän ja Japanin tiedeinstituutit sekä Lontoon, Madridin, Pietarin ja Saksan kulttuuri-instituutit, joiden ohjelmassa tutkimuksella on myös merkittävä rooli. Kirjamessuilla instituuteista on tällä kertaa mukana Rooman, Ateenan, Lähi-idän ja Saksan instituutit.

Osastolla B8 on myynnissä instituuttien julkaisuja messuhintaan sekä instituuttien alojen uutuusjulkaisuja. Messuosastolla on mahdollista tavata instituuttien edustajia ja päivittää tietonsa Suomen ulkomailla sijaitsevien tiedeinstituuttien toiminnasta. Järjestämme myös leikkimielisen tietovisan, jonka palkintoina mahtavat kirjapaketit!

Osastomme B-hallissa on aivan Tieto-lavan vieressä. Lavalla esiintyy lauantaina klo 16.40 alkaen Tuhat tietä Roomaan -kirjan kirjoittanut Ari Saastamoinen ja tätä uutuuskirjaa on saatavilla myös osastoltamme; lauantaina on vieläpä mahdollisuus hankkia itselle signeerattu kappale teoksesta!

Sunnuntaina 8.10. 15.00-15.40 Tiedeinstituuttifoorumi järjestää paneelikeskustelun Kulttuurit kohtaavat Välimerellä, jossa tiedeinstituuttien asiantuntijat keskustelevat välimerellisten kulttuurien kohtaamisista ja siitä kuinka Välimeri toisaalta erottaa, toisaalta yhdistää ihmisiä. Keskustelijoina FT Manna Satama (Suomen Ateenan-instituutti), FT Reima Välimäki (Suomen Rooman-instituutti) sekä FM Suvi Laakso (Suomen Lähi-idän instituutti). Puhujia haastattelee Virpi Hämeen-Anttila. Tervetuloa 2. kerroksen Onerva-lavalle kuuntelemaan punnittua puhetta polttavan ajankohtaisesta aiheesta.

Tervetuloa mukaan nauttimaan messutunnelmasta.
Tavataan osastolla ja Onerva-lavalla!

kirjamessut2017_logo-rgb_pieni-506x600

 

Mainokset

Erityislaatuinen kyläpahanen

Monteverde eli ”Vihreä vuori”, tosin virallisissa asiakirjoissa Janiculum-kukkulan mukaan nimetysti Gianicolense, on Rooman 12. (Q. XII) kaupunginosa Villa Lanten kupeessa, jossa sijaitsee myös Suomen Rooman-instituutin via Faldan asuntola. Vehreä kaupunginosa on saanut ihmisten puheissa tavallisimmin esiintyvän Monteverde-nimensä kukkulan tuffikiven sävyistä. 1900-luvun alussa yleiskaavassa asutetuksi päätynyt ja aiemmin lähinnä viiniköynnösten laajalti peittämä ja aatelisvilloistaan tunnettu maa-ala jakautuu paikallisten mielissä kahteen eri osaan, vanhaan Monteverde Vecchioon sekä uuteen Monteverde Nuovoon, vaikka molempia alueita alettiin itse asiassa kaavoittaa samoihin aikoihin. Huolimatta siitä, että kaupunginosa on yksi pinta-alaltaan ja väestöllisesti Rooman suurimmista, Monteverdeä kuulee usein pidettävän vahvan paikallisidentiteetin leimaamana yhteisöllisenä ja sosiaalisesti aktiivisena kaupunginosana, joka on tunnettu paitsi Risorgimenton aikaisista dramaattisista puolustustaisteluistaan ja arkkitehtuuristaan, myös monista kuuluisista asukkaistaan. Monteverdessä ovat asuneet mm. elokuvaohjaajat Bernardo Bertolucci ja Nanni Moretti, näyttelijä-ohjaaja Carlo Verdone sekä monia kuuluisia italialaispoliitikkoja, kuten Massimo D’Alema, Giovanna Melandri, Gianfanco Fini sekä Italian edustajainhuoneen nykyinen puhemies Laura Boldrini.

21245184_10155414143213964_1169265774_nErinomaisista merellisistä annoksistaan ja jälkiruoistaan tunnetussa Il Focolare -ravintolassa (Via G. Rossetti 40) voi törmätä ohimennen vaikkapa Oscar-voittaja Roberto Benigniin. Been there, done that, got…well, nothing.

Arkkitehtuurisesti kaupunginosa tunnetaan Monteverde Vecchion eli vanhan osan Jugend- ja Art Deco -villoistaan. Kaupunginosa käsittää myös osan Rooman suurimmasta julkisesta puistoalueesta, 184 hehtaarin kokoisesta Villa Doria Pamphiljsta, joka pitää sisällään mm. Casino del Bel Respiron (tunnetaan myös arkkitehtinsä mukaan nimellä Casino dell’Algardi) suurenmoiset vieraileville valtionpäämiehille varatut edustustilat. Roomassa vierailleelle Libyan diktaattori Muammar Gaddafille tuokaan marmoripalatsi ei tosin kelvannut, vaan hän pystytytti tavoilleen uskollisena beduiiniteltan palatsin pihamaalle.

Lanten-kävijöiden mieleen ovat varmasti painuneet Gianicolo-kukkulan Giuseppe ja Anita Garibaldin patsaiden lisäksi muidenkin Italian yhdistymisen puolesta taistelleiden patrioottien ja vapaustaistelijoiden näköisveistokset, joiden joukossa tunnetusti myös suomalainen Herman Liikanen. Garibaldinien varjot ovatkin läsnä laajalti Monteverdessä, ne nimittäin näkyvät myös osassa kadunnimistä. Lähellä, Paolo Sorrentinon La Grande Bellezza -elokuvan kohtauksessa turistin kaikella kauneudellaan pyörryttäneen Acqua Paolan suihkulähteen paikkeilla puolestaan seisoo komea Rooman tasavallan Janiculum-kukkulalla käydyissä puolustustaisteluissa kaatuneiden muistomerkki, joka muistuttaa samalla myös Italian kansallislaulun sanoittajan Goffredo Mamelin traagisesta kohtalosta. Porta San Pancrazio, heti paavi Urbanus VIII:n rakennuttamien muurien ulkoreunalla, taas kätkee sisäänsä mielenkiintoisen vuoden 1849 Rooman tasavaltaan ja Garibaldin muistoon keskittyvän museon. Yhtä garibaldismia siis tuppaa olemaan, näillä tienoin.

Erityisen paljon kaupunginosan maineeseen on kuitenkin vaikuttanut Pier Paolo Pasolini, jonka romaanissa ’Ragazzi di Vita’ kaupunginosalle on luovutettu suuri rooli. Toisen maailmansodan jälkeen Monteverde oli kokenut mittavan demografisen muutoksen, kun alueelle nousseisiin ”pilvenpiirtäjiksi” kutsuttuihin kymmenkerroksisiin kerrostaloihin siirtyi ja oli fasismin aikana pakkosiirretty asukkaita lähempää keskustaa. Via Donna Olimpia korkeine taloineen oli tuon ajan rakentamisen keskipiste ja sen ympäristöön Pasolinin kaupunginosakuvauksetkin pääosin sijoittuvat.

Niin kuluivat iltapäivät tekemättä mitään, Donna Olimpialla, Monte di Casadiolla, jätkien kanssa jotka pelasivat pienellä auringon kellertämällä köyryllä, ja myöhemmin naisten kanssa, jotka tulivat levittämään vaatteensa palaneelle nurmelle. Tai sitten menivät pelaamaan palloa sinne Pilvenpiirtäjien ja Monte di Splendoren väliselle laakealle satojen kundien keskellä, jotka pelasivat pienillä auringon valtaamilla pihoilla. Kuivilla pihanurmilla, via Ozanamilla tai Via Donna Olimpialla, Franceschin ala-asteen edessä, joka oli täynnä kodittomia ja häädettyjä.”

Käännösote Pier Paolo Pasolinin romaanista “Ragazzi di Vita”.

21244707_10155414140053964_1958104935_nTässä kaupunginosassa syntyi kuuluisan ’Monteverden kansalaisen’ Pierpaolo Pasolinin romaani ’Ragazzi di Vita'”.

21268597_10155414139903964_217144786_n

Ydinkeskusta-alueita raikkaampi ilma, kylämäinen henki, vehreys ja vilkas sosiaalinen kanssakäyminen tekevät Monteverdestä nykypäivänä yhden Rooman halutuimmista ja samalla myös kiinteistöhinnoiltaan arvokkaimmista asuinalueista. Ja kulkeehan tänne raitiovaunu numero 8 sekä enimmillään 65 metrin syvyyteen louhitulla stazione Quattro Ventillä pysähtyvät junat. Tutustuminen Monteverdeen kannattaa aloittaa esimerkiksi Via Poerion ympäristöstä, eikä Lanten-kävijöiden soisikaan – ainoastaan Janiculum-kukkulan toiselle naapurialueelle Trastevereen suunnaten – ylenkatsovan esimerkiksi alueen erinomaista ravintolatarjontaa. Il Focolaren (via G. Rossetti, 40) lisäksi henkilökohtaisiin suosikkeihin lukeutuvat viinipyhättö Al Grammelot (via Giacinto Carini, 39), puu-uunilla varustettu moderni pizzeria Pommodoro (via Giovanni Battista Niccolini, 4), Lumie di Sicilia (via Fratelli Bonnet, 41) sekä Lo Scarpone (via di San Pancrazio, 15).

21245385_10155414144118964_848572522_nRooman kaupunginosista puhuttaessa ei voi ainakaan silmät auki ohittaa kaupungin jalkapalloseurojen värejä. Monteverde tunnetaan perinteisesti vahvana S.S. Lazion kannattaja-alueena, ja juuri tästä kaupunginosasta onkin lähtöisin seuran vanhin äärikannattajajoukko CML’74, Commandos Monteverde Lazio, jonka ääne(e)nkannattajien reviirinmerkkaukset ”värittävät” edelleen tiheästi naapurustoamme.

FM Juuso Oksanen

Kirjoittaja on viettänyt puoli vuotta Monteverden kaupunginosassa Suomen Rooman-instituutin CIMO-harjoittelijana.

Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki

… tai siis oikeammin oluella Roomassa. Ja oluella en tarkoita sitä, mitä noin 99,9 % roomalaisista ravintoloista ja baareista tarjoaa eli suomalaisille niin kovin rakasta massalageria à la Nastro Azzurro, vaan hyvistä raaka-aineista ajan kanssa valmistettua pienpanimo-olutta. Italialaisen pienpanimo-oluen maistoon tarjoaa maan pääkaupunki mitä mainioimmat mahdollisuudet ja erilaista maistettavaa myös riittää, sillä globaali käsityöläisoluthurmos on tuplannut puolessa vuosikymmenessä panimoiden määrän melkein 900 pienpanimoon tai panimoravintolaan. Tätä kehitystä heijastaa Rooman olutkauppojen, -baarien ja -ravintoloiden runsas määrä; kasvavalle alalle riittää kaikentyyppistä ja -tasoista yrittäjää; osa on kadonnut seuraavaan Rooman-vierailuun mennessä, toiset ovat ilmiselvästi tulleet jäädäkseen.

Seuraavassa muutama oma suosikkini, jotka olen järjestänyt pienimuotoiseksi kävelyretkeksi. Se alkaa turistien suosimalta Campo de’ Fiori -aukiolta ja päättyy Trasteveren rautatieaseman kulmille. Kokonaismatkaa kertyy mukaan lukien raitiovaunulla suoritettava 1,25 kilometrin siirtymä – jonka voi halutessaan kävellä – yhteensä noin 3,5 kilometriä.

Campo de’ Fiorin eteläkulmaan johtavalla via dei Balestrarilla (no. 9) sijaitsee Johnny’s Off License, olutkauppa, jossa voit napata kylmiön monipuolisesta valikoimasta pullon ja istahtaa puodin ulkopuolelle strategisesti sijoitetulle puupenkille nauttimaan sen sisällöstä muovimukista. Ei onnistu Suomessa. Ystävällinen henkilökunta avustaa tarvittaessa oluen valinnassa englanniksi ja saattaa spontaanisti tarjota maistiaisia paikan kolmesta oluthanasta.

Kuva1
Campo de’ Fiorin liepeillä Johnny’s Off License -olutkauppaa pyörittävällä Enrico Colorella on syytä hymyyn liikkeen sijainnin ja edustavan valikoiman johdosta.

Todettakoon kuitenkin, että ympäristönä suhteellisen vilkkaalla kadulla olutmukin kanssa istuminen ei välttämättä miellytä kaikkia. Rauhallisemman ympäristön olutkokeiluille löytää kävelemällä 250 metriä kaakkoon, mistä löytyy…

Open Baladin (Via degli Specchi no. 6) on vuonna 1996 perustetun ja neljä kertaa Italian parhaaksi valitun Birrificio Baladin -panimon lippulaiva Roomassa. Avara ja hyvin ilmastoitu ravintolatila, monipuolinen lounaslista ja peräti 40 oluthanan valikoima sekä ilmainen WiFi houkuttelevat viipymään pitempään. Leijonanosa tarjotuista oluista on panimon omia luomuksia, mutta mukana on myös edustava kattaus juomaa vieraspanimoilta; esimerkiksi Toccalmatto-panimon tuotteisiin harvemmin pettyy. Lasku maksetaan kassalle ja samassa yhteydessä voi napata viereisestä hyllystä tuotteita mukaan.

Kuva2
Päivittäin uusiutuva olutmenu ei ole roomalaisessa olutravintolassa harvinaisuus (Open Baladin).

Seuraavan, puoli kilometriä edellisestä lounaaseen sijaitsevan kohdekaksikon saavuttaminen vaatii jonkinlaisia suunnistustaitoja, sillä ensin janoisen kulkijan täytyy osata ylittää Ponte Sisto, jatkaa sen jälkeen eteenpäin Piazza Trilussalla sijaitsevan suihkulähteen oikealla puolella kaartuvaa katua ja lopuksi suorittaa tiukka käännös vasempaan Via Benedettalle, jonka varrella on kymmenen metrin matkalla kaksi hyvin erityyppistä, mutta silti erinomaista olutpaikkaa.

Ma ché siete venuti a fa… (Via Benedetta no. 25). on saanut nimensä jalkapallo-ottelussa kunnolla köniinsä ottavan vierasjoukkueen faneille esitettävästä laulelmasta, jonka sisältö on suurin piirtein ”mitä tulitte tänne tekemään”. Vaatimaton sisäänkäynti, kaksi pientä huonetta ja jonkinlaisena varoventtiilinä toimiva alakerta, mutta ulkonäön ei pidä antaa hämätä. Hanassa on tusinan verran hyvässä iskussa olevia oluita, pullovalikoimasta löytyy harvinaisuuksia ja siksi paikka onkin toinen alan harrastajien (Ratebeer.com) täysillä 100 pisteellä palkitsemista paikoista Italiassa. Erikoisuutena mainittakoon brysseliläisen, villihiivaoluiden valmistukseen keskittyneen Cantillon-panimon vakiohana, josta laskettavan nektarin happamuus yllättää varmasti ensikertalaisen.

Kuva3
Roomalaisen olutkulttuurin episentrumi Via Benedettalla. Sieltä löytyvät Ma ché siete venuti a fa … – baari (oikealla) ja pienellä terassilla varustettu olutravintola Bir & Fud (takana vasemmalla).

Ulos ovesta, parikymmentä askelta kadun yli etuoikealle ja olet paikassa nimeltä Bir & Fud (Via Benedetta no. 23), josta lienee oikeutettua käyttää luonnehdintaa olutpainotteinen gastropub. Ruokaa siis saa ja ohraista juomaa tarjotaan kaikkiaan 38 hanan voimalla. Valikoima on edustava käsittäen kaikenlaista paikallisten pienpanimoiden uusimmista keitoksista vakiintuneiden belgivalmistajien klassikoihin. Muista olutkuppiloista erottuen Bir & Fudilla on pieni neljän pöydän katuterassi, mutta ainakin allekirjoittanut nauttii oluen lisäksi myös paikan tehokkaasta ilmastoinnista.

Seuraavaksi on aika siirtyä puolen kilometrin matka rannan suuntaisesti Viale Trasteveren varteen ja napata Piazza G.G. Belliltä raitiovaunu kohti Trasteveren asemaa. Neljäs pysäkki on Piazza Ippolito Nievo, tuo Porta Portesen sunnuntaikirpputorilta monelle tuttu aukio, ja samaisen kirjailija-patriootin mukaan nimettyä katua alas kulkemalla päästään via Portuensen varteen, jota 150 metriä kohti pohjoista kulkemalla saavutetaan kiellettyihin nautintoaineisiin viittaavalla nimellä ristitty Brasserie 4:20 (Via Portuense no. 82).

Brasserie 4:20 yhteydessä toimi aikaisemmin olutharrastajien keskuudessa mainetta kerännyt Revelation Cat -panimo, jota pyörittänyt paikan omistaja lähti kuitenkin hiljattain Amerikkaan kultaa vuolemaan. Taakse jäi rinteen kylkeen työntyvään varastotilaan rakennettu, ilmapiiriltään miellyttävä gastropubi, jonka koristelussa ei ole harjattua messinkiä ja humalanoksia säästetty. Oluthanoja paikassa on parisenkymmentä ja ruokapuolesta mainittakoon asiakkaan toiveiden mukaan rakennettavat hampurilaiset.

Olutpainotteisen kävelyretken maalina toimii itseoikeutetusti Viale Trasteveren varrella (osoite kuitenkin Via Giuseppe Parini no. 4), Trasteveren asemalta 300 metriä pohjoiseen sijaitseva Luppolo Station, joka on allekirjoittaneen tämänhetkinen suosikkipaikka koko kaupungissa. Perustelut? Tilava, mukavasti sisustettu ja äärimmäisen rauhallinen olutravintola, jossa on 20 varsin nopeasti kiertävää hanaa, hyvä keittiö ja Roomassa harvinainen mahdollisuus ostaa pieni olut (25 cl) suhteellisen edulliseen hintaan. Pesäeron muihin Rooman olutpaikkoihin ”humala-asema” tekee kuitenkin alkuillan (klo 20.30 saakka) tarjouscombollaan, joka oluen (birra media) lisäksi sisältää monipuolisen ja lähestulkoon ateriaksi riittävän antipastolautasen.

Kuva4
Luppolo Station on sisustettu rautatieasemaa muistuttavaksi. Dataprojektorilla heijastettu juomalista päivittyy reaaliaikaisesti ravintolan Internet-sivuille.

 

Janne Ikäheimo

Kirjoittaja on olutkulttuuriin hurahtanut Oulun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori

Kevätaamu Roomassa

Olen perheineni asettunut Wihuri-vuodekseni Gianicolon taakse, laaksoon Gianicolon ja matalan Monte del Gallo -kukkulan välissä, venäläis-ortodoksisen kirkon naapuriin. Kotikatumme päässä näkyy Pietarinkirkon kupoli. Alhaalta laaksosta voimme myös tähyillä puolen kilometrin päässä Gianicololla kohoavaa Giuseppe Garibaldin patsasta – Villa Lante ei tähän suuntaan näy vaan jää kukkulan taakse. Vaikka matkaa linnuntietä onkin Villa Lanteen vain puoli kilometriä, kertyy kävelymatkaa parin kilometrin verran.

Näkymä ikkunastamme venäläis-ortodoksiselle kirkolle

Näkymä ikkunastamme venäläis-ortodoksiselle kirkolle

Tavallisena arkiaamuna en kuitenkaan lähde tuota matkaa kävelemään, vaan suuntaan lasteni kanssa päinvastaiseen suuntaan, kohti Rooman saksalaista koulua, jossa vanhempi lapsistani aloitti koulutaipaleensa syyskuussa ja nuorempi käy päiväkotia. Aamuisin on vielä viileää, joten laitamme takit päälle, vaikka myöhemmin päivällä niitä ei tavallisesti tarvitakaan.

Kiipeämme junaradan vartta Monte del Gallo -kukkulan yli vilkkaan Gregorio VII -kadun varteen. Katua pitkin kulkee useita bussilinjoja, eikä bussia yleensä tarvitse odottaa kauaa. Poispäin kaupungista mennessä istumapaikkojakin on yleensä vapaana, ja jollei ole, joku useimmiten antaa paikkansa ainakin pienemmälle tytöistä.

Saatettuani lapset Via Aurelia Antican varrella sijaitsevaan kouluun lähden silloin tällöin kuntoilumielessä kävelemään Villa Doria Pamphiljin puiston poikki Gianicololle. Puisto on ihana vihreä keidas keskellä Rooman kaaosta. Aamuisin puistossa näkee lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Vesi virtaa suihkulähteissä, kilpikonnat ja joutsenet uiskentelevat lammissa, linnut laulavat. Näin keväällä kaikki on vielä kauniin vihreää, ja nurmikot, puut ja pensaat täynnä kukkia.
Kukkiva mimosa Villa Pamphiljissa helmikuun alkupuolella

Kukkiva mimosa Villa Pamphiljissa helmikuun alkupuolella

Villa Doria Pamphilj maaliskuun lopulla

Villa Doria Pamphilj maaliskuun lopulla

Usein minulla ei kuitenkaan ole aamukävelyyn aikaa, sillä matkaan menee pakollisine kiertoteineen helposti puolisentoista tuntia, enkä myöskään aina viitsi lähteä uhmaamaan Via Aurelia Antican liikennettä – koululta ei puistoon pääse kuin kävelemällä ensin reilut 300 metriä autojen seassa. Suuntaankin siis ennemmin Saksan arkeologisen instituutin kirjastoon täpötäydellä bussilla ja metrolla.

Jään metrosta Lepanton asemalla vilkkaassa Pratin kaupunginosassa. Täälläkin kirsikkapuut ovat jo aikoja sitten tiputtaneet kukkansa, ja puissa on hennot vihreät lehdet. Matkalla kirjastoon annan joskus kolikon katua lakaisevalle maahanmuuttajaparivaljakolle, joiden pystyttämä lappu kertoo, että he haluavat kaupunkia siivoamalla integroitua Italian yhteiskuntaan. Tänään lappuun oli lisätty myös hyvän pääsiäisen toivotus.

Vaikka en aiemmin juonut kahvia, tavakseni on Roomassa tullut aloittaa työpäivä cappuccinolla. Pratissa kantapaikakseni on vakiintunut Bar Cicerone, jossa cornetto on useimpia muita paikkoja edullisempi, ja cappuccinon kylkiäisenä tulee aina pieni pala suklaata, näin pääsiäisen alla pieni Peruginan suklaamuna.


Laura Buchholz

Wihurin stipendiaatti 2016-17

Rooma noin kello 8

Aloitin työni Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina elokuun alussa ja siitä lähtien olen joka työpäivä päässyt ihailemaan ikuista kaupunkia.

Helmi-maaliskuussa päätin ottaa kuvan Roomasta joka aamu saapuessani töihin noin kello 8 (hyvin joustavasti otettuna: varhaisin on 7.34 ja myöhäisin klo 9.11). Rajaus on jotakuinkin sama Piazza Navonan laidalla sijaitsevan Sant’Agnese in agone -kirkon kupolista (vasemmalla) Santa Maria Maggioren torneihin (oikealla). Antiikista barokkiin, mutta 1900-luvun alussa rakennettu Viktor Emanuel II:n muistomerkki (kermakakku tai kirjoituskone kavereiden kesken) on taitavasti (?) rajattu pois oikealta puolelta.

1 paiva

Helmikuun auringonnousu muuttui maaliskuun auringoksi. Utua, sumua ja savusumua leijui ilmassa niin paljon, että vuoret taustalla hävisivät välillä kokonaan näkymästä. Pilvistä seuraa aina dramatiikkaa (monella tasolla).

Klikkaamalla pienoiskuvaa pääset katsomaan kuvia galleriassa:

Kotiin lähtiessä näkymä oli joskus tällainen: harmaan ja sinisen sijaan kullankeltaista.

ilta-20170227_172735

Rooma – aina samanlainen ja aina erilainen.


FT Eeva-Maria Viitanen
Instituutin tutkijalehtori

Keväinen kävelyretki Roomassa

Kevät on parasta aikaa Rooman-matkailulle. Joka paikka viheriöi ja tapahtumia on runsaasti.

Kävelyreitin ensimmäiselle rastille pääset näppärästi Vittoriano-muistomerkiltä Marcelluksen teatterin kautta kävellen.

Santa Maria in Cosmedin -kirkosta löydät totuuden suun, Bocca della Veritàn sekä Pyhän Valentinuksen kallon. Totuuden suu sijaitsee kirkon eteiskäytävässä, mutta käy myös ihastelemassa kirkon sisällä upeaa kosmaattista lattiaa. (Piazza della Bocca della Verità 18)

cosmedin

Kirkon takana sijaitsee Circus Maximus.

Kirkolta siirryt tien yli ruusutarhalle, Roseto Comunalen luo osoitteessa Via di Valle Murcia 6. Puutarha aukeaa yleisölle huhtikuun lopussa jolloin pääset nauttimaan ruusuista täydessä loistossaan. Kesäkuussa kuumuus tietenkin tappaa kukat, joten älä missaa tätä paikkaa jos huhti-toukokuinen Rooma on lomakohteesi. Tarhaan on sisäänpääsy ilmainen ja siellä kasvaa yli 1100 erilaista ruusulajiketta.

ruusutarha

Ruusutarha on perustettu entiselle juutalaisten hautausmaalle. Nykyään juutalaisen hautausmaan jäämistö sijaitsee Campo Veranon hautausmaalla jossa heillä on oma erillinen alueensa. Ruusutarhaa kartasta tutkimalla huomaatkin kujista muodostuvan tutun kuvion, menoran, juutalaisten seitsenhaaraisen kynttilänjalan.

(Olet nyt saapunut Aventinus-kukkulalle. Se on Rooman kukkuloista eteläisin ja noin 40 metriä korkea.)

Ruusutarhalta voit jatkaa matkaa aivan kivenheiton päähän Via di Santa Sabinalle Parco Savelloon, appelsiinipuutarhaan josta avautuu näkymät kaupungin ylle. Kadulla on myös Santa Sabina -niminen kirkko.
appelsiinitarha
Samaa katua vielä eteenpäin jatkamalla päädyt Piazza dei Cavalieri di Maltalle, jossa on Rooman kuuluisin avaimenreikä, jonka läpi näkyy Pietarinkirkon kupoli. Harvemmin on joutunut jonottamaan tirkistelyhommia varten, mutta kerta se on ensimmäinenkin!
maltan_ritarit
Täältä voit kääntyä takaisin tai jatkaa matkaa mäkeä alas kohti Piramidea jossa protestanttinen hautausmaa sijaitsee, kirjaimellisesti pyramidin juurella. (Via Caio Cestio 6). Pyramidi on antiikkinen hautamuistomerkki. Tämä on roomalaisen virkamiehen ja kansantribuunin Gaius Cestius Epulon viimeinen leposija, ajoitettu ajalle 18–12 eaa.

Protestanttinen hautausmaa taas on yksi Rooman kauneimmista nähtävyyksistä, rauhan tyyssija. Tänne on haudattu mm. John Keats, Percy Shelley, Johannes Takanen ja Gramsci, Goethen poika.

protestanttinen-hautuumaa-16Täältä pääset takaisin keskustaan metrolinja B:llä (Piramiden pysäkki) Terminille tai vaikkapa Colosseumille.

Tämän kävelyretken kohteet näet kartalla Rooman-oppaasta, voit lähentää ja loitontaa karttaa tutkiaksesi tarkemmin alueita.


Milja Köpsi

Kirjoittaja on intohimoinen Rooma-fani ja matkustaa aina ensin Roomaan. Rooma on ikuinen eikä sen tutkimiseen yksi ihmiselämä riitä, siksi myös oppaani Roomaan on vielä kesken. Toivottavasti saatte yhtäläistä iloa kaupungista kuten minäkin. Rooma on parhaimmillaan kävellen. Rauhaisat kävelyretket joihin sisältyy paljon eksymistä, suunnitelmien muuttamista lennosta sekä asioiden katselemista myös korkeuksista sekä maan rajasta. Voit löytää yllätyksiä mistä vain.
www.opasroomaan.fi

Identiteettejä etsimässä

Villa Lantemme tarjoaa oivan tukikohdan myös Rooman lukuisiin yliopistoihin tai muihin instituutteihin suuntaavalle konferenssituristille. Majoituin tutuissa maisemissa osallistuessani brittiakatemiassa (The British School at Rome) 26.-28.10.16 järjestettyyn konferenssiin Transnational Italies: Mobility, Subjectivities and Modern Italian Cultures, jonka aiheena oli siis italialaisen kulttuuri-identiteetin monet muodot. Tilaisuus toi yhteen kielen- ja kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita, kulttuuriantropologeja ja mediatutkijoita. Monipuoliset analyysit kartoittivat italialaisuuden (italianità) ilmenemismuotoja esim. yhtäältä 1800-1900-lukujen vaihteen siirtolaisuuden seurauksena ympäri maailmaa syntyneissä italialaisyhteisöissä, ja toisaalta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Italiaan saapuneiden maahanmuuttajien keskuudessa. Kuvaa täydensivät eri alojen taiteilijat, joiden transnationaalisia italialaisidentiteettejä käsiteleviin töihin sai tutustua konferenssin yhteydessä avatussa näyttelyssä Beyond Borders: Transnational Italy.

kuva1

Konferenssi oli varsin antoisa ja tavoitteeni haalia sieltä ajatuksia ja kontakteja väitöskirjanjälkeistä tutkimussuunnitelmaa varten toteutuivat hyvin. Näistä tärkeimmät koskevat algerialaissyntyistä italialaiskirjailijaa Amara Lakhousia (1970) ja hänen tuotantoaan. Lakhousin ensimmäinen italiankielinen romaani Scontro di civiltà per un ascensore a piazza Vittorio (2006), suom. vaikkapa “Kulttuurien törmäys hississä Piazza Vittoriolla”, käsittelee tragikoomisen hahmogallerian avulla Terminin lähistöllä sijaitsevan Esquilinon alueen maahanmuuttajayhteisöjen elämää. Erityisesti teos kiinnostaa kaunokirjallisen monikielisyyden tutkijaa, sillä se pitää sisällään elementtejä sekä vieraista kielistä (arabia, bengali, persia) että Italian eri murteista (romanesco, Napolin ja Milanon murre). Ne ovat tärkeässä roolissa myös temaattisesti: löyhästi omaelämäkerrallinen päähenkilö Ahmed pohtii romaanissa toistuvasti omaa identiteettiään kiel(t)en kautta. Sopeutuminen on vaikeaa, vaikka Ahmed (josta tulee puolivahingossa Amedeo) onkin oppinut italian kielen niin hyvin, ettei rasistisia mielipiteitään sylkevä naapuri edes tajua puhuvansa maahanmuuttajan kanssa. Lisäksi romaani on murhamysteeri, joka kumartaa yhdelle 1900-luvun italialaisen kirjallisuuden omintakeisimmista teoksista, Carlo Emilio Gaddan (1893-1973) Quer pasticciaccio brutto de via Merulana (1957), suom. “Via Merulanan sotkuinen tapaus” (2010). Liikutaanhan siinäkin samoissa maisemissa Santa Maria Maggioren basilikan kulmilla, jonne kielellisenä kokeilijana tunnettu Gaddakin sijoitti tarinansa. Molemmista on sittemmin tehty samannimiset elokuvat.

Samoihin aikoihin osui kohdalleni myös toinen kaunokirjallinen identiteettitilitys, joka täydensi oivasti pohdintaa aiheesta. Luimme Firenzen yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijoiden kanssa kääntäjä-kirjailija Diego Maranin (1959) teosta Nuova grammatica finlandese (2000), joka on nimestään huolimatta romaani ja suomennettu nimellä Sotilas ilman menneisyyttä (2003). Tarinan sotilas on toisessa maailmansodassa haavoittunut ja muistinsa menettänyt Sampo Karjalainen, joka joutuu kaapimaan identiteettinsä rippeet kasaan ja rakentamaan suhteensa kotimaahansa ja sen asukkaisiin tyhjästä. Olennaisessa osassa on tälläkin kertaa kieli: päähenkilö kommentoikin suomen kielen oppimisprosessin haasteita useaan otteeseen. Tukenaan hänellä on pastori Olof Koskela, joka on laillani vakuuttunut kirjallisuuden merkityksestä identiteetin kulmakivenä:

“Quando potrai leggere il Kalevala sarai un vero finlandese, quando a sentire il ritmo dei suoi canti ti si accapponerà la pelle, allora sarai davvero uno dei nostri!” (Marani 2000: 55)

“Sitten kun pystyt lukemaan Kalevalaa, olet pesunkestävä suomalainen; vasta sitten kun ihosi nousee kananlihalle kuullessasi sen runojen rytmin, kuulut oikeasti meihin!” (Marani 2003: 85)

Elävöittääkseen Kalevalan tarinoita, pastori juottaa hämmentyneelle sotilaalle litrakaupalla Koskenkorvaa pullosta, joka on aina mystisesti puolillaan. Metodi osoittautuu tehokkaaksi ja se auttaa Sampoa myös kieliopin opiskelussa. Kysyttäessä suomen kielen kauneinta piirrettä, yllättää hän valitsemalla abessiivin:

“Sì, la declinazione delle cose che mancano: koskenkorvatta, toivotta, senza koskenkorva come senza speranza, entrambi si declinano all’abessivo. È bellissimo, è poesia! E anche molto utile, perché in generale sono più le cose che ci mancano di quelle che abbiamo. Tutte le parole belle di questo mondo andrebbero declinate all’abessivo!” (Marani 2000: 64)

“Juuri niin, puuttuvien asioiden taivutuspääte: Koskenkorvatta, toivotta, eli siis ilman Koskenkorvaa tai vailla toivoa, kumpikin taipuu abessiivissa. Abessiivi on upea, se on runoutta! Se on myös hyvin tarpeellinen sijamuoto, sillä yleensähän meiltä puuttuu enemmän kuin mitä meillä on. Kaikki tämän maailman kauniit sanat pitäisi taivuttaa abessiivissa!” (Marani 2003: 99-100)

 

kuva4


Riikka Ala-Risku
Helsingin yliopisto
Italialainen filologia

Wihurin stipendiaatti 2012-13

Kirjallisuutta

Gadda, C. E. (1957). Quer pasticciaccio brutto de via Merulana. Roma: Garzanti.

Gadda, C. E. (2010). Via Merulanan sotkuinen tapaus, suom. L. Lahdensuu. Helsinki: Teos.

Lakhous, A. (2006). Scontro di civiltà per un ascensore a piazza Vittorio. Roma: E/O.

Marani, D. (2000). Nuova grammatica finlandese. Milano: Bompiani.

Marani, D. (2003). Sotilas ilman menneisyyttä, suom. L. Taavitsainen-Petäjä. Helsinki: Helmi.